Saako tämän antaa masentaa?

Huono punnitustulos = Surkea päivä.
Tai no, ei päivässä sinällään mitään vikaa ollu. Mun mielialassa vaan :(

Tänään on siis tasan kymmenen kiloa painoa pudonnu, mutta en silti oo iloinen. Viime viikosta asti oon nimittäin miettiny, että kymmenen kiloa pudonnu. Koska oon pyöristäny, onhan 9,7 kiloa melkeen kymppi?
Joten nyt mä en sitten osaakkaan nauttia siitä. Jatkossa pitääkin vissiin alkaa miettimään grammalleen.

Ja samoiten pitää koittaa ajatella, että niin kauan kun lukema on pienempi kuin edellisellä viikolla, niin tulos on hyvä. Mutta jotenkin en osaa. Parhaimmat pudotukset kun on ollu 1,5 kilon luokkaa, niin tää 300 grammaa on masentava.
Masentelin tosin sillon viimeksikin, kun pudotus oli 0,5 kiloa. Ja sitten seuraavalla viikolla olikin taas menny hurjasti alaspäin.
Joten peukut pystyyn! ;)

On oikeesti vaarallista antaa pienen pudotuksen masentaa. Vaarana mulla olis lähinnä se, että annan periks koko hommassa ja miettisin että ei kai tää paino tästä mihinkään lähde. Mutta ei, en luovuta! Se paino lähtee, ja varmasti! :D

Vähän köyhä lounaani:

Hunajamarinoitua kanaa, kurkkua ja raejuustoa...

Aamupuuro,"kanasalaatti",ananasrahka ja kanakastike riisillä.
Siinä kaikki mitkä meni tänään hyvin.
Tänään sitten kahvitellessakin herkuttelin. Enkä vaan sitä tavallista pikkusta viipaletta, vaan tänään uppos vähän reilummin :(
En miettiny missään vaiheessa, että kun pyllylleen meni aamu niin samapa tuo vaikka syön herkkuja. Ihan söin koska teki oikeesti mieli. Kuusi Tuc-suolakeksiä Creme Bonjour-juustolla, ohut viipale mustikkapiirakkaa ja korvapuusti. Morkkis on joo, mutta kun ei niitä enää saa syömättömäks.

Teinkin itselleni pienen "valan", jonka luen jatkossa aina kun tuntuu ettei tästä tuu mitään. Nyt vaan tsemppaan itteäni ja olen itestäni ylpeä!


Hyväksyn, että silloin tällöin painonlasku hidastuu. Se saattaa jopa välillä kääntyä ympäri, ja vaaka näyttääkin hieman enemmän kuin viime kerralla. En anna sen lannistaa, vaan jatkan projektiani siitä huolimatta. Mietin mistä hidastuminen voi johtua, ja voinko tehdä asialle jotain. 
Pidän myös mielessä ne syyt miksi teen tämän. 
Muistutan itseäni jatkuvasti siitä, että olen jo saanut niin paljon aikaan. Minulla on pian kolmasosa karissut siitä taakasta, jonka halusin pois.
Teen töitä onnistuakseni, mutta hyväksyn myös sen, että olen vain ihminen ja teen joskus virheitä. Tämä ei ole kuolemanvakava asia, vaan haluan nauttia tästä ajasta.
Annan itselleni aikaa. Kyse on kuitenkin lopuelämästäni, eikä tässä ole kiire minnekkään!


Huomenna äitin luokse, joka on ainoa kyläilypaikka missä voin olla ihan oikeesti syömättä herkkuja. Vai voinko? ;D