maanantai 29. lokakuuta 2012

Runosuoni sykkii (paljon höpötystä)

Eilen tunnin pituinen Zumba, tänään tunnin verran siivoilua, ja tunti tanssia.
Liikuntapuoli siis rupeaa taas olemaan parempi, ja muutenkin ehkä tsemppi projektin jatkamiseen on taas löytyny.

Univelkaa on, silmät tahtois vaan painua kiinni. Mutta oon nyt koittanu olla nukkumatta päikkäreitä, että saisin illalla unta.

Lidlin pakastekalaa. Hyvää!
Eilinen lounas:
Paneroituja kalafileitä valkosipulitäytteellä,
maissintähkä, kurkkua ja raejuustoa
Ruoka-asiat on vielä vähän niin ja näin. Eilen söin normaalin aamupalan ja lounaan. Välipalana ensin kahvia ja korvapuusti, hieman myöhemmin teetä ja proteiinipatukka.

Mutta sitten vielä illalla Zumban jälkeen "kevyt" iltapala, eli ribsejä, BBQ-kastiketta ja uunipunajuuria.

Tämänpäiväinen päivällinen

Tänään samoiten aamupuuro, ja lounaaksi vähän ylijääneitä ribsejä.
Välipalana tonnikalapiirakkaa, mustikkapiirakkaa ja Domino-keksi.
Päivälliseksi uunilohta, pussimuussia ja parsakaalia sekä kurkkua ja fetaa.

Selityksiä tulossa:

Eilen käytiin välipala-aikaan anoppilassa, jossa oli pullaa tarjolla.
Ja tänään välipala-aikaan meillä kävi vieraita kylässä, joita varten tekaisin noi piirakat. Niin ja Domino-keksiä oli "pakko" maistaa, kun ostin sellasia Dominoita jossa on extrapaljon täytettä....


Keskiviikkona mennään kahvittelemaan ystävän luo, torstaina on tarkotus tavata vanha ystävä kahvittelun merkeissä, ja perjantaina on kolmannen ystävän tupaantuliaiset.
Tuntuu siis vähän siltä että tää viikko on tuhoon tuomittu.
Mutta toisaalta, tässä punnitaan nyt se tahdonvoima! ;)

Bilepöytä näyttää usein tältä.
Katsotaan kuinka mun käy perjantaina...


Eilinen Zumba tuntu muuten jo paljon tehokkaammalta kun viime viikolla, vaikka ihan samat musat ja liikkeet (ja ohjaaja). Päätin vaan että teen ennemmin liikkeet täysillä, kuin että keskityn tekemään liikkeet prikulleen koreografian mukaan.
Oon kyllä nopea oppimaan tanssiliikkeitä, mutta sali tuppaa olemaan aika täys, ja koska mä viihdyn enimmäkseen siellä salin takaosassa, niin en aina kunnolla näe ohjaajan jalkoja. Mutta Zumbassahan se idea onkin pitää hauskaa, eikä niinkään opetella tanssimista :D

Vaikka eilinen tunti olikin tehokas, niin silti enemmän hiki virtas jälleen omassa tanssissa tänään. Ja olin sammuttanu meiltä kaikki lämmityksetkin.

Kuva vuodelta 2008, jolloin paino oli melko sama kuin nyt.

Mullahan oli jossain vaiheessa puhetta siitä, että haluaisin ens kesänä vetää sellasta tanssi/jumppa-juttua omalla pihalla.
En siis ollu ajatellu mitään maksullista juttua, vaan ihan "avoimet ovet"-periaatteella.

Vaikka oonkin ollu aina ihan hyvä esiintymään, niin silti mulla on pienoinen paniikki. Vaikken oo mitään lyöny vielä lukkoon, ja kesäänkin on aikaa enemmän kuin mitä viime kesästä on kulunut, niin silti jännittää. En tiedä uskallanko sitten kuitenkaan kun sen aika on.

Enkä tiedä millä tavalla "mainostan" sitä asiaa...Jotain lappuja lähikaupan ilmoitustaululle ehkä...?
Ja jos saan aikaseks tollasta järjesstää, niin tuleeko kukaan?
Ja jos tulee, niin ajatteleeko ne että mitä toi plösö tossa luulee tekevänsä? Ajatteleeko ne että ohjaajana olis joku timmi jumppamimmi, ja sitten pettyy kun lavalla tönöttää tällanen löysähkö tyyppi?

Ehkäpä noita ei vielä kannata stressata. Mutta se olis yks mun haaveista. Ollu jo ihan lapsesta saakka....

Ei oo ihan vielä tänä kesänä oltu biitsikunnossa...
Kuvat:
heinäkuu--> elokuun alku--> elokuun loppu--> syyskuu

Toinen haave, ja tavallaan tän koko projektin tavoite, olis olla ens kesänä sellaisessa kunnossa että kehtaa käyttää bikineitä. Arvethan ei mua niinkään haittaa, mutta jos bikinien alaosan päällä roikkuu iso vatsamakkara, niin se kyllä haittaa!

Samoin kuin Erica kirjotti blogissaan, pelkään myös minä sitä että iho jää roikkumaan. Tiedän kyllä että sen pitäis melko nopeasti palautua vielä tän ikäisenä, ja varsinkin nyt kun syö paremmin ja juo reippaasti vettä.
Toi iho nyt on asia jolle ei oikein paljoa mitään voi tehdä, täytyy vaan katsoa kuinka sen suhteen käy.
Mutta makkarat pitää saada pois, ja niille voin melko varmasti jotain tehdä.
Tiedän ettei millään täsmäliikkeillä voi paljoakaan mitään tiettyä kohtaa saada pienemmäks, mutta eiköhän kuitenkin jonku verran auta että saa vatsa- ja kylkilihaksia treenattua? :) Tanssiessa oon koittanutkin kovasti niitä käyttää.

Lupaava alku...?

Onks kukaan ihmetelly mitä sen mun hulaamisen suhteen kävi?
No, oon ikäänkuin unohtanu koko vanteen, kun sen laitoin piiloon jossain vaiheessa kun meille tuli vieraita. Ja se on siellä piilossa edelleen.
Vähän saatto ehkä jäädä traumoja niistä mustelmista, vaikka kaikissa ohjeissa sanottiin että niistä huolimatta kannattaa koittaa joka päivä vähän hulata, että kyljet tottuu. Ja niin se ois varmaan pitänytkin. Ei kai ne munkitkaan ihan ilman kipua aluks niitä tiiliä murskaa...

Joo. Ehkä se vanne pitäis huomenna taas kaivaa esiin, ja pitää esillä.
Jos tulee vieraita kylään, niin ainahan niitä voi yllyttää myös kokeilemaan sen sijaan että koittas piilottaa sitä :)

Nyt vaan kaikki keinot käyttöön että ollaan kesällä kunnossa! :D

4 kommenttia:

  1. Mä sanoisin et mee rohkeesti zumbatunnilla vaikka ees puoleen väliin. Meillä tunnilla käy kaikenkokoisia eikä siellä ole aikaa toisten vartaloita tuijottaa :) keskity ittees älä muihin ihmisiin :) kesäjumpasta sanoisin et loistava idea! Ja eihän kaikki jumppamimmit oo timmejä, älä oo liian ankara ittees kohtaa! Tsemppiä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai se vissiin tarttis mennä vähän edemmäs salia. Jotenki vaan tuntuu että kun siellä on aina ne samat ihmiset, niin jokaisella on jo "oma paikkansa".
      En mä niin kauheesti mietikkään että mitä muut ajattelee, mä oon vaan aina ollu sellanen huoneen perällä nyhjääjä. Kai mua jotenki ahdistaa kun joku on mun takana :S

      Kiitos rohkaisusta! :) Kesällä sitten katsotaan että saanko kerättä rohkeutta.

      Poista

Kaikkia kommentteja otetaan vastaan :D