tiistai 25. syyskuuta 2012

Tunnustus


Vihdoinkin pääsin laittamaan tän tunnustuksenkin :)


Sain J.B:ltä seuraavan tunnustuksen:




Neiti Michelin, koska hän on onnistunut pudottamaan painoaan ihan mielettömän hyvin ja koska meillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita, kuten puutarhanhoito ja koska molemmat odotamme joulua yhtä innokkaasti.


Kiitos paljon J.B:lle! <3


Tunnuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Viiden lemppariblogin valitseminen on ihan älyttömän vaikeeta! Moni bloggaaja on jo saanut tunnustuksia, joten koitin poimia listaan sellaisia jotka ei jo ole niitä saaneet. J.B, Erica, Eli, Raparperi, Sara ja Lyijypallo oli ainakin jo saaneet mielestäni tämän tunnustuksen. Kuten Elikin, niin annan minäkin heille siis kunniamaininnan ;)


Annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville:


NinaKoo Melko uusi blogi, mutta Nina on jo päässy tosi hienosti alkuun. Kova tsemppi päällä, ja juoksuharrastuksen myötä liikkuu reippaasti. Haastoi minutkin mukaan juoksemaan, mutten oo vielä saanu aikaan ;)


Mappe Mappe sairastaa diabetesta, ja on ollu mielenkiintoista seurailla millaista elämä on sairauden kanssa. Mappe käy silti ahkerasti salilla ja liikkuu. Lisäksi meillä on aika samanlaiset asuinmaisemat, joten on ollu hauska moittia lenkkimahdollisuuksiamme, jotka on joko oikea tai vasen, ja sitten samaa reittiä takas :D


Hänelläkin on kaksi lasta, ja paino on pyörinyt kutakuinkin samoissa lukemissa kuin itselläni. Hän on jo kerran onnistunut pudottamaan painoaan, ja on nyt ottanut uuden alun, joka menee hienosti! :)


Morsius Mittoihin Kuten jo nimestä näkee, tässä blogissa laihdutetaan häitä varten <3 Tulee olemaan ihanaa nähdä, millainen upea morsian sieltä kuoriutuu :)


Maiju Maiju on pudottanut tosi huimasti painoa, ja on nyt aivan mielettömän hyvässä kunnossa. Salillakäynti kuuluu hänen arkeensa, ja täytyy nostaa hattua upealle muutokselle! Maiju myös testailee erilaisia tuotteita, ja antaa niistä arvioita :)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Sä oot läski!

Jess, vihdoinkin kaikki asiat koneessa kunnossa, ja oikein kunnolla aikaa kirjotella! :D

Mietin tässä koko päivän että mistähän sitä kirjottas, kun on viime aikoina ollu aika päiväkirjamaista tekstiä. Erica kirjotteli joskus että kuinka ihmiset jaksaa lukea hänen päivityksiään, kun ne on niin minä, minä-juttuja.

Mun mielestä siinä ei ollu mitään ihmeellistä, vaan niitä oli kiva lukea. Mutta nyt kun itsellä on ollu tällanen minä minä-kausi, niin oon alkanu ymmärtämään mistä Erica puhui. Tuntuu ettei ehkä ihmisiä kauheesti jaksa kiinnostaa että mitäköhän se Neiti Michelin on tänään syöny! :D

Toi työssäolokin tietysti vaikutti aika suuresti siihen, etten vaan yksinkertasesti iltasin jaksanu kauheesti kirjotella, enkä oikein keksiny aiheitakaan. Toivottavasti nyt saan taas hommasta vähän otetta.

Eilinen lounas:
Lasagnea, kiinankaalia, paprikaa ja rypäleitä


No, aiheen keksinkin :) Nimittäin tosta mun aiemmin saamasta kommentista tuli sellanen mieleen kuin Lihavien haukkuminen.

Mä oon ollu ala-asteelta saakka vähän muita isompi. No, tai enpä oikeestaan, oon ollu kyllä normaalipainoinen, ja aina luokalla on ollu muita ihan saman kokoisiakin. Se, miks mä oon joutunu kiusaamisen kohteeksi, on mulle vähän arvoitus. Tai on mulla epäilykseni, mutta tiedä sitten...

Nythän tää Anonyymi 59-senttisellä vyötäröllä sanoi että mä hörähdän täällä että se on vaan kateellinen. No, en tiedä oliko kukaan. Ainakin mä olin muita tyttöjä edellä kehityksessä, eli rinnat kasvo mulle paljon ennen kuin jopa pari vuotta vanhemmille tytöille. Yksi kiusanneista tytöistä myönsi myöhemmin kateellisuutensa mulle. Ja yläasteen päättäjäisissä tapasin yhden mua ala-asteella kiusanneista pojista, joka kännispäissään kerto että oli kiusannu mua koska oli ollu muhun ihastunu (mentiin siis eri ylä-asteille).

No, näitä kahta henkilöä lukuunottamatta en tiedä muiden motiiveista. Muutama kiusaajista on myöhemmin pyytäny anteeks. Ei kaikki, mutta moni. Eikä se mua haittaa vaikkei olekkaan, koska ymmärrän tavallaan ihan hyvin.

Itsekin oon syyllistyny kiusaamiseen yhtä lailla. En oo kiusannu ketään lihavuuden takia, mutta muista syistä. Vaikka olin toisinaan kiusattu, niin olin kuitenkin tavallaan suosittu. Kuuluin siis sellaiseen n.s "keskikastiin". Ne kauneimmat ja suosituimmat kiusas meitä, ja me kiusattiin niitä loppuja. Ja miksi kiusasin? Etten jäis ulkopuolelle. Jos joku meidän porukasta oli jostain ihmisestä jotain mieltä, niin sittenhän me kaikki oltiin. Mentiin juttuun mukaan, vaikkei useimmiten edes tunnettu koko henkilöä jota kiusattiin.

Tätä nykyä toivoisin että voisin pyytää kiusatuilta anteeksi, mutta siihen ei kaikkien kohdalla ole mahdollisuutta. Niiltä joilta oon kyenny, niin olen pyytänyt.

Eipä mua oo koskaan sen kummemmin noi mun läskiksi haukkumiset haitannu. Ihmiset oon vaan kertonu mulle sellasta, jonka jo tiedän. Ikäänkuin joku sanois että "Sulla on punanen paita". Jaa, on vai? Enpä aamulla pukiessa huomannu.

Nyt oon jopa vielä paksunahkasempi tollasten kommenttien kohdalla kuin ennen. En tiedä, olis ehkä eri asia jos en itse osais myöntää että oon läski. Mutta ihan tässä netissä lölleröitäni esittelen, joten saahan niistä sanoa mitä haluaa :D

Eilinen päivällinen/tämän päivän lounas:
Uunilohta, uunikasivksia (perunaa, porkkanaa ja kesäkurpitsaa ja sipulia), chilimajoneesia ja salaattia (jääsalaatti, kiinankaali, suolakurkku, fetajuusto, paprika, rypäle ja pinjansiemen)

Eräs vanha ystävä näki mut baarissa pari vuotta sitten, ja hänelle sanoin että oon vähän päässy lihoomaan. Hän totesi vaan että: No, sä oot ihan sama ihminen kuin ennenkin". Hän ei siis kieltänyt asiaa, mutta tarkoitti että sillä ei oo väliä, koska sisin ratkaisee.

Ja niinhän se on. Oli ihminen miten kaunis tahansa, niin en mä ainakaan viihdy ihmisen kanssa jolla ei oo mitään sen kauniin kuoren sisällä. Ne, jotka valitsee ystävänsä ulkokuoren perusteella, omaa aika köyhän elämän.

Vaikka mä oon nää viimeset viis vuotta eläny pullukan elämää, niin oon silti ollu onnellisimmillani. Mulla on ollu kaikkea mitä tarvitsen ja haluan! <3 Perhe, oma koti, rakas äiti ja mummo, rakkaita ystäviä, työpaikka...Olisin siis onnellinen ilman laihtumistakin, mutta se olis vielä piste I:n päälle. Mieluummin läski ja onnellinen, kuin kaunis ja yksinäinen!

Vielä, jottei menis ihan liian synkäks, niin loppukevennykseksi kuva siitä, kun koittaa ahtaa liian pienet housut jalkaan! :D


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kuvien kera tällä kertaa :)

Noniin, nyt oman koneen äärellä piuhan kanssa, joten tänään saadaan vähän värikkäämpi postaus kun on kuviakin :) Kuvat siis, tätä alla olevaa syyskuvaa lukuunottamatta, mun neljän päivän syömisiä satunnaisessaa järjestyksessä.



Mulla on jääny tää blogi nyt muutamana päivänä vähän toissijaiseksi, ja esim. mulle annettu tunnustus ei oo vielä päässy käyttöön. Koitan huomenna saada aikaan sitten vähän enemmän asioita, ja jakaa itsekin noita tunnustuksia.

Kiitos muuten teille kaikille onnittelukommenteista mun painonpudotuksesta! :) Ja uudelle lukijalle tervetuloa! :)

Töissä syöty rypälerahka

Jaa-a, saas nähdä mitä siitä mun pudotuksesta tulee tällä viikolla, ja oliko mun teoria oikeessa. Tänään nimittäin livahdin puntarille, ja aamupaino oli 84,4 eli noussu tosta torstain punnituksesta. Tosin, tätä on käyny jatkuvasti, ja sitten kuitenkin torstaisin ollu hyvä tulos, joten vielä en murehdi. 

Tietysti toi edellinen tulos oli aika huima, joten toisaalta en ihmettelis vaikka tulevassa punnituksessa saisin plussatuloksen. Mutta koitetaan olla kauheesti sitä murehtimatta, kun se on vasta edessäpäin :)

Miehen tekemiä cannelloneja, jääsalaattia ja tuorekurkkua

Pariin päivään ei oo kauheesti tullu liikuttua, kun ollaan käyty äitillä ja mummolla kylässä. Olin ajatellu tänään lähteä kävelylle, mutta nyt tuolla on sellanen myrsky että taidan pysytellä sisällä. Huono sää ei sinällään oo mikään syy olla menemättä lenkille, mutta täällä ollaan vielä aika kipeinä, ja lapset pitäis ottaa mukaan, joten en halua ottaa riskiä että sairastutaan enempää :(

Miehen tekemä iltarahka, jossa vauvan mango(?)sosetta ja cashewpähkinää

Tää päivä menee sitten varmaan muutenkin vähän laiskasti, mutta ens viikolla täytyy repiä itsensä liikkeelle. Ainakin on suunnitelmissa kävelylenkkejä ja suursiivousta. On meinaan tossa töistä jääny sellanen hyvä vauhti päälle, eikä viitsis taas passivoitua sohvaperunaks (vaikkakin tätä kirjottelen tässä sohvalla röhnöttäessä ;D )

Äitin luona tulee syötyä paljon leipää. Limpukka on ihan ykkössuosikki, kinkun kanssa! :)
Maitoa laitoin vaan kahviin.

Syömiset on taas ollu niin sekalaista tavaraa, etten oikeen itsekkään oo pysyny kärryillä että onko tässä nyt menny hyvin vaiko huonosti. Onneks alkaa taas tää kotielämä, niin tietää paremmin mitä syö, ja pystyy päättämään itse omasta ruoastaan :)

Annan nyt melko "hyvän" kuvan mun syömisitsä, kun näissä mun laittamissa kuvissa on ne parhaimmat syömiset. Onhan tähän neljään päivään mahtunu suklaakakkua, kymmenen sipsiä, pipari, pieni pala omenapiirakkaa, mansikkakiisseliä, toffeekarkki, kuusi pingviinisalmiakkia, pieni pala porkkanakakkua ja juustosipulikierre ;) Hui kauhee miltä näyttää kun ne listaa näin peräkkäin! :( Oikeen laihdutusruokaa...

Pitääkin tänään lähteä käymään kaupassa, että saa tulevalle viikolle vähän kaapintäytettä.

Eilinen päivällinen:
Kanawokkia, keltaista paprikaa, jääsalaattia, kurkkua ja vähän caesar-kastiketta.
Ja ISO lasi vettä :D

Mutta huomiseen siis, katsotaan olisko mulla vaikka jotain asiaakin ;)

lauantai 22. syyskuuta 2012

Neiti M-teoria :)

Voihan pentele! Ollaan äitillä, ja yllätys, yllätys: Piuha jäi taas kerran kotiin, joten en saa kuvia koneelle :(
Nooh, tänään mennään siis vielä mustaa valkosella ;)

Osa teistä näkikin, että olin saanut "rakentavaa palautetta" :D (näkyy tästä) Kerottakoon teille vielä kaikille, etten ottanu sitä pahalla, vaikkakin se mitä ilmeisemmin oli loukkaukseksi tarkoitettu.

Onneks kyseinen kommentoija laitto mulle ton kommentin, eikä muille (ainakin toivotaan). Mä nimittäin sain hymyn huulille tosta jutusta :D
Kuten kommenttiinkin vastasin, niin meillä esikoinen tulee aina mun maatessa sohvalla heiluttelemaan mun vatsaläskejä! :D

Oli se vaan jotenkin niin hellyttävä, kun toinen näkee oikein vaivaa koittaakseen pahoittaa mielen, ja sitten osuu tällanen ihminen kohteeks, joka vaan nauraa.


Noniin, muihin aiheisiin:

Mulla oli tosiaan aikamoinen viikkopudotus! :) Sain kommentteja siitäkin, että mulla on joku "salainen ase" ;) Ei ole, vaikka mukavaahan sellanen olisi omata.

Mutta mulla on yks teoria, jota oon miettiny varsinkin katsoesani "Suurin pudottaja"-ohjelmaa.

Oon aina ihmetelly kun sanotaan että eilen tuli syötyä hirveesti herkkuja, ja tänään vaaka näyttää ihan mielettömän isoja lukuja. Mun pieneen mieleen ei mahdu, että miten se kroppa tietäis lisätä siihen vaakaan muutaman tunnin jälkeen enemmän kiloja vaan sen takia että oot syöny herkkuja? Entä jos syö kilon karkkia tai sitten kilon salaattia, eikö se vaaka näyttäs samaa lukemaa?

Monet sanoo että ne herkut kerää nestettä, ja se näkyis isompana lukemana puntarilla. Juu, tämän uskon, mutta siinä tapauksessa se ois ohimenevää.

Mä oon siis aina ajatellu, että jos syö tänään herkkuja, niin ne aiheuttaa painon nousua vasta pidemmn ajan jälkeen, ehkä viikon päästä. Samoin jos alkaa liikkumaaan, niin ne tulokset näkyy vasta jonkin ajan jälkeen, ei heti.

Tästä päästäänkin siihen, etä miks mun mielestä paino yht´äkkiä laskikin noin paljon:

Aloitin työt elokuun lopussa. Ekan viikon töissäolon jälkeen mun paino oli pudonnu vain 300 grammaa, eli ei juuri yhtään. Toisen viikon jälkeen 700 grammaa, ja kolmannen viikon jälkeen saman verran. Tossa siis alko jo pikkuhiljaa näkymään ne töissä saadut liikunnat.

Ja neljä viikkoa liikuttuani oli viimeisin viikkopudotus tuon 1,9 kilon verran. Työ on siis fyysisesti raskasta. Ei sen tarvitse olla. Työtehtävät on vaihtelevia, ja aika vapaavalintaista on että tekeekö rankempaa vaiko kevyempää hommaa. Mä oon tehny nyt niitä raskaimpia töitä, ja nekin oikeen kunnolla että oon saanu liikuntaa.

Mua nyt jännittääkin, että kun työt loppu, niin tuleekohan sitä enää liikuttua samaan malliin. Ja tuleeko mulle tän projektin ensimmäinen plussatulos? Toivottavasti ei!

Nyt siis tän teorian mukaan pitäis ainakin vielä ens viikon pudotus olla aika hyvä, ellen ihan läskiks vedä tätä hommaa (huomasittehan sanaleikin ;D ).  Katsotaan siis jännityksellä että onko mun teoria oikeassa. Kutsuttakoon tätä siis Neiti M-teoriaksi :D

torstai 20. syyskuuta 2012

Ohhoh mikä pudotus!

Nimittäin 1,9 kg! :D
Paino tänä aamuna 83,7.

Nyt en enää jaksa tähän aikaan kirjotella enempää, huomenna sitten lisää :)

tiistai 18. syyskuuta 2012

"Hällä väliä"-päivä & "Ihan Ok"-päivä

...ja huomenna on sitten varmaa Perfecto-päivä (tuskin) ;)

No eilinenhän meni ihan reisille :( En ehtiny syömään aamupuuroa, tai siis tein kyllä puuron, mutta se oli kuten Kultakutri-sadussa - liian kuumaa ;) Alko tulla kiire töihin, joten jouduin jättämään puuron lautaselle :(

Noh, aamupalana toimi sitten jonkinnäkönen salaatti: Jääsalaattia, paprikaa, aurinkokuivattua tomaattia ja fetaa. Niin ja kuppi kahvia!

Ja lounaaksi tällanen:


Nojoo, tässä kohti mentiin vielä ihan suhteellisesti, mutta sitten alko alamäki. Mulla oli lonkka ihan järjettömän kipee, ja flunssa aiheutti kovat lihaskivut. En siis yksinkertaisesti jaksanu yhtään miettiä syömistä, vaan hällä väliä-asenteella mentiin.

Söin päivälliseksi kymmenisen ranskalaista ja kaks nakkia. Jep, siinä se ateria. Kaks pientä omenaa toimi ikäänkuin jälkiruokana.

Iltapalana kuitenkin meni rahkaa viinirypälemurskalla, eli silppusin monitoimikoneella rypäleitä ja lisäsin rahkaan. Ja päälle leseet :)

--------------------------------

Ja tänään menikin sitten paremmin. Töissäkin ehdin syödä hyvin :)

  • Aamulla ruispuuroa
  • Välipalaksi reissaria ja kahvia
  • Lounaaksi tonnikalasalaattia
  • Välipalaksi proteiinipatukka 
  • Päivällisellä possua, lohkoperunaa, kasvissosekeittoa (jep, oli tarjolla kahta lajia joten maistoin molempia :D ) Lisukkeena punajuurisalaattia ja suolakurkkuja, ja jälkkärinä ohuen ohut siipale kääretorttua ja vielä pienempi pala vadelmapiirakkaa.
  • Iltapalana taitaa mennä samanlainen rahka kuin eilen :)






Vielä huominen lusitaan, niin olis taas punnituspäivä. Nyt jos sais itsensä pidettyä pois vaa´alta ennen sitä, niin kiva olis :) Kerrankin oon osannu olla menemättä joka päivä punnitsemaan, en nyt yhtään tiedä mitä tulos tulee olemaan. Mutta alaspäin varmaan (ainakin toivotaan) ;D

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Viikonlopusta nautiskellen :)

Ääh! Mä en oikeesti kestä olla kipeenä!

Jos sais olla vaan kotona rauhassa potemassa, niin ei siinä mitään, mutta kun on lähdettävä aamulla töihin.

Joo, voisin ottaa sairaslomaa, mutta ei mun luonne anna periks jättää meidän murusia aamulla sinne töihin pulaan. Ja sitä paitsi en oo ollu kuumeessa tai mitään, joten sen puoleen voin hyvinkin mennä. Otan vaan rauhallisesti :)

Aamupuuro, maitoa ja vitamiinit


Mä taas muistin pitkästä aikaa mitä viikonloppu tarkottaa. Kotona ollessa sillä ei ollu suurtakaan merkitystä että mikä päivä oli, mutta nyt töissä ollessa viikonlopulla on ollu taas joku tarkotus :) Oon vaan löhöilly ja ollu.

Toki tää flunssakin osittain vaikutti, mutta olisin mä varmaan terveenäkin pyytäny mieheltä eilen että oisin saanu nukkua pitkään. On se vaan niin mukavaa välillä :)

Lounaaksi kalakeitto.
Jep, sisälsi sulatejuustoa ja voita. Mutta ei se maata kaada!


Tossa aktiivisuudessa tää viikonloppu on siis ollu ihan samanlaista kuin silloin "läski"-aikoina, mutta syömisten suhteen ollaan edelleen pysytty aikalailla uusissa tavoissa. Vähän ehkä meni herkumpaan suuntaan, mutta jos viikonloppu vietettiin tällä kertaa viikonloppuna, niin se ehkä on ihan ok :D

Se on kyllä tosi jännä, miten niitä kaiken maailman herkkuja ei silleen kaipaakkaan. Joskus tieysti tulee salmiakkihimo mutta sillon jos on mahdollisuus, syön pari karkkia, ja muuten tyydyn olemaan ilman. En enää syö pussillista karkkia ja sitten kun ei makea enää uppoa niin vähän sipsiä päälle, ja sitten taas makeaa.

Best friend & worst enemy


Makeasta puheen ollen, tuli sitä tänäänkin syötyä vähän herkkuja. Mutta vähän! Tiedättehän sen Laitilan leivän iiiison unelmäkääretortun? Se, missä on välissä kolmen sentin paksuinen kreemitäyte ;) Ja on niiiin hyvää! No, sellasesta otin sormenpaksusen (tai ehkä ohuemman, koitin ottaa niin vähän kuin mahdllista). Ja lisäksi pienen pienen palan kälyn tekemää vadelmapiirakkaa.

Kahvikupillisen lisäksi se olikin mun välipala, joten sepäs ei ollu ihan paras valinta.

Oliskin ollu noi vihannekset, mutta tänään päiväälisen lisukkeena toimi noi valkosissa laatikoissa lukevat "salaatit". Jep, vihannestahan nekin sisältää, mutta se majoneesi...Aijaijai!


Muuten meni kuiteski hienosti, mitä nyt noita kasviksia olis voinu ollu vähän enemmän. Mutta vedän sitten huomenna oikeen jättisalaatin töissä! ;D

Ja iltapalaksi se perinteinen <3

lauantai 15. syyskuuta 2012

Hot Dog - lauantai

Ruokapäivänä tää ei ollu ehkä se esimerkillisin, saatika liikunnan puolesta.

Ensinnäkin nukuin reippaasti yli puolenpäivän, joten multa jäi aamupala ja lounas kokonaan välistä. Huono juttu, erittäin huono! :(

Ja liikuntaa en oo tehny, kun oon kipee. Mutta se on sanomattakin selvä että ei pidäkkään, vaan kipeenä levätään ja ottelu jatkuu kunhan on tauti selätetty! :)

Nooh,joka tapauksessa, tässä päivän ruoat, jotka on oikein "laihdutusruokaa" ;)

Aamupala:


Lounas:


Välipala/myöhäinen lounas:

Itse tehtyjä hotdog-sämpylöitä, joiden välissä nakki, suolakurkkua, tomaattia, sipulia, dijon-sinappia ja chilikastiketta. Lisukkeena itsetehtyä coleslaw-salaattia.
Itse tehty = miehen tekemä


Päivällinen:

Samaa kuin "välipalalla"
Iltapala:


Niin ja kurkkukivun takia söin vielä Jäätelöäuton minituutin.


Teitä muita alkaa varmasti jo nää vertailukuvat tulemaan korvista, mutta oon ihan oman itseni takia näitä ottanu. Ne piristää mun mieltä, siis nyt kun niistä oikeesti alkaa näkymään muutosta :)

Tässä ensin kuva elokuulta (22.8) ja nyt (15.9) samoissa vaatteissa:


Noiden kuvien välissä on siis kolmisen kiloa, mutta vatsan seutu näyttää aikalailla pienemmältä. Ja mietinkin että oon varmaan seissy noissa kuvissa jotenki tosi eri tavalla, kunnes huomasin että tokassa kuvassa on housut reisistäkin aika löysät...


Ja sitten tällanen kuva, joita lupasin laittaa pitkin matkaa, eli esikoisen syntymästä 9kk verrattuna tähän päivään, eli toisen syntymästä 9kk.


Vähän huonoja kuvia, mutta kai noista jotain näkee...


Oon tässä kovasti miettiny, että tähän työssäkäymiseen tulee nyt neljän kuukauden tauko. Paljonko siinä ajassa ehtii laihtumaan? Muita tuttuja tulee nähtyä niin usein, ettei ne välttämättä huomaa muutosta. Mutta ne työkaverit jotka mut nyt näki, niin huomaakohan ne eroa sitten kun meen takas töihin? :)

Vaikka kirjottelinkin aikasemmin, etten haluais että kukaan huomaa muutosta ennen kun oon "valmis", niin nyt alkaa kuitenkin jo tuntua oudolta kun kukaan ei kommentoi asiaa millään lailla. Ikään kun ei mitään olis tapahtunu. Toisaalta en oo mun sukulaisia tavannu nyt kohta kuukauteen kun oon ollu töissä, joten josko sieltä suunnalta sitten alkas jotain kommenttia tulemaan...

Mä oon aika tuuliviiri mun ajatusten kanssa, mutta samalla kun toivoisin niitä kommentteja, niin mieleen tulee se kiusaantunut tunne, kun joku kommentoi mun ulkonäköä. Ei mua haittaa se, että joku kommentoi, vaan se etten oikeen tiedä mitä mun pitäs vastata kun joku tuumaa että "sä oot tainnu laihtua muutaman kilon?"

Mitä siihen voi vastata? "Jaa, en mä tiedä oonko laihtunu, ehkä mä oon..." Ikään kuin ei jokainen tietäis, että tollasen painon pudotuksen kuka tahansa itsessään huomaa.
Vai kerronko tarkan kilomäärän ikään kuin paljaastaakseni että kyttäilen painoani ja laihdutan? Se on vähän noloa, mutta toisaalta kuka tahansa voi täältäkin mut bongata ja sillon viimeistään sen tietää ;)

No, ehkä mä vaan vastaan että "Kyllä, pienempi olen ja erittäin ylpeä siitä!" :D

perjantai 14. syyskuuta 2012

3 in 1

Ekan kerran on näin pitkä tekstitauko :(

Oon ollu töiden jälkeen niin mielettömän väsyny, etten oo jaksanu enää illalla kirjotella. Syykin selvisi, on meinaan kurkku kipee ja nenä tukossa, joten kipeeks oon tulossa. Mutta eipä se maata kaada :)

Pidemmittä puheitta torstain punnitustulokseen: 85,6!
Eli piiiitkästä aikaa sain kilon verran pois viikossa! :D Jes!

Nyt alan siis olemaan samoissa painoissa kuin lasten välissä parhaimmillaan. Esikoisesta kesti reippaasti yli vuoden päästä tähän painoon, ja nyt toisesta on kulunu yhdeksän kuukautta. Ja sitäpaitsi olin tuhdimmassa kunnossa tän toisen kuin esikoisen jälkeen ;)

Ruokailut on menny suhteellisen hyvin, mutta vähän toi herkuttelu ollu reippaammanlaista. Tai sanotaan näin, että se tuntuu ehkä enemmältä kun en oo töissä ollessa kerenny paljoa kahvittelemaan, ja nyt kun parina päivänä kahvin kanssa nautiskellu, niin se vaikuttaa hirveeltä :D (näin ainakin haluan itselleni uskotella...)

Lempisalaatti:
Tonnikalaa, fetaa, aurinkokuivattua tomaattia, jääsalaattia, parikaa ja tummia rypäleitä


Keskiviikko:
Puuro
Kurpitsasämpylä oivariinilla + kahvia
Tonnikalasalaattia
Karitsaa punaviinikastikkeessa ja perunaa + salaattia
Ananasrahkaa
Cashew-pähkinää ja rusinaa

Miehen tekemä karitsaruoka
Torstai:
Puuro
Karitsaa punaviinikastikkeessa ja perunaa + salaattia
Pähkinä-nougat-croissantti + kahvi
Naturdiet-patukka suklaa
Karjalanpaistia ja perunaa
Ananasrahkaa
Cashew-pähkinää ja rusinoita
Kultalonkero

Jotain niin hyvää! :)


Perjantai:
Kurpitsasämpylä ja oivariinia + kahvi
Naturdiet-patukka minttusuklaa
Tonnikalasalaatti
Lasagne
Suolakeksejä, suklaacroissant (pieni) ja suklaakeksi + kahvia
Ananasrahka
Rypäleitä, cashew-pähkinää ja rusinoita

Tänään kävi vieraita kahvilla, joille tarjosin suklaacroissantteja.
Söin itsekin yhden...


Nyt en oo noita ruokia merkkaillu mihinkään, kun en tarkkoja määriä enää muista. Itse asiassa mulla kävi torstaina sellanen kömmähdys, kun en muistanu että mulle oli ruokaa jääkaapissa, niin söin iltarahkan. Sitten kun mies toi mulle ruoan niin en kehdannu olla syömättä. Joten tuli "tupla"-iltapala. Eikä ehkä ollu viisas veto, mutta "korvasin" sen sillä että jätin tänään aamupuuron syömättä o´_`o

Aika varmasti yli suositeltujen kaloreiden nää kolme päivää menny, varsinkin torstaina. Mutta välillä näin...

Mä lähden tästä potemaan flunssaani ja katselemaan nauhalta salkkareita :)

tiistai 11. syyskuuta 2012

Muutoskuvia jälleen :)

Uusia lukijoita tullut :) Tervetuloa!

Doddiin, nyt oon ottanu uusia muutoskuvia. Alkaa jopa vähän tulostakin näkymään, vihdoin :)

Ekaks kuvasarja kesäkuu (95,6 kg) ---> elokuu (88,6 kg) ---> syyskuu (aamupaino tänään 85,6 kg)




Mun on itse tosi vaikea uskoa että viimeisen kahden kuvan välillä on ainoastaan kuukausi aikaa. On tainnu töissäolo tehdä tehtävänsä, kaks viikkoahan tässä on jo paahdettu menemään.

Liikuntaa täytyy siis kotosalla ollessa jatkaa, ettei pääse turpoamaan uudestaan ;)

Sitten vielä "viralliset" muutoskuvat, eli noi samat kuvat mutta lähtötilanne vrs. tämä päivä:




Jep, pelastusrengas löytyy edelleen, ja siitä se ei tunnu kovinkaan mielellään sulavan pois. Mutta kai se tosta ajan kanssa...


Eilinen välipala + päivällinen:
Patukat & salaattia
Mun eilinen ja tää päivä on menny syömisten suhteen melko hyvin. Eilen oli ehkä vähän huonompi, kun en kerenny töissä syömään kun kerran. Mutta tänään meni paremmin :)

Tämän päiväinen lounas:
Jääsalaattia, fetakuutioita, tonnikalaa, rypäleitä & aurinkokuivattua tomaattia

Tänään ei sitten kuvia kummempaa, eipä oikein mistä kirjoittaa...