Juudas joukossamme...

Mies kävi kaupassa.
Eväät oli...no, miehen tyylisiä.
Ja niistä arvasin jo että leffailtaa oli suunnitellu.

Mikään ei varsinaisesti ollu mulle. Mutta kukaan ei myöskään kieltäny syömästä.
Mietinkin jo ostoskassia purkaessa, että mähän en sitten syö tippaakaan noista!

..........

No, tuli päivällisaika.
Söin ruokaa ja salaattia, lautasmallin mukaisesti.
Sitten kuppi kahvia, jolloin mies avas suunsa ja sano:
- "Ota nyt sinäkin!"

No, minä otin. Ja söin. Ja hyvää oli.

..........

Hieman myöhemmin tuli sitten leffankatselun aika. Kiltisti pilkoin omat porkkanat ja tein dippiä niille. Tein myös vähän poppareita ja laitoin osan omalle lautaselle. Ajattelin että saahan sitä vähän "herkutella". En sentään sipsiä kuten viime viikolla! (Jotka muuten oli myös miehen ostamia)

Kuinkas ollakkaan, niin pizza oli uunissa paistumassa. Miehen leffaeväät siis.
"Ei se mitään, mulla on mun omat eväät."

Leffa oli alkamassa, ja pizza tuoksui mun nenään.
- "Voinks mä saada yhden palan?"

Siispä söin. Hyvää oli.

..........

Mies lähti hakemaan jotain keittiöstä.
- "Tuotko mulle samalla niitä karkkeja? Ihan vähän, joku 10 on sopiva."
Sain koko pussin.

Krrhmm. Söin kaikki. Hyvää oli.

..........

Ehkä tarkotuksenani oli aluks mollata miestä, joka tuntuu salaa sabotoivan mun laihdutusta, ja jotenkin kierolla tavalla vaikuttaa mun syömisiin.

Mutta sitten tajusin että ei. Tää ei todellakaan oo miehen vika!
Saahan se itse syödä mitä haluaa, ja ostaa itselleen herkkuja jos siltä tuntuu.
Vaikkakin se tossa ruoan jälkeen "käski" syömään piirakan, niin siinä ei ehkä kuitenkaan ollu kyse muusta kun parasta ennen-päiväyksen umpeutumisesta.

Mä ihan itse tein omat valintani tänään. Ja niistä tää kaikki on kiinni.
Oonko tarpeeks vahva jatkamaan projektia, vai alistunko olalla istuvan saparopään pauloihin?

Joten se Juudas, se olen ihan minä itse.
Itselleni.

..........

Nyt turvottaa ja pierettää. Oma vika kun oon sika!