sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Viikonlopun ajatuksia

Laitan tän farkkukuvan heti tähän alkuun, kun se ei liity oikein millään tavalla muuhun tekstiin :D
Eli kun sanoin etten ottanu lokakuussa kuvaa, niin otin tossa pari päivää sitten uuden kuvan.

Onhan ne vissiin jonku verran istuvammat. Vähän vois vielä vatsa pienentynä, niin olis just sopivat :)

kesä - heinä - elo - syys - marras




Mites muilla meni viikonloppu?
Mulla ainakin oli melko hyvä viikonloppu viimeviikkoiseen verrattuna. 

Viime viikonlopun leffailtahan meni ihan plörinäks, kun vedin herkkuöverit. Tällä kertaa osasin hillitä itteni.
No, ainakin melkeen:


Mun leffaherkut näkyy valkosella dippilautasella, ja sitten noi mandariinit oli makeannälkään.
Mutta, jos tarkkaan katsotte, huomaatte että lautasella on tyhjä kolo.

Sen täytin sipseillä.
Jep.
Montaa en syöny, en läheskään niin monta kuin oisin halunnu.
Mutta kuitenki söin.

Ja kyllähän sekin oli arvattavissa, että kun esikoisen kanssa leivottiin isukille kakku, niin piti sitä itsekin vähän maistaa. Yks pala aamulla, ja toinen illalla.
Ja tossa äsken muutama pieni karkki. Ja tais tässä kolmen päivän aikana upota myös kolme Domino-keksiä.
Että eihän toi ihan täydellisesti menny, mutta...

Jättipussi pakastevihanneksia.

Jauhelihataikinaa vuoan pohjalle, vähän vihanneksia väliin, ja loppu taikina päälle. Ja uuniin.

Herkku-jauhelihamureke :)

Jännä vaan että nyt viime aikoina viikonloppu on ollu mulle taas viikonloppu. Vielä jokin aika sitten osasin ajatella että ne on päiviä siinä missä muutkin. Mutta nykyään, kun perjantai saapuu, ja kun lapset nukkuu, on jotenki "pakko mennä" kaapille hakemaan herkkuja, ja sama jatkuu sunnuntaihin.

Tosin, oon kuitenki vähän viisastunu:
Perjantainakin oli illalla ihan mieletön herkkuhimo, mutta eipä meiltä oikeen mitään löytyny. On siis ihan fiksua pitää kaapit tyhjänä herkuista! :)

Perjantain tonnikala-makaronilounas.

Luulen että viikonloput on saanu entisenlaisen merkityksen siksi, kun mulla oli niin kauan univajetta. Päivät lasten kanssa tuntu paljon raskaammalta kuin tavallisesti, ja kun mies vihdoin oli viikonloppuna kotona eikä kaikki asiat ollu mun harteilla, niin onhan siinä eroa arkeen.
Kai mä aloin taas palkitsemaan itteäni kun olin jaksanu koko pitkän viikon.

Mä oon vähän välillä sellanen pohdiskelija. Pelailen esim. pasianssia ja käyn samalla kaikkia mieltä painavia asioita läpi päässäni.

Asiat ei miettimällä parane?
No joskus paranee :)

Mun mielestä onkin hyvä koittaa miettiä, mistä vastoinkäymiset johtuu. Asiat on paljon helpompi ratkaista, kun ymmärtää syyn niihin.

Joten vinkkinä muillekin, että sillon kun tuntuu että projekti jumittaa tai mennään takapakkia, niin sitten vaan hetki aikaa ajatuksille. Yleensä se "ahaa-elämys" tulee jossain vaiheessa, ja asioita on helpompi lähteä korjaamaan :)





8 kommenttia:

  1. Jos söit vain tuohon koloon mahtuvan määrän sipsejä, niin ei kai siitä kauheasti kaloreita tullut. Ja noista kasviksistakin tulee hädintuskin yhtään. Tosin tälläisessä ajattelussa taitaa olla meidän paino-ongelmiemme alku... :/ Mutta niin kauan kuin paino laskee, niin kyllä hiukan saa herkutellakin. :)

    Minä olen myös sitä mieltä, että helpommalla pääsee, kun ei osta mitään kiusauksia kaappeihin. Minulla ei ole kotona oikein mitään, joten käyn kaupassa kaksikin kertaa päivässä. Joudun ainakin siinä kävellessä hiukan ajattelemaan, mitä ostan, enkä vain syö kaikkea, mitä kotoa löytyy.

    Onko sinulla muuten tyttöjä vai poikia vai kumpikin? Lapset siis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mitäköhän siihen mahtuu, ehkä 20 lastua? Aika isoja lastuja oli.

      Sehän on tavallaan kiva jos kauppa on niin lähellä että viitsii useamman kerran päivässä käydä. Tulee hyvin liikuntaa. Kunhan ei sitten osta sellasta joka nollaa koko kävelyn ;)

      Tyttöjä molemmat :)

      Poista
    2. Ei tästä valitettavasti paljoa liikuntaa saa, kun siwa näkyy ikkunasta, on niin lähellä. Voisi tietysti kävellä vähän kauemmaksikin... Ja toisaalta taas sitten niinä päivinä, kun tekee mieli jotain hyvää, se on aivan liian helppoa hakea jotain, kun kauppa on niin lähellä.

      Voi, tyttöjä! Minä olisin halunnut juuri kaksi tyttöä. :)

      Poista
    3. Jaa, sulla on kauppa niin lähellä :) Mulla oli kans opiskeluaikana kauppa naapurissa, mutta sillonki olin liian laiska siellä käymään, ellei sit sattunu matkalla koulusta käymään siinä ;)

      Oihan noi ihania <3

      Poista
  2. Upea muutos käynnissä! Täytyy tulla kurkkailemaan uusiksi. Itse olen samassa tilanteessa, kolmisen kiloa olen painavampi muutta pituutta meillä on saman verran!

    Takkuista vaan ollut tämä oma pudotus, mutta josko täältä taas saisin lisää tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Paljon tsemppiä omaan projektiisi! :)
      Ite oon saanu muiden blogeista ja oman kirjottamisesta tosi paljon apua tähän hommaan.

      Poista
  3. Isänpäivä, ei tullut syötyä mitää muuta kun herkkuja. Ei ehditty edes tehdä kunnon ruokaa. Tänään takaisin ruodussa:) Hyvältä näyttää farkkukuvat!
    Viime yö juniori herätteli varmaan puolen tunnin välein. Kaoottisesta tilasta huolimatta painuin salilla ja balanceen:D

    Mua vähän rupeaa jännittään kun eka punnitustulos oli plussaa, että mitenkähän tässä käy. Esikoisen kohdalla imetys nimittäin jostain syystä esti painonpudotuksen vaikka vedin kuinka suurilla miinuskaloreilla. Josko tämä tällä kertaa nyt onnistuis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla meni onneks toi isänpäivä suunnilleen 50/50. Kaloreiden suhteen siis.

      Kiitos :)

      Voi että, toivottavasti rupeais kohta teillä noi vaivat hellittämään <3 Toi on niin raskasta. Mutta oot kyllä mahottoman reipas kaikesta huolimatta.
      Mäkin oon koittanu väsymyksestä huolimatta liikkua, mutta en kyllä jaksas mihinkään lähteä. Hatunnosto siis sulle! :)

      Mä elän siinä käsityksessä että liiallinen kalorivaje estä myös painon putoamisen, joten ite oon koittanu välttää isoja vajeita (tosin herkuttelu ei ehkä paras tapa hoitaa asiaa ;) ).
      Ja todellakin sä onnistut!! :D Tää on sotaa kiloja vastaan, ja jos ei joku konsti tepsi, niin järeemmät aseet käyttöön ;)
      Tsemiä!!

      Poista

Kaikkia kommentteja otetaan vastaan :D