Mistä saan motivaatiota?

Niin, no...Tässä viime aikoina mun motivaation tasossa on ollu yhtä paljon vaihtelua kuin Suomen säässä, ja nyt tuntuu että vimmenen kuukaus on ollu yhtä vuoristorataa.
Toisinaan mennään täyttä höyryä eteenpäin, ja toisinaan taas kieritään itsesäälissä ja harkitaan luovuttamista. 

Mutta sillon kun sitä motivaatiota löytyy, niin sen syntymiseen on vaihtelevia syitä.

Joskus vaan katson peiliin, ja huomaan miten paljon oon muuttunu. 

Tän kuun eka viikonloppu ja se alkuviikkokin kun meni vähän miten meni, niin musta rupes tuntumaan että hällä väliä. Syön minkä haluan, ja se siitä. Jatkan sitten taas joskus.

Mutta sitten katsoin saman viikon perjantaina itseäni peilistä, ja näin yhtäkkiä itseni hoikkana. En siis niin hoikkana kuin haluaisin, mutta tajusin että sieltä peilistä katsoo ihan eri näköinen ihminen kuin vielä vähän aikaa sitten. Eikä pelkästään ulkonäöltä erilainen, vaan myös olemukselta. 

Tajusin, että se mä haluan olla. Juuri se, mikä siellä peilissä näkyy. En se, joka tönöttää posket pullollaan niissä alkukesästä otetuissa valokuvissa!

Joskus katselen mun vanhoja kuvia "nuoruusvuosilta". 

Harmi, ettei musta oo kauheesti kuvia 18-22 vuotiaana, jolloin olin pienimmilläni (60-65 kiloa). Ne kuvat jotka löytyy, on suurimmaksi osaksi tollasia teini-iän nettiposeerauksia, joista ei ehkä ihan paljastu koko totuus. 

Todennäköisesti vedän vähän vatsaa sisään joka kuvassa. Ne saattaa olla myös vähän photoshopattuja (ei vartalosta, mutta kasvojen näpyt on poistettu). 

Joten kyllä, kuva saattaa olla ruusuisempi kuin todellisuus. Mutta kroppa niissä on ihan oikea ilman muokkausta. 

Jatkuvasti näkee "motivaatiokuvia" todella hoikista, lihaksikkaista naisista, ja siinä päällä motivoiva teksti. Toki se teksti motivoi, mutta ei ne kuvat. Itse asiassa sellaset kuvat tekee mulle joskus jopa päinvastoin, kun tajuan että en mä ikinä tolta voi näyttää. (Ja jos kuvan nainen on todella hoikka, niin en haluakkaan). 

Enemmän mua motivoi siis nämä oman nuoruuden kuvat, joissa oon hoikempi. Ne on ainakin realistisempia, sillä oonhan mä ollu jo kerran sen kokoinen. Toki täytyy muistaa että raskauksien ja iänkin myötä on vähän eri kropan malli kuin silloin; kummasti lantion leveys tuplaantunu, hartiat lyyhistyny entistäkin alemmas ja tissit viistää maata. 

Mutta ne poislukien, niihin mittoihin voin vielä päästä!

Ja vielä yksi motivaation tuoja on ihan oikeat ihmiset; ystävät ja tutut, tuntemattomatkin, jotka näyttävät vartalossaan hyvännäköisiltä, hyvinvoivilta ja onnellisilta. Tulee tunne että tolta minäkin haluan näyttää!

Ja näin hieman vahingoniloisesti ja itseni pirulliseksi ihmiseksi tuntien myönnän myös, että ne itseäni lihavammatkin ihmiset motivoi. Välillä ajattelen, että jos en tee tätä kunnolla, olen kohta saman kokoinen kuin he. 

En tiedä, onko se moraalisesti niin oikein, mutta uskon että varmasti joku on ajatellu mustakin samalla tavalla. Joku vanha tuttu nähnyt mut parin vuoden tauon jälkeen ja ajatellu että onpas se lihonnu, onneks en MÄ oo!

Hieman jo tuohon ensimmäiseen kohtaan liittyen, niin tulokset myös motivoi. 

Pienentyny vaakalukema on ihan numero yks, mutta myös valokuvat ja senttilukemat. 

Välillä edessä olevat kilot harmittaa, mutta kun katsoo millsen matkan on jo tehny, niin kummasti helpottaa. 

Sitä koittaa vaan pitää mielessä että miten "vaivatta" tää on menny, ja että jos pystyin siihen, niin pystyn pudottamaan vielä loputkin!

Omat muutoskuvat.

Laitan tähän viel' viimeiseksi kuvan siitä, miten kasvot ovat muuttunu puolessa vuodessa. Kuvakulma on eri, ja naama sumennettu, mutta kyllä mä ainakin eron itse huomaan! Ihanaa! :D

...................................

Nyt pitää vaan vielä löytää se sama kimmoke liikkumiseen! 

Syömisten osalta motivaatio suhteellisen korkeella, lukuunottamatta näitä lyhyitä heikompia kausia silloin tällöin. 

"Mistähän löytäisin sen lurjuksen, ken vei mun liikuntamotivaation...?"