perjantai 27. heinäkuuta 2012

Niin lähelllä, mutta kuitenkin niin kaukana

Meinashan mulla aamulla sitten iskeä epätoivo. Mä olin niin varma, että paino olis viimeinkin alle 90. Mutta kun ei niin ei. Tulos oli 90,3. Tää 500g oli mun pienin pudotus tähän saakka, ja vaikka suunta on edelleen alas, niin mua harmittaa silti! :(

11kk esikoisen syntymästä (n. 85 kg)

Pikkusisarus matkalla kutakuinkin kolmannella kuulla. 
Pikkuinen piilossa ison paidan alla. (n. 87 kg)


Rupesin miettimään, että mitäs mä nyt oon tehny eri tavalla, että näin pääs käymään.
Oliko ne viime viikonlopun herkut kuitenkin niin pahat, etten saanu kulutettua niitä pois? Mutta kyllähän mä oon ne kuluttanut, muutenhan paino olis noussu.
Enkö ole liikkunu tarpeeks? Voi olla, vaikka joka päivä jotain pientä olen tehny. Ehkä kroppa vaatii vielä enemmän.
Mahtaako ne "helpot" kilot olla nyt pudotettu, ja tästä alkaa seuraava, hieman enemmän työtä vaativa osuus? Todennäköisesti.

Kuopuksen odottelua...Noin puolessavälissä.


Kaiken kaikkiaan tarvitsisin nyt oikeen ison potkun takamukselle, jotta kykenen jatkamaan. Tähän asti noi vaakatulokset on motivoinu mua parhaiten, mutta nyt mun tsemppi on vähän alempana. Ei varmaan ärsyttäis näin paljon, jos olis paino vielä huidellu vaikka jossain 93 hujakoilla. Mutta nyt, kun mulla on tavoite niin lähellä, niin harmittaa että se on edelleenkin saavuttamatta.

1 viikko synnytyksestä (94kg)

2 viikkoa synnytyksestä (93kg)

Toisaalta, 300 grammaa menee TAATUSTI seuraavan viikon aikana. Joten jos nyt koittais vaan pitää katseen edessäpäin, ja koittaa miettiä seuraavaa punnitusta :)

Aion nyt kuiteski laittaa iltasella noita mun omia vinkkejä onnistumiseen, sillä onhan tässä kuitenkin 8 kiloa jo saatu pois, ja se on kuitenkin aika hieno suoritus! :) Toistaiseksi laitan vinkkejä vaan syömisasioista, kun en oo oikein tohon liikuntaan vielä syventynyt sen kummemmin. Vinkit tulee siis tonne ylös välilehtiin, eikä postaukseen.

2 kommenttia:

  1. Oot kyllä niin lähellä kasinumeroista että! Uskon että harmittaa ettei tullut tällä viikolla, mut ens viikolla ihan takuulla. Katse nyt vaan sitä kohti. Ei sovi luovuttaa, sillä itsestäni ainakin tiedän että kohta matkaa on paljon enemmän taas :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut kyllä asiaa! :) Muistaakseni sullakin junnas paino justiin ennen tavoitteen saavuttamista? Tähän on vaan parempi tottua, ettei se paino voi aina pudota niin paljoa kerrallaan.

      En mä luovuta :) Oonkin koittanu tänään kääntää tän ketutuksen hyötykäytöön, että oon saanu energiaa reippailuun ;D

      Poista

Kaikkia kommentteja otetaan vastaan :D