Pikanen pläjäys

Kello on jo pian puol kaks, ja lapset herättää huomenna varmasti jo kasin jälkeen, joten vois pian alkaa nukkumaan. Mutta äkkiä ensin päivän juttuja :)

Kävin tänään vaateostoksilla, ja löysin itse asiassa toisenkin mekon juhlia varten. Nyt en sitten tiedä kumman laitan, mutta tässä uudessakin on ihan sama ongelma kuin sinisessä: maha! :(

Mutta vaatekaupan myyjätär vaan totesi että kun kantaa mekkoa ylpeydellä, niin kukaan ei edes huomaa mitään vatsaa.

Ja niin kai se on, omassa pääkopassa se pahin ongelma kytee. Ja vaikka niin ei olisikaan, niin ehkei niistä muiden mielipiteistä niin kannata välittää. Varsinkaan, kun ei kumpikaan mekko nyt niin kauheelle sentään näytä, että joku menettäis näkökykynsä loppuelämäkseen ;D

Nyt ei oo mitään kuvia uudesta mekosta, tai muustakaan mitä ostin, mutta koitan jossain vaiheessa laittaa mekosta kuvaa. 

Mulla on kahvittelutreffit lauantaina ystävien kanssa, joten kunhan vaan muistan ottaa mekot mukaan niin voin tyttöjä pyytää arvioimaan kumpi mekko on parempi, vai pukeudunko säkkiin.

Ai niin, ja aamun punnitustulos oli -800 grammaa. Vatsataudin takia tai ei, mutta pudotus silti :D 

Enää 1,5 kiloa normipainoon! :D

Elämä voittaa, mutta mekko ei.

Se alkais jälleen pikkuhiljaa elämä voittamaan.
Ruokakin on taas maistunut, tai no, ainakin paremmin kuin moneen päivään.

Lounas:
Miehen tekemiä jauhelihakebakkoja, ruuskuaalia (hyi!) ja miniporkkanoita.
Kokeilen aina silloin tällöin ruusukaalia, että josko vaikka nyt tykkäisin, mutta ei vieläkään meinannu upota :(

Ton taudin jälkivaikutukset on ehkä laihduttamisen kannalta melko hyvätkin, koska en kykene syömään kuin melko pieniä annoksia ruokaa, enkä oikeen pysty syömään mitään makeeta. Tai pystyn ehkä vähän, mutta makeeta ei oikeestaan tee mieli.
Oon ihan tyytyväinen siis tämänhetkiseen tilanteeseen, vaikka tuskin tätä ikuisesti kestää.

Mulla muuten on jotenki alkanu raejuusto tökkimään. Oon aina tykänny siitä, mutta nyt jo ajatus tekee pahaa :( Lähinnä se on ehkä se puuron joukkoon laittaminen joka ei miellytä.
Sellasta aamupalaa en oo siis vähään aikaan tehny, vaan ennemmin oon syöny leipää.

Eilinen aamiainen näytti tältä:

Näkkäreiden päällä "mitä kaapissa oli jäljellä", eli tuorejuustoa ja pari hassua palaa fetaa.
Nää on näitä mun eksoottisia yhdiselmiä ;D

On tullu kokeiltua vähän työntekoakin jälleen, ja tänään oli kyllä melkosen raskas päivä. Kotiin tullessa särki ja kolotti joka paikkaa, mutta nyt on jo hieman parempi olo. Tietää vaan sitten että huomenna on lihakset kipeenä :(

Mitenhän sitä muistais työpäivän jälkeen venytellä? 

En nyt ehkä viitsis siellä meidän työpaikan taukotiloissa alkaa venyttelemään, mutta kunhan edes kotiin tullessa muistais. On vaan aina työpäivän jälkeen sellanen olo että haluaa rysähtää sohvalle...

Välipala:
Jogurttia, kahvia ja pala miehen tekemää kakkua.

En yhtään tiedä mitä pohja oli, mutta mies sano että siinä oli Tobleronea.
Päällä mascarponea jossa appelsiinikuoria, sekä appelsiinilohkoja koristeena. Nami!

Jaahas, sitten alkais pikkuhiljaa lähestyä juhlat, joihin oon halunnu mun tän vuoden tavoitemekon pukea. En kyllä oikeesti tiedä että mitä mä sen kanssa teen.

Haaveet on ollu niin isot ton mekon suhteen, mutta kyllä musta tuntuu että joudun vielä vähän odottamaan mahan pienenemistä ennen sen kunnollista käyttöön ottamista...

Hmmm...

Sehän on tietysti loppupeleissä vain ja ainoastaan mun oma ongelma jos mulla on mekkoon sopimaton vartalo, ja haluan silti sitä käyttää. Mutta en myöskään halua "luulla" että mekko on hyvä, ja sitten ihmiset ajattelee että minkäs makkarankuoren toi on päälleen pukenu. Jos ymmärrätte? :)

Onhan tää kyllä jo parempi kuin joulu- tai tammikuussa, mutta on toi maha vielä aika pullea... :(

En vaan tiedä että mitä sitten puen ellen tota...

En oo sattuneesta syystä käynykkään vielä vaateostoksilla tällä viikolla, enkä oikein ehtiskään enää ennen juhlia (ellen huomenna käy). 

No, pitää katsoa miten mä teen, kai mä jotain keksin :)

Löysin itselleni vielä pienen piristyksen tähän mekkomasennuksen keskelle. Koitin mekon kanssa vähän "poseerata", ja totesin että onhan mulla ihan kivat jalat! :D 

Harmi vaan että muu kroppa on ihan eri paria noiden kanssa...

Blogiarvonta suoritettu! :)

Nyt on arvonnan voittajat selvillä :)
Anteeksi myöhäinen postaus, meillä vähän netti tökki, mutta josko se sen aikaa toimis että saa tän laitettua...

Tässä ensin vähän kuvia ja selitystä miten arvonnan suoritin:

Tulostin listat jokaisen palkinnon osallistujista.

Leikkasin jokaisen osallistujan nimestä arvontalipukkeen, jotka taitoin ja laitoin pieneen koriin.

Onnettarena toimi meidän kolmevuotias.

Ja sitten voittajiin:

Omenakulhojen arvonnassa oli 29 osallistujaa, ja voittaja on....

... anskuu!

Punasten kynttilöiden kohdalla kävi siinä arvontatekstissä kämmi, koska kynttilät ei olekkaan tuoksuttomia kuten kirjoitin, vaan niissä on ruusuinen tuoksu. Toivottavasti voittaja ei pistä tätä kömmähdystä pahakseen?

Punaisten kynttilöiden arvonnassa oli 27 osallistujaa, ja voittaja on...

...MieVaan!

Sinisten kynttilöiden arvonnassa oli 26 osallistujaa, ja voittaja on...

...100 kilon keijukainen!

Onnea voittajille, ja kiitos muille osallistumisesta! :D

Jos voittajat laittaisivat mulle sähköpostiin osoitteet joihin palkinnot voi lähettää, niin koitan saada ne heti pääsiäisen jälkeen matkaan :)

Sähköpostini on ntimichelin(at)gmail.com

Muistutus arvonnasta :)

Heippa!

Ajattelin muistuttaa että blogiarvonta päättyy huomenna klo. 09.00, joten vielä on muutama tunti aikaa osallistua :)

Tästä voit osallistua:
Blogiarvonta

Blääh!

Tässä on nyt jääny postaukset pikkasen vähemmälle, kun ollaan oltu koko perhe kipeinä. Eipä kyllä oo oikeen tänäänkään mitään sen kummempaa juttua ole mistä kirjottaa...

Perjantaisen postauksen jälkeen repäsin jumppapallon esiin ja aloin tehdä vatsalihasliikkeitä. Nehän ei "tuntunu missään" sillon tehdessä, mutta kun lopetin jumpan niin huomasin kyllä että oli lihaksia käytetty. 

Kuva viime kesältä, jolloin oli vähän samat fiilikset kun tänä viikonloppuna... :(

Ja kun sitten seuraavana päivänä tuli tämä vatsatauti, niin totesin että onpa mukavaa kun noi vatsalihakset on jumppaamisesta jo kipeät! 
No, tehty mikä tehty, enkä voinu tietää että tällanen viikonloppu tulossa. 

Kipeenä ei oo oikeen ruoka maistunu. 
Perjantaina ja eilen söin suurinpiirtein pari omenaa ja sämpylän, ja join lasin jogurttia. 

Eilen illalla rupes olo hieman paranemaan, ja kun vihdoinkin teki mieli syödä, niin vetäsin muutaman Atrian lihapullan ja vähän sipsejä dipillä. Ja oli kyllä niin hyvää kun ei ollu kahteen päivään syöny mitään suolaista!

Nää kolme päivää on muutenki ollu vähän tällaisia "syö mitä tahansa mieli tekee"-päiviä, koska pakko se on ollu edes jotain syödä. Toisaalta ei oo kyllä karkkeja tehny tippaakaan mieli, joten kai tässäkin on jotain positiivista ;D

Tätä on tullu ryypättyä.

Aika ikävä olo on kyllä ollu, kun tuntu ettei mikään määrä vettä riitä, vaan koko ajan oli suu kuiva ja janotti :(

Tänä aamuna kävin vaa´alla, ihan vaan sen takia että näkisin mun nesteprosentin että onko se kovinkin heikko, niin huomasin että paino oli pudonnu 1,5 kiloa torstaista. 
Joten vaikka vaaka ei jostain syystä tällä kertaa suostunu mittaamaan noita prosentteja, niin ehkäpä toi painon lasku jo kertoo oleellisen vaikka vettä olenkin juonu. 

Toivotaan siis huomisesta parempaa päivää, ja että ruoka taas maistuis! :D

Voihan maha sentään!

Olin pikkasen yllättyny kun kävin eilen aamulla vaa´alla. Viikossa on lähteny 1,2 kg painosta pois! :D
Tässä olis siis enää 3,2 kiloa normaalipainoon! :)

Näiden asioiden suhteen oon vaan valitettavasti vähän pessimistinen, ja oon melko varma että vielä se paino siitä pompsahtaa ylöspäin, koska se on viime aikoina sahannu ylös alas vaikka kokonaisuudessa tässä mennäänkin alaspäin.
Mutta katsotaan...

Nyt alkaa muuten hyvin huomaamaan kropasta sen ettei näitä kiloja oo liikunnalla pudotettu. Oon koko ajan sanonu, ettei mua haittaa vaikkei mahassa oo hirveetä sixpäkkiä tai ettei hauis oo melonin kokoinen. Enkä oo kyllä vieläkään mieltäni muuttanu, mutta vähän jotain muutosta ehkä pitäis saada aikaan.

Yks päivä mietin mun pohkeita. Polvesta alaspäin mun jalat on kiinteät, niissä ei paljoa pehmeetä ole. Mutta heti polvista ylöspäin on melko löysää, ja mahaan asti kun päästään niin sitä on jo tosi paljon!

Tosta makkarasta kun ottaa kiinni ja kääntää sen sivuun, niin alkaa maha näyttää selalselta johon oisin jo ihan tyytyväinen.

Vatsaläskien kadottamiseen tuskin on mitään taikakeinoa. Ainakin oon käsittäny ettei mitkään vatsalihasliikkeetkään polta rasvaa just siitä, vaan ne ainoastaan vahvistaa lihaksia. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta kyllähän se vähän niin on, että mun päivittäiset liikunnatei kauheesti kohdistu vatsalihaksiin.

En tiedä että pitäiskö alkaa koittamaan tehdä jotain vatsajumppaa, vai pelkästään odottaa että nää sulaa itsekseen. Suurin osa mun mahan pulleudesta on nimittäin sitä läskiä, ehkä nahkakin on vähän löysä. Turvotusta on harvoin, ja sen tunnistan kyllä sillon kun sitä on.
Rasvaimuun siis? ;)
No ei!

Onhan tässä marraskuusta tapahtunu jo melkonen pienentyminen, mutta riittääkö odottelu saamaan loputkin pois?

Kirjotin jossain vaiheessa mun kropan epäkohdista, joista en itse tykkää. Hartiat oli mulle sellanen inhottavin kohta, koska ne on niin kapeat.
Mutta enpä tiedä, mitä mieltä te muut ootte, eiks oo ainakin nykyään ryhdikkäämpi tyyppi kuvassa?

Oon koittanu koko ajan seistä hyvässä asennossa, ja nostaa hartioita vähän taakse. Mies sano että armeijassa sitä niille toitotettiin koko ajan: tuolissakin piti istua selkä suorana, hartiat selkänojassa kiinni. En tiedä onks sillä sitten ollu vaikutusta, vai näyttääkö hartiat paremmalta vaan siitä syystä että kroppa on kaventunu...?
Mutta sama se, paremmat ne on joka tapauksessa nykyään! :D

Muita epäkohtia en oo saanu parempaan suuntaan, mutta kaipa nekin sitten pikkuhiljaa. Nää naisten ongelmakohdat on mullakin ongelmana: maha, reidet ja ahteri. Mutta niihin pitäis ainakin osittain auttaa liikunta, joten alkaa olla vahvasti aika harkita vähän jotain kiinteyttävää liikuntaa jos mielii saada muutosta aikaan.

Nyt siis niskasta tiukka ote ja jumppaamaan, ja palaan sitten taas tähän aiheeseen muutaman kuukauden päästä :)

Kesä, tule jo!!

Mä oon niin kyllästyny tähän talveen ja lumeen ja pakkaseen!

Tän pitäis olla yks mun elämäni parhaista vuosista. Voisin vihdoinkin kehdata pitää kesälläkin vähän jotain muuta vaatteita kun kauheita säkkejä, ja sit ei muuta voikkaan pitää kun jotain hemmetin toppatakkia!
Ai että osaa ottaa kupoliin!!

Viime kesänä tällainen "tyylikäs" asu...

...ja vaikka ei tulevana kesänä ihan tähän päästäis, niin toivottavasti oltais edes lähempänä tätä kuin tuota edellistä kuvaa!

Mä odotan kevättä, kasvimaan valmistelua ja pihatöitä, kukkien ja vihannesten istuttamista.
Kevään tuoksua (en niinkään sitä koiranpaskan hajua, vaikka toki sekin kuuluu kevääseen ja sitä on omallakin pihalla).
Lintujen laulua, lehtien alkuja koivun oksilla...

Terassin laittamista, lasten uima-altaan täyttämistä, trampoliinin ostamista (ja sen mä ostan vaikka tarvis tinkiä jostain muusta, koska haluan pomppia sillä koko kesän!).

Iltamyöhään terassilla istumista huovan alla, grillaamista, juhannusta, auringonlaskuja...
Mölkkyä.

Rannalle menoa, uimista, kävelylenkkejä ilta-auringossa.
Paljain jaloin kävelyä.

Marjojen ja vihannesten kypsymistä, itse kasvatettujen herneiden syömistä, puutarhan hoitamista ja kukkien tuoksua.

Niinpä, nyt en enää jaksa talvea!
Mä oon niin valmis lämpimimpiin säihin, ja kaikkeen mitä se tuo tullessaan! :D

Siispä:

Tervetuloa kesä!! :D

Haaveista totta?

Kuinka moni on ylipainoisena miettiny että mitä sitten laihduttuaan voi tehdä?
Sitä millaista elämä on sitten?
Haaveillu siitä hetkestä, kun saa pukea jonkun ihanan asun päälleen, jota ei lihavana ois kehdannu edes ajatella kokeilevansa päälleen, saatika käyttää?

Voi kyllä, sitä mä tein monta vuotta!
Säästelin mun vanhoja, liian pieniä vaatteita, koska odotin vaan sitä hetkeä että laihdun sen verran että mahdun niihin.

Paita jonka ostin keväällä, on edelleen käyttämätön.
Housut (jotka onnistuin tahraamaan öljyllä tänään) on vähän löysähköt ehkä...
Mutta kotihousuthan noi on, joten menee vielä hyvin :)

Mutta vaikka kuinka haaveilin hoikemmasta minusta, niin en silti tehny asian eteen mitään. En tiedä mistä se johtu, enkö vaan jaksanu, vai enkö tienny mitä mun pitää tehdä päästäkseni tavoitteeseen.

No, oli miten oli, tulin jossain vaiheessa siihen lopputulokseen että oon läski, ja sellasena pysyn, ei voi mitään.

Kirppikselle oli menossa joskus, mutta enpä tiedä...
Jos jätän tän kaappiin, niin saanko itseni siihen kuntoon että tää on mulle hyvä?

Joten lähes kaikki mun pieneks käyneet vaatteet meni jakoon ystäville ja sukulaisille, joille ne vaatteet mahtu. Muutama hyväkuntoinen vaate meni kasseihin odottamaan kirppikselle viemistä. En kuitenkaan koskaan saanu aikaseks viedä niitä kirpparille.
Onneks, koska muuten joutuisin nyt kävelemään joko alasti, tai monta kokoa liian isoissa vaatteissa.

Tälleen puoliks hoitovapaalla olevana ei oo kauheesti varaa ostella uusia vaatteita, mutta kauaa en enää pärjää ilman shoppailureissua. Eikä siinä mitään, pakkohan se sit vaan on mennä ostoksille ;D

Ihan vaan huvin vuoks kaivoin esiin kuvan viime juhannukselta. Vähän on paita alkanu roikkumaan, ja ehkä naamakin on eri mallinen...:D

Olin ekassa kuvassa polttanu naaman auringossa, siks vähän punottaa... ;D

Joo mä tiedän että oon vinkunu näistä mun vaatteistakin jo vaikka kuinka kauan, enkä oo vieläkään käyny ostoksilla. Mutta ens viikolla käyn, ja sit voin esitellä teille niitä! :D

Viime kerrasta on jo tosi pitkä aika.

Toivottavasti nyt löydän sellasia vaatteita joista oon haaveillu viimeset kuus vuotta! <3

Parempi päivä, muttei parempi mieli.

Eilen illalla piti siis tehdä korjausliike tohon viikonlopun herkutteluun.
Tällainen ratkaisu syntyi:

Rahkaa, omenaa, appelsiinia, ananasta ja vesimelonia.

Mulla oli eilen illalla ton rahkan jälkeen tosi kevyt olo, vaikka vähän kaikkea turhaa tulikin mässäiltyä kyläillessä. Päätin kuitenkin käydä sitten vielä illalla vaa´alla, ja se näytti jostain ihmeen syystä 300 grammaa vähemmän kun torstain aamupunnitus... o_o

Itsestä tuntu eilen, että maha on pieni ja että housut ei meinaa pysyä päällä (on muuten tosi ärsyttävää kun joutuu koko ajan nykimään housuja ylös.

Ajattelin siis ottaa kuvat kyseisissä housuissa, ja verrata niitä joulukuisiin kuviin. 

Eroa ei oo juurikaan, ja noissa kuvissa seison ihan eri asenoissa. 

Eikä se maha ollutkaan niin pieni kun miltä se tuntu. Siis millä mä oikeesti saan ton jalkapallon pois??? 

JOulukuu ---> Maaliskuu

Nojoo, mutta tänään ei sitten oo ainakaan ollu mikään kevyt tai litteä olo.

"Unohdin" syödä aamupalan, joka on mulle tosi iso virhe! Olin töissäkin ilman syötävää, kun en ehtiny kauppaan, joten söin vasta yhden aikoihin ekan ruoan :(

Pizzapatonki, kurkkua, paprikaa ja fetaa.

Työpäivä oli melko lepposa, joten mulle ei onneks kerenny ihan kauheeta nälkää tulemaan, mutta kyllähän tostakin jo alko ilmaa kertymään vatsaan, ja rupes olemaan sellanen lumiukko-olo.

Syömisellä se meni onneks ohi, ja iltaa myöten oon syöny ruokaa (en herkkuja!).

Miehen tekemää supeherkullista ruokaa:
Makaronia, jauhelihakastiketta ja uunijuureksia.

Mulle vaan tuli tossa töistä kotiin ajaessa sellanen tunne, että oon taas alkanu tekemään samaa kuin aikoinaan jättämällä syömisiä välistä.

Joo, mä laihduin kerran pelkällä työnteolla, mutta söin sillon ihan älyvapaasti. Koko päivänä ei mitään muuta kun ehkä lihapasteija ja pari pullaa, ja illalla tietysti kauheesti kaikkea "hyvää" telkan ääressä. Laihduin mä silläkin, kun kulutin työnteolla kaikki syödyt herkut pois, mutta mä en enää halua elää sillä tavalla. Koska jos työnteko jää edes hetkeks pois, niin mä paisun taas takasin tonnikeijuksi!

Joten, huomenna taas aamupalaa ennen töihin menoa, ja lounaaksi iso salaatti! :D

Asian ytimessä?

Frödingen mutakakku.
Niinpä!
Jos sitä on kahvipöydässä tarjolla, niin 90% naisista ottaa siitä palan, eikö? ;D
Ainakin niin mä veikkaan.
Ja mä en oo sen 10% joukossa jolla itsekuri riittää vastustamaan!

kuva: www.frodinge.fi

Ja varmaan aika moni ottaa vielä toisenkin palan.
Mitä luulette, otinko minä?
No totta kai!
Ei sellasta herkkua nyt aleta roskiinkaan heittämään!

Sitten käy jo varmaan hieman harvemmaks ne, jotka ottaa kolmannen palan. Ja niihin mä en onneks lukeutunu.
Ellei sitten sitä lasketa että sen kolmannen palan syö seuraavana päivänä? ;)

Nää karkit kyllä kelpais, tää on vaan havainnointikuva :)

Ja entäs jos tulee kotiin illalla, eikä oo syöny vielä päivällistä, ja pöydällä on kipossa karkkia? Monikohan sortuis niitä ottamaan?
Aika moni varmaan, tai ehkä teistä lukijoista ei monikaan...?

Mutta meikäläinenhän kyllä otti karkkeja, vaikka ei siinä purkissa ollu mitään sellasta mistä varsinaisesti tykkään.
Mutta eihän se mitään haitannu, söin ehkä kymmenen karkkia.

Ja jos käly on leiponu kääretorttua, ja sitä on tarjolla?
Tai jos kulhossa on Marianne-karkkeja, niin sehän tarkottaa että siitä vaan?
Lisäks buffet-pöydän antimet on tarkotettukin syötäväks, eikä maisteltavaks?

Niinpä niin...

Jep, kotona itsekuri säily niiden karkkien suhteen (mitä nyt lauantai-aamuna söin kolme palaa Tobleronea). Mutta äitillä mä en enää kestäny, vaan pikkasen meinas mopo lähteä käsistä.

Tarvis ehkä olla ilonen, että nää herkuttelut on toosi pieniä, jos miettii millaset mätöt oon aikoinaan syöny jopa parissa tunnissa. Ja että sain herkuttelut sisällytettyä näihin kahteen päivään, ja jo tänä iltana voin taas jatkaa paremmalla linjalla rahkan merkeissä.

Niinpä, tässä on se suurin muutos ajattelussa!
Viikonloppu meni jälleen kerran suurilta osin päin persettä, mutta se ei tarkota että lähden tästä ketutuksen syövereissä vetäsemään koko pötköä Tobleronea, miettien että ehkä sitten huomenna taas kun on maanantai...
Ei, vaan se tarkottaa että rupean just tasan tästä hetkestä korjaamaan tilannetta, ja lähden syömään jotain fiksumpaa!

Jes, näin se homma etenee! :D

Lihava.Sopiva.Lihava.En tiedä...

7 tuntia töitä.
Siitä n.15 minuuttia taukoa.
Eli tänään 6h 45 minuuttia jaloillani olin, ja eilen samanmoinen.
Kyllä tuntee kropassa!
Saas nähdä näkyykö se myös esim. senteissä vähän ajan päästä.

Eilen saamani vaakaluku näytti tasan kymmenen kiloa tavoitteeseen. Mähän olin jo yhessä vaiheessa alle 75, mutta paino vähän pompsahti.
Mulle riittää hyvin tästä se viiskin kiloa, ja noin kun ajattelee, niin se ei oo kauheen paljoa :) Jes, loppusuoralla ollaan! :D (Vaikka johan tässä on viimeset pari kuukautta vedetty loppurutistusta, ilman sen kummempaa tulosta...)

Valitsin joulukuussa blogiin nämä kuvat, koska kaikki muut oli aivan liian karmeita.

Tässä kuitenkin vähän epäsuotuisammat kuvat.
Nyt mä osaan jo katsoa näitä silleen, että ei ne ny niin kauheet ole, ihan minä itse siinä kuvassa mahoineni.
Mutta joulukuussa en ois kehdannu näitä laittaa tänne.

Mulle tuli yks päivä kysymys, että osaanko jo nähdä itseni pienempänä, vai onko mieli jumittuntu siihen että oon iso. Sopivasti myös Aukka oli kirjottanu blogissaan minäkuvasta.

Mulla oli alussa vaikeeta tajuta että oon pienentyny. Vaikka sen tiesi vaaka- ja senttiluvuista, ja tietysti vaatteiden mahtumisesta, niin silti se mitä silmillä näki oli ihan jotain muuta. Ensimmäisissä muutoskuvissa en nähny mitään eroa sillon kun ne otin, mutta nyt jälkeenpäin kun niitä katson niin onhan niissä jotain pientä eroa...ehkä...

Kesäkuu-Heinäkuu-Elokuu
Sillon en nähny muutosta, mutta kyllä näin jäkikäteen huomaa että selkä on erilainen, ja sivukuvasta peppu ja reidet on erilaiset.
Etukuvassa ei oo juurikaan eroa.

Isoin ongelma tässä on nyt se peili! Meillä ei ensinäkään oo kokovartalopeiliä (välillä tuntuu että hyvä niin), joten mulla on tosi vaikee nähdä itseäni kokonaan. Jos nousen peilin eteen jakkaralle seisomaan, niin näen itseni jotenkuten, mutta hieman yläviistosta.

Eipä siitä siis kummoista kuvaa saa, että millanen sitä oikeesti on. Mutta vaikka löytäisinkin sen kokovartalopeilin jostain, niin mä näytän siinäkin ihan kauheelta pullukalta! :(

Ylhäältä päin on suotuisampi kuvata, mutta karseeta mahaa ei saa poistettua edes sillä :(

Tässä yks päivä näin itsestäni pari viikkoa sitten otettuja kuvia, ja aloin miettimään että onko tossa oikeesti minä? Niin hoikat kädet, eikä mahakaan oo enää mikään valtava!
Miks siis sitä ei sitten näin muuten tajua? En mä nyt kuitenkaan niin nopeesti oo laihtunu, etteikö pää pysyis jotenkuten menossa mukana.

Toisaalta muutama kuukaus sitten olin niin innoissani laihtumisesta, että luulin jopa vähän liikaa itsestäni. Kävin kaupassa kokeilemasa mekkoja ja vaatteita, jotka kuvittelin olevan mulle hyviä koska oon laihtunu. Mutta ehei, ei se ollukkaan niin.

Monen monta kertaa tapahtu sama homma, ja koska jouduin joka kerta pettymään kun ne vaatteet oli ihan kauheen näköset (peilin kautta katsoessa), niin luovutin. Aloin taas miettimään että ei mulle mikään sovi.

Joulukuussa olin vähän liian optimistinen...

Ystäväni toi mulle yhdet farkut, jotka oli hänelle liian pienet. Otin housut käteen ja pidin niitä edessäni. Katsoin niitä, ja totesin heti että nää ei kyllä mulle mahdu. Tuumakoko housujen vötärössä on 30. No, otin ja kokeilin housuja, ja kappasa vaan niin nappikin meni kiinni!

Olin kyllä hieman ällikällä lyöty.
Harmi että farkut oli liian lyhkäset, mulla on sit vissiin kuitenkin pitkät jalat, koska ollaan ystäväni kanssa melko saman pituisia. Muuten oisin saanu siitä itelleni housut.

Ennen mä osasin vaatetta katsomalla jo sanoa että meneekö se mulle vai ei, tai näyttääkö hyvältä mun kropalle vai ei. Enää mulla ei oo hajuakaan. Tavallaan kiva, että saa vähän uutta ajatustapaa, mutta toisaalta ärsyttää kun ei yhtään tiedä mikä koko on hyvä, ennen kun sovittaa...

Koka XL.
Mutta oikeesti toi maha! Hyi!

Tosin nyt mun vaatekoko ois melko lailla L (jotkut housut XL), mutta jotenkin mä en sisäistä sitä. En pysty uskomaan sitä, ja vaatekaupassa käteen osuu ekanan aina ne XL-kokoset tai isommat vaatteet.
Jossain vaiheessa nekään ei riittäny, tässä on kuitenkin lähdetty housukoosta 48/50, ja paitakoosta XXL.

Nämäkin on XL:ät.

Vielä ajattelin niihin kuviin sen verran palata, että se vaikuttaa tosi paljon mistä kuvakulmasta ne on otettu, mikä valaistus, kuinka paljon kropasta näkyy jne...

Ainakin omasta mielestä yllä olevassa kuvassa, jossa näkyy pelkkä maha, oon lihavamman näköinen kun alla olevassa jälkimmäisessä kuvassa jossa näkyy melkein koko kroppa.

En tiedä, kaipa tästä jossain vaiheessa rupeaa tajuamaan sen oikean kokonsa, ettei tää olis tällasta vuoristorataa. Tottakai kun paino jatkuvasti muuttuu, niin ei sitä pysy kärryillä että missä mennään.

Ei auta kun katsoa, ehkä pikkuhiljaa rupeaa iskostumaan tää nykyinen koko päähän, kun tässä ei varmaan enää kauheen isoa muutosta tule vaikka pääsisinkin sinne 70 kiloon...