Joulukuu on jo ovella...

Vajaan tunnin päästä se sitten alkaa: Joulukuu!
Jotenkin siihen on henkisesti varauduttava ihan eri tavalla kun muihin kuukausiin vuodessa. Itse mietin että omalla kohdalla pitää miettiä näitä asioita:

Suklaakalenteri.
Jos lähdetään ihan siitä.

Lapset saa suklaakalenterinsa, minä en.

Se on ollu monivuotinen perinne. Joka aamu iso suklaapala suuhun, ja elämä hymyilee :)
Tänä vuonna sen elämän on hymyiltävä muusta syystä, koska mulla ei suklaakalenteria enää tule olemaan.
Kai se kuvakalenterikin on ihan kiva avata? ;)


Pikkujoulut.

Tänä vuonna ei oo pikkujoulujuhlia tiedossa. Mutta vaikka olis, niin mulla se ei varmaan olis mikään kauheen iso ongelma enää.
Sillon kun esikoista odotin, oli työporukan pikkujoulujuhlissa drinkkilippuja. Koska en voinu juoda alkoholia, niin käytin mun drinkkiliput limppariin ja jälkiruokiin. Söin yhdellä lipulla suklaakakun, yhdellä juustokakun, ja kolmannella créme brulé:n. Voi tsiisus! Sillon kun sitä ajatteli että voi syödä mitä tahansa...


Synttärijuhlat.

Meillä on joulukuussa joka viikonlopulle ja muutamalle arkipäivällekin synttärijuhlia. Ne voikin sitten olla vähän haastavampia, kun niistä kolmet on näitä itse järjestettyjä, jotka tarkottaa että kaikki ylijäänyt kakku jää meidän jääkaappiin.
Itse juhlat ei siis oo mikään ongelma, vaan ne ylijääneet sapuskat.

Joten, taidan tällä kertaa koittaa tehdä kakuista sen kokoset, ettei niistä kauheesti jäis mitään yli. Ruoka nyt on ruokaa, joten siitä ei niin paineita oteta :)


Jouluherkut.

Nyt kun on lapsia, niin jotenki haluaa niiden kanssa puuhata kaikkia ihania jouluherkkuja. Ihan vaan koska ne kuuluu jouluun. Pipareita, joulutorttuja ja tryffeleitä.

Vielä viime vuonna saatoin ottaa pipareita iltasin sellasen niin korkeen pinon kun pystyin kantamaan, sekä ison lasin maitoa telkkarin eteen.

Ja näin tein siis jo paljon ennen joulua. Aatosta puhumattakaan...


Joulunvietto.

Meillä vietetään joulua kahtena päivänä. Aatto joko mun tai miehen vanhemmilla, joulupäivä toisilla. Ja sitten seuraavana vuonna toisinpäin.
Joten vaikka muutenkin niitä aattona jääneitä rippeitä söis vielä monta päivää aaton jälkeen, niin silti siinä on isompi syy syödä enemmän kun "aatto" on kahtena päivänä.

Mä ajattelin että mä oon tavallaan turvassa jouluna, kun mä en niin siitä suklaasta perusta. Syön kyllä sitä, mutta ei oo mikään pakko saada. Mutta sitten Maiju oli tässä yks päivä sopivasti kirjotellu joulusta, ja maininnu joulutortun kalorit. Siis mullahan menis niitä vaikka kymmenen putkeen! Eli niitä syönkin sitten yhden päivässä, ja se saa riittää.

Ja se kinkku. Ai että! Sitä syö jo ruoan kanssa, mutta illalla sitä tulee santsattua vaikka millä mitalla, sinapin kanssa. Eikä ne muutkaan jouluruoat taida kauaa kaapissa seistä ;)

Mutta, katsotaan kuinka tänä vuonna käy. Ehkä tässä on nyt saanu jotain järkeä päähän, jotta söis sitä ruokaa sitten vaikka sen viis kertaa päivässä, eikä koko pöytää tyhjäks "ruoka-aikaan" :)


Uusivuosi.

Lihapullia, nakkeja ja perunasalaattia.

"Vähän vielä lisää, kun on niin hyvää."
"Ja vielä pari nakkia, ihan niinkuin kerta kiellon päälle-"
"Oisko niitä nakkeja vielä jääny yli, voisin vielä näin  iltapalaks ottaa."
"Kun ollaan katsottu raketteja, niin voitas vielä laittaa vähän glögiä. Mutta pitäskö sitä ennen vielä vähän syödä, ettei tuu sit nukkumaan mennessä nälkä?"

Näin se on menny joka vuos. Mutta koitetaan että tää vuos päättyy ja ens vuos alkaa paremmin kuin yksikään vuosi tähän mennessä! :D

Ihanaa joulunodotusta kaikille!

Hyvät ja huonot uutiset

Hyvä uutinen:
Löysin EA Sports active-pelini! :)

Mies on tämän mulle antanu joskus joululahjaks, mutta oon tyystin unohtanu sen olemassaolon. En oo aikemmin sitä pelannu. Maanantaina sitten ekaa kertaa kokeilin.


Huono uutinen:
Sattuu!

Ohhoh! Oon mä noita omia tansseja tehny, mutta ilmeisesti oon ollu tehottomampi kuin luulin. Kyllä nimittäin semmonen jomotus maanantai-illasta asti ollu lihaksissa, että on buranan ottaminen ollu lähellä. Sen verran kovaa jätkää oli että alotin heti "medium"-vaikeustasosta (oonhan mä katsokaas niin hyvässä kunnossa!). Kyllä taas kannatti...

Nyt on tietysti jo parempi, mutta vähän edelleen lihaksissa tuntuu, ja siitä on jo pari päivää aikaa. Useemman kerran viikossa tolla pitäs kuitenkin jumpata, mutta taidan suosiolla jättää vähän harvemmalle.
Ihan vaan sen takia että tää joulukuu on täynnä menoja, enkä halua kävellä kun robotti joka juhlassa, kuten kävelin Jumbossa tiistaina. Siis hyvä että autosta kykenin nousemaan!

Mutta en kuitenkaan ajatellu enää vaikeustasoa helpommaks muuttaa. Noilla mennään, kun mä kuitenkin pystyin siihen :)


Hyvä uutinen:
Oon syöny hyvin viime aikoina.

Vihanneksia, oikeita annoskokoja, ei niin paljon herkkuja. (Mitä nyt eilen vähän raakaa piparitaikinaa).
Ja reippaasti vettä.


Huono uutinen:
Oon unohdellu syömisiä :(

Vitamiinit ja... aamupala. Ne on nyt liian usein jääny syömättä.
Tai en niinkään oo unohtanu, ollaan vaan herätty sen verran myöhään että päivän eka ateria on ollu lounas.

Ja eihän niitä vitamiineja voi muistaa kun ei oo sitä puurolautasen vieressä olevaa lasia, johon kaadan maitoa, jonka kanssa vitamiinit otan...
Post it-lappu otsaan ens kerralla! ;)


Hyvä uutinen:
Monen monta vaatetta on jääny mulle isoks!

Annoin ison kasan isoks jääneitä vaatteita pois. Ajattelin että turhaan mä niitä kaapissa säilyttelen, kun en enää ikinä, ikinä, ikinä aio niitä käyttää! Yhdet farkut ja yhden paidan jätin, että voin sitten joskus ihailla kuinka mahdun kokonaan yhteen housunlahkeeseen sisään ;D (tai sitten en)


Huono uutinen: 
Mulla ei oo mitään päälle laitettavaa.

Onhan noita vanhoja vaatteita, mutta kun ei ne enää oo niin kivoja kun silloin joskus. Ja sitä paitsi niistäkin ne kivoimmat on vielä liian pieniä :(

Kauhee syyhy olis ostamaan uusia vaatteita, mutta en raaski (paitsi eilen tilasin parit housut). Entä jos laihdunkin sitten nopeasti lisää?
Joo, nyt on kyllä tahti hidastunu, ja viime aikoina ollaankin jumitettu tässä samassa painossa. Mutta mun tuurilla just kun oon ostanu maailman ihanimmat vaatteet, niin paino humahtaa vauhdilla.
Mutta ei, mitä mä selitän? Oisko se sitten huono aisa?
No ei! Ennemmin isoks käyvät vaatteet kun tää jumitus! :)


Jotta positiivisuus säilyy, niin viimeisen uutisen on oltava...

Hyvä uutinen:
Paino on pudonnut!

Viikossa 1,1 kg! Paino on nyt siis tasan 80 kiloa, eli ennen joulua oon näillä näkymin pysyvästi alle 80 :D

Sopiva koko?

Kuinka monta kaloria shoppailu kuluttaa?

Riippuu varmaan siitä, että onko se shoppailu sellasta ihanaa ystävän kanssa vietettyä laatuaikaa, hitaasti löntystellen tai korkkareissa sipsuttaen (-700 kcal), ja kahvilassa istuskellen, leivoksia nautiskellen (+350 kcal).
Vai että onko se miehen kanssa pää kolmantena jalkana juosten, joululahjoja etsiskellen, kiirehtien jotta sais lapset nopeasti kotiin hoidosta (-850 kcal)

Joo, noi oli vähän kärjistettyjä esimerkkejä siitä millasia ostosreissuja yleensä teen :)

Vietiin eilen lapset hetkeks mummilaan, ja lähdettiin miehen kanssa Jumbossa käymään. Jotenkin sinne vaan neljä tuntia vierähti, ja vaikka kävelytahti ei ollukkaan mikään reipas, niin hetkeäkään tuona aikana ei tullu istuttua, eli neljä tuntia jaloillaan :) Laskekoon liikunnaksi kuka tahtoo, minä ainakin.

Joululahjat löytykin melkeen kaikki mitä oltiin ajateltu, joten kannattava reissu oli. Samoiten löysin itselleni rintsikoita, kun noi vanhat on auttamatta liian isot. Eipä oo niistä perunasäkin kokoisista kauheesti enää apua.

Vielä kun sais vähän pienempiä liivejä jossain vaiheessa, että sais vähän kapeammat olkaimet. Ei kauheen kivalta näytä topin alta noi auton turvavyön levyiset olkaimet ;) Onneks näissä, jotka ostin, on olkaimet jo hieman kapeampaa sorttia :)

Mun piti eilen käydä itelleni vaatteitakin katsomassa, kun mennään ystävien kesken ens kuussa Tallinnassa käymään. Mutta en mä mitään eilen ehtiny.
Seppälässä oli sopivasti verkkokauppaostoksissa ilmanen toimitus, joten pikku tilaus lähti tänään menemään. Olis vaan ollu mukavampi ihan käydä kaupassa kokeilemassa, kun vähän on toi nykyinen housukoko hakusessa.

Tuolla alusvaateostoksillakin olin aika hämmästyny ympärysmitasta ja housukoosta mitä myyjä ehdotti, ja intin vastaan että ei varmaan mahdu mulle noi. Mutta niin vaan 40 kokoset alushousut ja ympärysmitaltaan 70 liivit meni päälle! (Mun ympärysmitta rintojen alta on 82!)

Noissa mun tilaamissa Seppälän housuissa isoin koko oli 42, joten katsotaan kuinka käy. Saattaa olla että joudun vielä vanhoissa housuissa menemään etelänaapuriin...

Jotenki nyt neljän viimesen vuoden ajan oon ollu melko samassa painossa, joten mun on ollu helppo mennä vaatekauppaan, kun oon heti nähny mitkä vaatteet mulle mahtuu, ja mitkä ei. Mutta enpä tiedä enää.
Toisinaan ajattelen jostain vaatteesta että nyt kun oon laihtunu niin voin käyttää tollasta, mutta kun kokeilen sitä, niin eipä ookkaan niin kiva. Ja toisesta vaatteesta mietin että toi on kivan mallinen, niin roikkuukin päällä. Ei oo helppoo ei...

Seppälästä, koko 40.
Menee päälle, nappi ei pysy kunnolla kiinni koska on nepparimallinen.

Seppälästä, koko 44.
Menee päälle, housuista kuva alhaalla.

H&M:stä, koko 46.
Menee päälle, mutta ei oo löysät, vaan sopivat.

Ja joka ikinen vaatemerkki tekee eri kokoisia "42-koon" housuja. Hassua miten ei voi olla jotain tiettyä standardia noissa vaatekoissa. Mutta toisaalta venyvää kangasta olevat vaatteet voi aina olla hieman pienempää kokoa kun muut. Ohhoijaa, kunpa sitä olis varaa pitää omaa ompelijaa :D

Sopivat vai liian pienet?

Mahtaakohan sitä koskaan oppia taas näkemään mikä on sopiva ja mikä ei? 
Tuleekohan musta samanlainen kuin moni muu laihtunut nainen, joka pukeutuu aivan liian isoihin vaatteisiin? 
Vai sellainen, joka luulee olevansa hyvännäköinen niissä minimaalisen pienissä vaatteissa?

Se jää nähtäväksi.

Vaatekuvia.

Jälleen toivotan uudet lukijat tervetulleiksi :)

.........................................

Taas on tullut aika esitellä vähän tavoitevaatteita.

Koska mitään huomattavia muutoksia ei oo tapahtunu, niin en nyt ihan jokaista vaatetta viitsi tänne laittaa. Tässä nyt kuitenkin vähän satoa tän päivän kokeiluista.

Ekoissa housukuvissa kuukausi eroa, mutta painoa vain sen kilon verran...

Sitten näissä housuissa eroa reilu kuukausi. Ensin en huomannu eroa, mutta kun katsoin tarkemmin niin tajusin että mulla ei oo näköjään viime kuussa menny vetoketju kiinni!

Tavoitemekko:

kesäkuu - elokuu - syyskuu - lokakuu - marraskuu

kesäkuu - elokuu - lokakuu - marraskuu

loka - marras

Ajattelin vielä tähän loppuun havainnoillistaa, miten suuri ero on kuvissa sillä, että onko liian pienet, sopivat vai liian isot vaatteet :D

Liian pienet

Sopivat

Liian isot

Noi farkut näyttää tossa kuvassa ihan sopivilta, mutta tuntuu löysältä päällä. 

Tässä alla vähän vielä kuvaa siitä, miten nämä vielä toukokuussa kiristäneet farkut tällä hetkellä on väljät:

Ylipainoinen tuttavani

Uusia lukijoita on taas ilmestynyt :)

Ihanaa kun teitä on jo niin paljon, ja saan tukijoita mun projektiin :)
Mitä useampia lukijoita on, sen vaikeempaa on lipsua, kun on niin noloa täällä sitten niistä kertoilla :D

Tämän päivän tekstin kuvituksena on kuvia mun laihdutuksen varrelta kesäkuusta tähän kuuhun. Ihan tuoretta vartalokuvaa en tänään ottanu, kun huomenna ajattelin laittaa niitä muutoskuvia sitten taas :)

Lähtötilanne kesäkuun alussa.
N. 97 kiloa.

Kesäkuussa vatsamakkarat esiin puristaneet housut on nykyään liian isot.
Paino 93-97 kg.

Tiedättekö, mulla on eräs tuttu, joka on reilusti ylipainoinen. Hieman suurempi kuin, mitä mä oli isoimmillani. Aivan ihana ihminen, mutta mun on silti pakko jakaa eräs ajatus.

Ollaan melkein samanikäisiä, ja muistan kuinka ollaan oltu melkein aina saman kokoisiakin. Sitten teini-ikäisenä mä hieman lihosin, ja hän taas puolestaan laihtui kun kasvoi pituutta. Olin niin kateellinen!
Oli ihan hirveetä mennä hänen kanssaan mihinkään, kun mä olin se "läski" kaveri.
Tosin sellanen mä oon ollu melkein aina, paitsi ammattikoulussa jossa mulla oli monta mua isompaa ystävää.

Heinäkuu 90-93 kg.

Jossain vaiheessa, reilu parikymppisenä, asia kääntyi toisin päin. Mä laihduin, hän lihosi. Hetken aikaa oltiin samankokoisia, kunnes mä olin vihdoinkin se pienempi.
Silloin olin jo aikuisempi, enkä enää miettiny että hahaa, vihdoinkin. Olin enemmänkin iloinen omasta puolestani, ja oisin toivonu että hänkin olis hoikistunu, kun ilmeisesti sitä toivoi.

No, siitä lähtien mä oon ollu se pienempi meistä, mutta olipa tossa alkuvuodesta aika lähellä että en ollu saman kokoinen, ellen jopa ollutkin.
Nyt kun mä oon taas selvästi häntä hoikempi, niin katson häntä säälien. Tuntuu tosi pahalta sanoa näin, mutta hän on lihonnu vielä entisestään.
Hän kertoikin mulle vastikään käyvänsä usein iltavuoron jälkeen hakemassa pizzaa tai kebabia. Muutenkin hän syö todella paljon ja isoja annoksia, sekä hirveen määrän herkkuja.

Elokuu 87-90 kg.

Ja sillon mulle tuli se ajatus, joka tuntu pahalta:

Miks se syö noin paljon, kun on jo ennestään lihava? 
Eiks se oikeesti vois lopettaa sen pizzalla käymisen, ja tehdä itselleen ruokaa valmiiks illaksi kaappiin odottamaan? 
Miten se ei tajua?

No, ihan samassa tilanteessa olin itsekin alkuvuodesta. Tiesin että oon lihava, mutta en uskonu että se asia oli muutettavissa. En lähes neljään vuoteen oikeestaan välittäny tippaakaan, se alko olla aivan sama, sillä "tiesin", että tein mä mitä vaan, niin en laihdu.
Niinhän se asia oli aina ollu, ainoan kerran kun laihduin, niin sillonkaan en laihduttanu. Liikuin vaan niin paljon enemmän.

Mutta liikunta loppu, ja lihoin. Ja sen jälkeen en enää kyenny alottamaan laihduttamista, koska luulin että mun pitää taas alkaa liikkumaan. Ja siihen musta ei ollu.
Enkä mä halunnu lopettaa herkkujen syömistäkään, ne maistu ihan liian hyvälle. Joten annoin vaan periksi, ajattelin että aivan sama, mulla on hyvä elämä ja mulla on hyvä olla.

Syyskuu 84-87 kg.

Mutta eihän mulla ollu hyvä olla.

Elämä oli hyvä, onhan mulla kaks lasta, perhe, oma koti ja työpaikka. Kaikki mitä "kuuluu ollakin". Mutta en mä siltikään voinu hyvin, vaikka luulin niin.

Ei laihtuminenkaan mikään oikotie onneen ole, mutta olotila on nyt niin paljon parempi! Ei oo enää jatkuvasti niin tukalaa oloa. Nyt tukala olo on ainoastaan kauhean herkuttelun jälkeen ;)

Oon (ainakin omasta mielestä) paljon ilosempi.
Tosin viime aikona oon nukkunu niin huonosti ja lyhyitä unia, että se on vähän vaikuttanu mielialaan. Mutta yleisesti ottaen kaikin puolin parmepi olo.
En voi edes kuvitella miltä musta tuntuu kymmenen kilon päästä, jolloin alan jo olemaan siinä painossa, jossa haluan olla!

Lokakuu 82-84 kg.

Jotku on onnellisia ylipainoisinakin, kuten tämä tuttavani.
Se on jokaisen oma asia, minkä kokoinen on, ja jokainen päättää itse omasta kehostaan ja syömisistään. Mutta mä tiedän että mä tein oikean päätöksen, ja että mun hyvä olo mitataan kiloissa.

Toivottavasti jokainen, joka haluaa pudottaa painoa, saa siihen kimmokkeen ja tekee sen. Se ei oikeesti oo niin vaikeeta kuin luullaan, yleensä se vaikea osuus on oman asenteen muuttaminen. "En pysty siihen"-ajatus ei johda mihinkään.

Mistään ei tarvitse kokonaan luopua, mutta se mitä siitä kohtuullistamisesta saa, on niin paljon palkitsevampaa kun se hetken hurmos ekan pizzapalan kohdalla!

Marraskuu 81-82 kg.

Paljon tsemppiä kaikille alotteleville laihduttajille, laihdutuksen jo aloittaneille ja laihdutuksessa onnistuneille!!! <3

Ei se kyläily oo niin helppoa.

Mä sain viime yönä nukkua!
Tai siis oikeemmin sain unen päästä helposti kiinni :)

Katseltiin illalla leffaa, ja rupes silmät menemään kiinni, niin mies käski mennä nukkumaan :D Jäivät vielä esikoisen kanssa vähäks aikaa katsomaan leffaa.
Mutta mä nukuin kymmenen tuntia. Kyllä huomaa eron noihin 4-6 tunnin yöuniin.

Tosta syystä eilinen postaus jäi sitten välistä, mutta eipä se maata kaada :)

Leivänpäälliset.
(Gotler-paketista en ottanu kuvaa, mutta ehkä kaikki tietää millanen se on :) )

Iltapala.

Äitin luona siis oltiin yökylässä lasten kanssa. Oli jälleen kerran tosi mukavaa, ja se myös heijastu noihin syömisiin. En vaan ymmrrä miksen osaa siellä syödä nätisti.
Yritän kyllä, mutta aina jossain vaiheessa mun sisäinen herkuttelija ottaa vallan. En tiedä johtuuko siitä, että omassa lapsuudenkodissa en oo koskaan "laihduttanu", vaan siellä oon aina syöny niinkuin haluan.

Torstaina mentiin suoraan kotona syödyn aamupalan jälkeen mummolaan. Aamupalasta oli siinä vaiheessa kulunu nelisen tuntia, ja mummolla oli just sillon kahvitteluvieraita. Pöydässä oli suklaakääretorttua, ja mummo sano tekevänsä ruokaa heti kun ollaan juotu kahvit.
Mutta kun oli siinä vaiheessa jo niin nälkä että kädet tärisi, niin "pakko" oli ottaa kääretorttua.

Näin jälkeenpäin ajatellen oisin tietysti voinu ottaa vaikka leipää, niin oisin pärjänny ruokaan saakka. Mutta nooh....

Ja äitillä syötiin päivällinen ihan oikeaoppisesti, mutta sitten taas jälkkäriksi Fazerin kääretorttua. En ollu aikasemmin sitä maistanu, täytteenä oli jotain kinuski-omena juttua ilmeisesti. Ja sanonpa vaan, että kyseistä kääristä ei meille voi ostaa, tai mun laihdutus kosahtaa siihen! Ei onneks ollu yhtään hyvää!
Tästä voi kurkata.

Yömyssy.

Yökyläilyssä on se huono puoli, että on toisen jääkaapin sisällöstä riippuvainen kaiken ruokailun suhteen. Meidän vanhemmilla on ollu kyllä ties mitä hurahduksia yhteen jos toiseenkin laihdutusjuttuun ja kolesterolinalentamiseen jne, jne, jne....Mutta silti niillä ei oo ihan sitä mitä mä tarvitsisin syödäkseni.

Ei oo rahkaa. Joskus on ruisleipää, mutta ei tällä kertaa. Kaurahiutaleita on aina, mutta tällä kertaa niitä oli ainoastaan sen verran että lapset sai aamupuuron, ja mä söin sitten leipää (piimälimppua).

Salaattia oli puolikas ruukullinen, ja kurkkuakin löyty. Äiti on kyllä kova tekemään isoja salaatteja ruoan kanssa, mutta tekee niitä enimmäkseen sillon kun joku tulee varta vasten heille syömään. Muutoin kaapista löytyy enimmäkseen jotain punajuurisalaattia tai sentyyppisiä.

Puoliks syöty perjantainen välipala.
Välissä Benecolia ja juustoa.

Tähän väliin heitänkin ajatuksen, jota oon päässä pyöritelly:

Kehtaatteko te ottaa lisukesalaattia sen puoli lautasellista? 
Entä jos pöydällä on ruoan kaveriksi laitettu kurkkuviipaleita ja tomaattilohkoja, ja syöjiä on useampia, kehtaatteko ottaa niistä sen verran kun tarvitsis ottaa?

Mä kehtaan äitillä, anopilla ja muissakin tutuissa paikoissa. Mutta jos mennään muualle, niin sillon en enää viitsi. Salaattia saatan ottaa, jos sitä on iso kulhollinen. Mutta jos vihanneksia on vaan vähän, niin ei mulla oo pokkaa rohmuta niitä niin paljoa kun haluaisin.

Kotona on helpompaa.
Eilinen kanacouscous.

Huomasin muuten mielenkiintoisen asian eilen. Äiti oli tehny lasagnea, ja siellä oli kylässä myös eno ja mun serkku. Heille äiti sano että ottakaa nyt lisää ruokaa, kun ei he iskän kanssa kahdestaan saa sitä koko lasagnea tuhittua. Mutta mulle äiti ei sitä sanonu. Saattaa olla sattumaakin, tai sitten äiti jo tietää etten mä halua syödä niin paljoa.

Siitä vielä mieleen tuli toinen asia, joka on jo useasti tullu esille:

Kehtaatteko kieltäytyä, jos joku sanoo että ota lisää ruokaa? 
Tuleeko teille tunne, että jos ette ota lisää, niin kuvitellaan ettei ruoka maistunu?

Mä oon vähän päässy ton yli. Oon ajatellu, että jokaisella on oikeus kieltäytyä syömästä itseään ähkyyn, ja jokaisella on oikeus syödä juuri sen verran kun haluaa.

Joo, en sitten tiedä, oliko n.s tekopyhää olla ottanmatta lisää ruokaa, sillä kahvin kanssa iltapäivällä tämä mamma kävi vähän karkkirasialla. Tai hitot toi mikään rasia ole, vaan jättimäinen laatikko. Veli on sen tukusta hakenu ja jättäny äitille.

Jos nyt tästä kirjotuksesta tuli tunne, että poden herkkumorkkista, niin en nyt niinkään. Ihan omista valinnoista periaatteessa jälleen kyse, mutta halusin vaan tuoda esille, että kyläillessä asiat ei oo niin helppoja. Tai ehkä ne on, ehkä mä vaan teen niistä vaikeita.

Omalla äitillä kylässä ollessa olis kyllä ihan ok hakea se oma rahka kaupasta ennen sinne menemistä, mutta aina ei muista. Muualla kyläillessä taas se saattaa olla vähän "nolompaa".

Päivällinen tänään:
Jauheliha-perunasoselaatikko, papuja ja herneitä.
Pieni annos tällä kertaa.

Mietinkin, miten nää kurinalaiset fitnessihmiset kehtaa kantaa mukanaan niitä jauheliha-annoksiaan kaikkialle. Täytyy kyllä nostaa hattua, musta ei ois siihen. Ehkä siinäkään ei olis pahinta se, että muut katselee että mitä toi nyt tollasia mukanaan kantaa, vaan se kun joutuis todennäköisesti puolustelemaan sitä.

Toisaalta, en mä ihan sellaista elämää tahtoiskaan. Mä haluan ennemmin oppia siellä kyläillessäkin tekemään ne oikeat valinnat.
Syödä edes jotenkuten niinkuin kotona.
Syödä se kahvipulla ainoastaan yhden kahvittelun yhteydessä, eikä joka aterian päätteeks.

Kyllä mä sen vielä opin!

Tähän vielä kuva eilisistä leffaherkuista.
Alalaidassa näkyvä voikkari on miehen, ei mun!

Porkkanaa ja dippiä,
rypäleitä, kiiviä ja persimonia.