maanantai 13. elokuuta 2012

Paljon puhetta liikunnasta. Niin ja mittatuloksia!

Tuli jo tossa toissapäivänä mainittua, että en oo liikenteessä kehonrakennusmielessä. En tiedä, voihan se mieli muuttua sitten vielä joskus kun/jos pääsen tavoitteeseen, mutta tällä hetkellä tosiaan painon pudotus on se keskeinen juttu. En toki yhtään pistäis hanttiin, jos mulle annettais ilmaiseksi lihaksikas vartalo, mutta mulla ei oo vielä sellasta paloa että jaksaisin tehdä töitä sen eteen. Suuri hatunnosto niille jotka siihen pystyy! :D

Mulle on aina ollu laihdutus vaikeeta, koska oon ajatellu että liikunta on siinä se pääasia. Koitinkin joskus pakottaa itteni lenkille ja muutenkin vedin muutamana päivänä sellaset liikuntaöverit, ettei sitten enää jaksanu edes nousta pystyyn. Ja kaikki tietää miten siinä yleensä sitten käy. Aivan, sohva houkutti enemmän kun väkisin liikkumaan lähteminen.



Kerroin myös, että kun oon aikasemmin saattanu vähän laihtua, niin se on johtunu ainoastaan liikunnan lisäämisestä. Ja ei pelkästään lisäämisestä, vaan en oikeen muuta sillon tehnykkään. En edes ennen tajunnu tätä, mutta nyt kun mietin asiaa, että miks sillon aikoinani sain itteni niin hoikaks, johtu siitä että mä oikeesti tein koko ajan jotain. Kyse on siis n.8-9 vuoden takaisesta elämästä. 
Olin torimyyjän hommissa, joka tarkoitti myyntikojun rakentamista, tavaran esillelaittoa, vähintään kahdeksan tuntia jaloillaan oloa myydessä, tavaran ja kojun purkamista. Muutamana päivänä viikossa näitä 10-14 tunnin päiviä. 
Lisäksi silloinen poikaystävä teki pitkää päivää 5-7 päivänä viikossa, jonka aikana mulla ei ollu parempaakaan tekemistä kun laittaa musa täysille ja tanssia. Helposti meni parikin tuntia päivässä.
Joten, vaikka sillon söin kun sika, niin aika hoikassa kunnossa olin. Sillon en punninnu itseäni, kun ei tuntunu olevan tarvetta. Kuvia mulla ei myöskään oikeen ole siltä ajalta, mutta villi veikkaus on että pyörin jossain 58-60 kilon paikkeilla. Sukulaisiltakin (vanhuksilta) tuli kommenttia että eihän susta oo kohta mitään jäljellä. No, tiedätte vanhukset, enhän mä mikään rimpula sillonkaan ollu, mutta kuitenkin laihimmillani. Sittemmin paino hieman nousi, mutta pysytteli siinä 60-65 välimaastossa.



Sitten sain uuden työn, joka on fyysisesti todella raskasta, siis ainakin jos vaan tekee hommat kunnolla. Melkeen menee koko työpäivä jaloilla, paljoa ei istuta. Kävelyä, nostelua, jopa juoksemista :)
Mutta se ei enää riittäny sitten kun tapasin mieheni. Vapaa-ajalla en todellakaan tehny mitään liikuntaa, vaan sillonhan ihastuneena istuttiin sylikkäin sohvalla katsomassa elokuvia ja popsittiin leffaherkkuja. Siitä se sitten paino lähti nousuun, ja viimeinen niitti oli kun aloin odottamaan esikoista ja joku pään sisällä huusi että “Hei, tottakai sä saat herkutella, sähän oot raskaana!”. Loppu onkin historiaa...

Vaikka nyt tiedänkin että kaikki lähtee ruoasta, niin tietysti liikuntakin on tärkeetä. Mikäli oikein muistan, on terveyden kannalta suositus vähintään 30 minuuttia päivässä? Liikunta voi olla mitä tahansa. Painonpudotukseen olis kuitenkin varmaan hyvä tehdä vähän enemmän. 

Mulle hyötyliikunta on pop! (Kuten oon varmaan miljoona kertaa maininnu ;D ) En aio tehdä enää sitä virhettä, että ajattelen että mun on pakko mennä lenkille, pakko jumpata, pakko, pakko, pakko... Teen sen mitä haluan, silloin kun haluan.

Tällasta teen välillä esikoisen kanssa. 
Kun jalat on nostettu suoraan, niin ne lasketaan suorana vielä mahdollisimman alas (maata koskematta) ja sitten taas koukkuun.
Tekee hyvää vatsalihaksille! :D


Nämä tulee tehtyä lähes päivittäin, ihan jo perhe-elämän takia (arvioita päivän yhteissummasta):
  • Vauvan työntäminen/heijaus vaunuissa n. 10-20 min. päivässä
  • Lasten kanssa leikkiminen (fyysinen osuus = nostaminen, lattialla riehuminen, perässä juokseminen) n. 15-30 min. päivässä
  • Siivoaminen ja muut kotityöt n. 20-60 min päivässä (suursiivous erikseen)
Lisäksi
  • Ruoanlaitto
  • Lapsille ruoan laittaminen useaan kertaan päivässä
  • Potalle viemiset, vaippojen vaihtamiset yms pikkuhomat
Ei noita liikunnaks voi laskea, mutta eiköhän niistä kuitenki jotain viikossakin kerry, kun ei näitä sohvalla istuen voi tehdä ;D



Liikunnan suhteen en oo siis vielä kuullu sitä samaa klikkausta päästä kuin ruoan suhteen, mutta täytyy myöntää että on mun asenne liikuntaa kohtaan muuttunu.
Enhän mä oo missään vaiheessa ollu sellanen etten olis jaksanu pomppia tai kävellä rappusia. Mutta jotenkin nyt kun painoa pudonnu, niin musta tuntuu että energiaa riittää, ja haluaa tehdä sellasia ylimääräsiä juttujakin. Vieläkään en ajattele että lähdenpä tästä lenkille, kun niin kovasti tekee mieli, vaan se on enemmän sellasta että lähden hakemaan jotain yläkerrasta, ja juoksen ne rappuset pikavauhtia ylös. Ihan vaan koska jaksan :D

Mun oma thinspiration-kuva ;)
Jos oon tällanen ollu, voin vielä tällainen olla!


Tässä vähän mallia mikä mun liikkumisessa on muuttunu, ihan siis parin kuukauden sisään:

Ennen: 
Vältin turhaa rappusissa kävelyä
Nykyään: 
Mahdollisuuksien mukaan (usein oon tosin vaunuilla jolloin pakko mennä hissillä) käytän rappusia hissin sijasta, ja harppaan rappuset useampi porras kerrallaan!

Ennen: 
En jaksanu lähteä hakemaan mitään/tekemään mitään/tarkistamaan mitään "turhaan". (esim. hakea kännykkää keittiöstä olkkariin lähemmäksi, kun senhän voi hakea sitten jos joku soittaa). 
Pistin muut hoitamaan asioita mun puolesta, tyylillä “kun nyt kerran oot jo siellä, niin...”
Nyt: 
Otan kaiken "ylimääräisen" ravaamisen liikunnan kannalta. 
Hoidan asioita muidenkin puolesta.

Ennen: 
Ruokaa tehdessä istahdin lukemaan lehteä siksi aikaa kun perunat kiehui.
Nyt: 
Laitan musiikin soimaan, tanssin kokatessa, siivoilen kun ruoka valmistuu...

Ennen: 
Istuin takapuolellani ja sanoin esikoiselle että menee vaan leikkimään, äiti istuu tässä hetken.
Nyt: 
Vaikka aikuista seuraa olisikin, koitan pyhittää lasten kanssa leikkimiseen aina pieniä hetkiä silloinkin. Lasten kanssa keskenään ollessa leikitään tosi paljon enemmän kuin ennen, ja koitan pitää tietokoneella käymiset lasten nukkuma-aikaan.

Tää on tämänhetkinen ajatusmalli, ja teen aina silloin rankempaa liikuntaa kun musta siltä tuntuu. Tällä viikolla en oo kauheesti tehny sellasta ihan "oikeeta" liikuntaa. 
Tanssiminen on sellanen, jota teen aika paljon päivisin. Vaikka tanssin sellasen 20 minsaa, niin tulee kuitenkin hiki. Taukoja en nimittäin pidä, ja se on aika vauhdikasta tanssia. Haluisin laittaa mahdollisesti jossain vaiheessa jotain videopätkääkin tänne, mutta mun täytyy myöntää etten osaa... :(



Tässä vielä viikon liikunnat:
  • Kävely 60 min.
  • Vesijumppa 30 min.
  • Pihatyöt 2h 40 min.
  • Tanssi 40 min.
  • Siivous 60 min.
Kaikkiaan 5 tuntia 50 min. Aika vähän, mutta terveyssuositusten mukainen määrä ylitty kuitenkin ;D
Ja tätä en haluis tehdä, koska itteäni hirvittää, mutta sama kuin viime viikolla tulee vielä tänne. Eli liikunta vrs. herkut. O-ou!

Liikunta: n.1422 kaloria (suositus/vko 1500)
Herkut: n. 2122 kaloria



Joo, ei tää viikko nyt oikeen menny putkeen. Tosin tänään tuli tosta varmaan melkeen neljäsosa, kun käytiin tyttöjen kesken intialaisessa syömässä, jossa otettiin myös jälkkärit. Ja sitä ennen olin vetäny naamaan jo kääretorttuviipaleen ja joulutortun. Voi tsiisus! Tän voi onneks ehkä vielä pelastaa, jos huomenna tekis vähän liikuntaakin.
Ja huomista lukuunottamatta ei pitäs ens viikolla olla mitään kahvitteluja, joten herkut menee nyt oikeesti ihan minimiin. Ei näin enää!!!

Ja jottei nää mun jaarittelut lopuis koskaan ;D Moni oli kommentoinu että enkö ota mittoja ollenkaan. Toki otan, en oo vaan tajunnu niitä tänne laittaa, kun oon ajatellu ettei ketän kiinnosta. Tässä ne tulee, ja laitan sitten vielä ne helpommin löydettäväks tonne ylävälilehtiin :D

30.5 ---> 12.8

Vyötärö
96 --- > 93

Lantio
122 ---> 117

Reidet o/v
74/75 ---> 66/67

Käsivarret o/v
37/35 ---> 33/31,5





6 kommenttia:

  1. Sinä olet kyllä erittäin hyvin parantanut liikkuvuuttasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, pienin askelin :D
      Ihmeesti sitä vaan ennen ajatteli että johan mä eilen vähän liikuin, niin kai tässä vois hetken soffalla viettää. Nyt tuntuu jo aika hassulta olla sohvaperunana, vaan enempi sitä tulee jotain pientä puuhasteltua :)

      Poista
  2. heippa..eksyin tänne blogiisi ja samoissa puuhissa ollaan..elikkäs sinne normaalipainoon päin.
    sopiihan että laitan sut tuonne blogilistaani ? niin pääsen seuraamaan kuulumisiasi ja edistymistäsi.
    tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai saat lisätä! :D
      Onkos sulla kuinka paljon pudotettavaa?
      Kiitos tsempeistä :) Lähetän sulle myös roppakaupalla tsemppiä! :D

      Poista
  3. mulla ois noin 8 kiloa pudotettavaa. keväällä olin jo aika lähellä mut sit tuli taas huono vaihe päälle ja kilot takaisin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan harmi :(
      Kyllä ne siitä taas lähtee, kun vaan tahdonvoimaa riittää :D
      Mulla pidempi matka edessä, mutta perässä tullaan! ;D

      Poista

Kaikkia kommentteja otetaan vastaan :D