sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Tosi pitkä, mutta ehkäpä jollekin tärkeä :)

Musta tuntuu että en oikein keksi mitään kirjotettavaa. 
Ne pahimmat kilot on pudotettu, ja nää viimeset istuu niin tiukassa, että tuskin vähään aikaan mitään radikaalia pudotusta tapahtuu. 

Ajattelin että tän tekstin omistan alotteleville laihduttajille. Toivon että joku tänne löytää, ja että tästä on jollekin apua.




Tätä postausta varten mietin viime vuoden alkua, ja tilannetta jossa olin. 
Olin vähän aikaa sitten saanut lapsen. Olin kotiäiti. 
Ajattelin olevani ihan ok kokoinen. Tiesin olevani ylipainoinen, mutta silti mietin että en mä nyt niin lihava ole. 
Kuitenkin pikkuhiljaa tajusin mikä tilanne oikeasti on, ja kun vaakalukema lähenteli sataa, niin ymmärsin että on pakko tehdä jotain! 


Nää kuvat oli pieni herätys todellisuuteen! :(

Oon aina ollu normaalipainon ylärajalla, pari kertaa menny ylipainoisen puolellekin. Mutta vasta kuutisen vuotta sitten aloin lihoamaan kunnolla. 

Oon "laihduttanu" milloin milläkin konstilla, mutta ilman tuloksia. Ainoa jolla oon laihtunu, on ollu sillon kun en oo sitä tarkotuksella tehny. Eli sillon kun oon ottanu rennosti. Vapaa-aikana kotosalla tanssinu, tai sitten työnteon kautta saanu liikuntaa. 
Joten viime vuonna olin sen ajatuksen äärellä, että mun on pakko alkaa liikkumaan, jos haluan laihtua. 


Onks pakko jos ei tahdo?

Jostain kuulin, että pitää liikkua ennen aamupalaa, jotta rasva palais. Joo, tosi hyvin sopii tällaselle "aamuvirkulle". Mä en todellakaan rupea mihinkään pakkaseen menemään aamulenkille neljän aikaan!! Se ei oo yhtään mua varten, ja jos mun on pakko alkaa liikkumaan, niin antaa sitten koko asian olla!

Karppaamiset sun muut dieetit oli myös niin muotia, ja ihmiset sai niillä tulosta aikaan. Mutta ei, en mä pysty luopumaan mistään kokonaan. 
Eräs työkaveri laihdutti karppaamalla montakymmentä kiloa, mutta heti ku söi pari viikkoa normiruokaa, niin hupsis, vaakaluku pompsahti ylös! Ei siis dieettejä mulle, mä en pysty loppuelämääni elämään kurissa ja nuhteessa.


Karppaaminen ei oo mun juttu, mä tarviin välillä myös näitä!

Johan ala-asteella toitotettiin ruokaympyrää ja lautasmallia, ja sen jälkeen sieltä sun täältä on tullu tietoa että syömällä oikein laihtuu. Mutta uskoinko sitä? No en. 
Ajattelin vaan että "niin varmaan! Siihen tarvitaan ainakin kymmenien kilometrien lenkkejä päivittäin, salilla käyntiä, herkuista luopumista, ruoan punnitsemista ja helvetin hyvää itsekuria!" 
Vai tarvitaanko? En mä oo ainakaan tarvinnu. 

Sain yks kerta kommentin (Anonyymilta, yllätys yllätys!) jossa sanottiin suunnilleenkin että kymmenen kilon pudotus ei oo mikään ylpeyden aihe, vaan kerran kun pieraisee niin ne kilot lähtee. 
No ei nyt ihan, mutta ei tää oo ollu edes lähellekkään niin vaikeeta kuin mitä ajattelin. Ei mun oo tarvinnu alkaa rehkimään, ei oo tarvinnu luopua herkuista, eikä muutenkaan "kärsimään". 
Tein vaan asian kerrallaan. 


Pierasemalla ei saa tällasta aikaan puolessa vuodessa, mutta ehkä ton vatsan turvotuksen saa ;)

Aluks ajattelin että lisään veden juontia, koska sitä käsketään kaikkialla juomaan. 
No, vesi ei ehkä oo se parhaimman makuinen juoma, kun siinä ei oo hiilihappoa eikä sokeria eikä väriaineita. Mutta kyllähän tuo menee. En välttämättä vieläkään juo viittä litraa päivässä (vai mitä lie suosituksia niitä nyt on), vaan juon vettä kun on jano. 

Juon vettä ruoan kanssa. Juon vettä huvikseni. Oon koittanu korvata kaikki mun juomat vedellä (paitsi kahvi ja tee). Ja ei, en vielä projektin alkaessa kesäkuussa juonu aina vaan vettä. 
Limu oli helppo jättää pois, koska sitä tuli harvemmin edes ostettua meille. Mutta mehua tykkäsin juoda, ja alkuun teinkin mehusta vaan vähän laimeempaa. Maitoa oli myös pakko juoda. 

Mutta kappas vaan, kun vetää hanasta niin kylmää vettä kun mahdollista, ja laittaa vaikka pari jääpalaa sekaan, niin 9 kuukautta myöhemmin sitä ei edes muista millon olis juonu muuta kuin vettä :D 
Mutta tietysti jos joskus tuntuu että haluan lasin maitoa, limua tai mehua, niin annan mennä. Sitten taas seuraava lasillinen täyttyy vedellä :) (Hyvä vinkki myös baari-iltoihin!)


Simply the best!

Ja sitten sanottiin että pitää syödä viis kertaa päivässä. 
No, eihän siinä periaatteessa mitään ongelmaa ollu, mutta aamupalaa en ollu tottunu syömään. Ja syy miks usein jätin aamupalan väliin, oli että mulle tuli siitä parin kolmen tunnin päästä uudestaan nälkä.

Oon sittemmin tajunnu, että aamupalan tarkotus onkin nimenomaan se, että antaa hyvän startin päivään. Kolmen tunnin päästä aamupalasta pitäskin pikkuhiljaa alkaa tuntumaan että jotain vois vaikka haukkasta lounaaksi, ja siitä taas kolmen-neljän tunnin päästä sama toistuu. 

Aika hurjaa, että joku näin simppeli asia on jääny aikanaan kokonaan tajuamatta. Kun syö aamupalan, niin tulee melko varmasti syötyä myös kaikki päivän muuta ateriat, sen sijaan että vetelis nälkäänsä päivällä jotain myslipatukkaa, ja sitten illalla kauheet herkkumätöt naamaan. 




Kuten oon jo aikasemmin maininnu, niin projektin alkuaikoina kokeilin kaikkea herkutonta viikkoa yms. juttuja. Mutta eihän siitä mitään tullu. Koska en mä voi kieltää itseltäni mitään. Ei mulla löydy tarpeeks itsekuria jotta osaisin istua kuola poskella katsomassa vierestä kun muut vetelee karkkia. 

Eikä toimis myöskään se yks herkkupäivä viikossa, sillä mitä jos oon päättäny että lauantai on mun herkkupäivä, mutta maanantaina meen kaveri x;n luo kahville, ja torstaina kaveri y:n luo kahville, ja niillä on kummallakin varta vasten jotain hyvää kahvin kanssa. 
Tai jos joku kutsuukin ex-tempore johonkin syömään sunnuntaina, ja tarjoaa jotain ihanaa jälkiruokaa, ja mä oon just edellisenä iltana vedelly karkkipäivän kunniaks kauheen määrän herkkuja. 



Joku vois tähän todeta että eihän niitä herkkuja oo pakko mielin määrin karkkipäivänäkään syödä, eikä kylässä aina tarvitse ottaa niitä jälkkäreitä. Mutta kyllä niitä on pakko ottaa! Mä oon päättäny että musta ei tuu laihduttajaa, joka kieltäytyy kaikesta ja on “tylsä”. 
En siis missään nimessä väitä etteikö yks herkkupäivä viikossa, tai herkuttomuus kokonaan olis parempi kuin mun tapa, mutta musta itestä tuntuis pahalta olla ainoa joka kieltäytyy kun joku on esim. jotain leiponu. Siitä en siis luovu! 

Mä meen siis sillä tyylillä, että herkkuja saa syödä vaikka kerran päivässä, kunhan kohtuus säilyy. No, en ihan joka päivä syö, mutta tässä mun motto onkin että: jos syöt tänään vain vähän, niin voit huomennakin syödä. 


Sokeriton vs. sokerilliset.

Ja entäs se liikunta? 
Sohvaperunahan mä oon. Tai no, olin? En oo enää ihan varma, ainakin musta tuntuu että sohvalla vietetty aika on vähentyny. 
Mutta tää oli siis se syy miksen koskaan alottanu kunnolla laihduttamista, koska tarvii liikkua! 

Mä kuitenkin väitän, että vaikka olis ihan patalaiska, ja sohvassa on pyllynmuotoinen kulumajälki, niin ihan pelkillä ruokatapojen muutoksilla ja herkkujen vähentämisellä (ei välttämättä poisjättämisellä!!) saa jo paljon muutosta aikaan. 

Parin kilon pudotus tuli mulla pelkällä syömistapojen muuttamisella, ja siitä sain motivaatiota vähän liikkua. Harmi vaan että alotin taas tuttuun tapaan ihan itselleni väärällä tavalla, eli asetin tavoiteajan joka mun on “pakko” jumpata, ja se aika oli vielä kaiken lisäks melkein aina yks tunti! Eiiii näin! 
Tajusin että jos haluan oikeesti joskus nauttia liikunnasta edes jollain tapaa, niin se homma pitää tehdä ihan toisella tapaa. 


Ihan lemppari! :D
P.S. Maha on sopivasti housujen resorin sisällä piilossa ;)

Siispä muutin strategiaa. Jos vaikka luin netistä jonkun blogista että tulipa liikuttua, näin jonkun muutoskuvia, tai sain muuten vaan pienenkin kimmokkeen liikkumiseen, niin liikuin. Ja heti kun tuntu ettei enää kiinnosta, niin rysähdin sohvalle. 
Sillä miks pitää pakottaa itsensä liikkumaan? Jos liikkunasta jää paha maku suuhun, niin en mä ainakaan seuraavana päivänä enää oo yhtä innoissani. 

Joten löysin itelleni sopivan tavan. Nykyään jos tekee mieli tanssia, niin laitan musaa soimaan, ja kun en enää jaksa, niin teen jotain muuta. Otan vaikka käsipainot, ja niillä huitelen menemään satunnaisia liikkeitä satunnaisessa järjestyksessä. 
En laske toistoja, en mieti että hei katsokaapas miten läski jumppaa jo toistakymmentä minuuttia. Mä vaan teen sitä mitä mun tekee mieli tehdä, ilman mitään sen kummempia vaatimuksia itseltäni.

If you feel like you want to do it, then do it! :D
Jostakusta tää voi tuntua naurettavaltakin tavalta, mutta mä en oo menossa mihinkään fitnesskisoihin, eikä mua niin haittaa jossei mitään kauheeta sixpäkkiä löydy. Mä oon vaan onnellinen jos (ja kun) paino putoaa, ja kun nautin edes hetken aikaa liikunnasta :) 

Ja koska oon suhtautunu liikuntaan rennolla asenteella, niin oon huomannu että enemmän ja enemmän haluan liikkua. Tuntuu että en enää osaa olla koko päivää paikoillaan. 
Painonpudotuksesta oon saanu energiaa, ja tuntuu ihan uskomattomalta että esimerkiks pääsen lattialta istumasta nousemaan jaloilleni ilman käsien apua! Siis monelle ihan itsestäänselvyys, mutta melkein satakilosena se ei todellakaan onnistunu! 


Mutta tärkein asia on kuitenkin ajatustyö, ja kaikki se mikä mielessä liikkuu. 

Itse lähdin ehkä vähän väärällä ajatuksella liikkeelle, nimittäin pakottamalla itseni väkisin laihduttamaan. Mutta kokemusksesta viisastuneena kertoisin silloiselle itselleni, että muuta vaan rauhassa asia kerrallaan. Alota vaikka juomalla pieni lasi vettä päivässä. 
Tai syö kymmenen lastua vähemmän sipsejä kuin yleensä telkkarin edessä. Pienennä hitusen verran anooskokoja. Syö edes kerran päivässä porkkana, salaatinlehti, tomaattiviipale, omena...mitä vaan sellasta. 


4 kuukautta.

Se muutos ei tietenkään tapahdu heti. Vaikka syöt tänään viis kurkkuviipaletta, niin ei se vaaka huomenna näytä kymmentä kiloa vähemmän! Mutta ne viis kurkkuviipaletta on jo askel parempaan suuntaan.

Itselle blogi on ollu tosi hyvä apuvälinen laihduttamisessa, ja suosittelenkin jokaiselle että kirjoittaa omat ajatuksensa johonkin. Paperille, koneelle, mihin tahansa...Ihan vaan vaikka itselleen, mutta pääsee vähän tutkimaan omia mietteitään.

Ainakin omalla kohdalla monesta herkkuputkesta on selvitty, kun pikkasen katsoo taaksepäin ja miettii että miten mä jouduin siihen tilanteeseen, oliko kyseessä kyläily vaiko kenties se että kaapit oli pullollaan herkkuja. Ajatuksia kirjottaessa mä saan ainakin jatkuvasti "ahaa-elämyksiä" :D
Ja on myös mukava selailla omia vanhoja postauksia, ja lukea että mitä sillon onkaan päässä liikkunu (vai onko mitään ;D )




Vaa´alla olis hyvä käydä korkeintaan yhden kerran viikossa, vaikka onkin tosi vaikee aluks pysyä siitä pois. Yhden päivän painon muutos ei kerro kokonaisuudesta mitään, eikä välttämättä edes se viikonkaan. Itsekin oon miettiny että alkais vähentämään punnituksia kahden viikon väliin.

*Muokkaus: Lyijypallo laitto mulle tonne alas kommentin, josta tajusin etten selittäny mitenkään sitä miks mun mielestä harvempi vaa´alla ravaaminen on parempi. Eli tottakai jos osaa suhtautua isompaankin vaakalukemaan positiivisella mielellä, niin voi käydä vaikka useemman kerran päivässä, mutta jos aamun punnitustulos pilaa koko päivän, niin ehkä fiksumpaa harventaa.

Jos karkeasti sanon, niin kakalla käyntikin vaikuttaa aika huomattavasti punnitustulokseen! ;D
Punnitse siis aina samoissa tai saman tyylisissä vaatteissa, aina aamulla ennen aamupalaa, mutta vasta vessassa käynnin jälkeen. Koita laittaa vaaka aina samaan kohtaan, tasaiselle alustalle. 



Tee itsellesi "lähtötilanne", josta voit verrata tuloksia. (Tämän voi tehdä missä vaiheessa tahansa, aina on mukava nähdä edistystä)

Mittaa lähtömitat. 
Ota kuvia itsestäsi liian pienissä vaatteissa, alusvaatteissa, kasvoista. Kameroissa on yleensä itselaukaisin, jonka avulla saa suht helposti itsestään kuvia jos ei kehtaa muita pyytää.

Kun kaikki nää on tehty, niin sulla on kasassa motivaattorit. 
Pian huomaa että vaakalukema on kilon pienempi, tai ehkä että vyötäröstä on lähteny sentti. Mahdollisesti farkkujen nappi menee kiinni, vaikkei vetskari vielä mene. Kun lähtötilannekuvia vertaa nykyisiin, saattaa nähdä pientä muutosta. Kohta vaakaluku onkin viis kiloa pienempi. Huomaa että farkut jotka vähän aikaa sitten oli kireet, meneekin sutjakkaasti kiinni. Sentit karisee. 


Motivaatiopulan varalle on hyvä ottaa kuvia.
3 kuukautta.

Mutta entä jos niin ei käy? Pitääkö sillon heittää kirves kaivoon ja todeta että aivan sama, ei tästä mitään tule? No ei todellakaan! 
Jos on terve ihminen, niin ei oo mitään syytä miks ei laihduttaminen onnistu, kunhan syö fiksusti. Ei liian vähän, ei liian paljon. Sen verran että nälkä lähtee, ja jaksaa seuraavaan ateriaan saakka. Ei venytä ruokaväliä liian pitkäks, ettei tuu kauheen kova nälkä.

Kannattaa myös pitää aina varuilla mukana jotain pientä välipalaa (vaikka sitten se proteiinipatukka), jonka voi syödä jos tuleekin jotain yllättävää päivän aikana, ettei ehdi syödä sillon kun pitäis. Tässä on muuten mullakin opittavaa, en jaa täällä mitään neuvoja että näin PITÄÄ tehdä, vaan tän oon ihan itse kokemuksen kautta todennu.



Ja sitten vielä tärkein:
Ei saa ikinä luovuttaa! 
Jos menee huonosti, niin peli ei oo silti menetetty. Mieti aina että jos nyt nollaat ketutuksen syömällä itseni ähkyyn suklaalla, niin olet vaan kaumepana tavoitteesta. 

Tee homma rennolla otteella, pilke silmäkulmassa. Älä stressa vaikka välillä menee pieleen, vaikka sorrut viikko toisensa jälkeen. Ota virheistä opiksi, mutta älä surkuttele vaikka toistat niitä. Tee aina parhaasi, ja koita vähitellen muuttaa sekä ruokailua ja liikuntaa sellaiseksi jota pystyt loppuelämäsi noudattamaan.
Anna itsellesi aikaa sisäistää asiat. Vaikka se on kuinka vaikeaa, niin tuloksia pitää malttaa odottaa. Niitä tulee kyllä, kun vaan jaksaa jatkaa! 

Mä onnistuin, joten ihan kuka vaan voi onnistua!
Jep, kulunut lausahdus, mutta se on niin tosi. Jos joku oli patalaiska läski, niin minä! En ois viitsiny tehdä yhtään mitään laihtumisen eteen, odottelin vaan että joku tiedemies keksis sen laihdutuspillerin! 

Ja 23 kilon pudotuksen jälkeen voin todeta, että mä en oo oikeesti kokenu tätä vaikeeks. Mun ei oo tarvinnu luopua mistään, eikä myöskään käydä niillä kello neljän aamulenkeillä. 

Tsemppiä kaikille!! :D



15 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Mä jaan tän mun sivulla facebookissa, just näitä tällasia tarinoita tarvitaan enemmän että ihmiset käsittäisivät ettei tämä homma ole rakettitiedettä ja ei ole pakko liikkua 5 tuntia viikossa ja syödä tuhat purkkia rahkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos :)
      Niinpä, mä aloin miettimään että mitä mä itse oisin halunnu kuulla jo sillon, kun rupesin muutama vuos sitten lihoomaan ja miettimään painon pudottamista.

      Mäkin luovuin aikoinaan monta kertaa laihdutusajatuksesta, kun kuvittelin sen olevan mulle liian suuren työn takana. Mutta tässä ollaan! :D

      Poista
  2. Olipa hyvä postaus, kiitos! Itsekin olen parin vuoden aikana laihduttanut n.20kg, vielä olis tavoitteena saada ainakin 10kg pois. Olen ollut sellasella rennolla asenteella liikkeellä, pikku hiljaa on kilot karissut. Nyt olen taas "aloittanut" dietin uudelleen tavoitteena saada viimiset kilot karsitettua.
    Blogiasi olen lukenut jo pitkään, pidän tavastasi kirjoittaa. Tsemppiä sinulle, kyllä me onnistutaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onne pudotuksesta! :D Eiks ookkin mahtavaa kun saa niin ison osan painostaan pois? :)
      Musta tuntuu että nää viimeset kilot onkin ne vaikeimmat, mutta toden totta, kyllä me onnistutaan! :)

      Poista
  3. Hyvin oot koonnut oman kokemuksen. :)

    Mun mielestä tuo vaa'alla käynti ei ole mitenkään vaarallista tiheämpäänkin kuin kerran viikossa tai parissa, kunhan ei anna vaa'an orjuuttaa itseään. Tärkeintä on nimenomaan se suhtautuminen siihen. Painonpudotusvaiheessa kuitenkin niillä vaakalukemilla on merkitystä, eihän se painonpudotusta muuten olisikaan, vaan jotain kiinteytymistä tai vaikka veriarvojen parantamista, jos ymmärrät mitä tarkoitan. ;)

    Jos taas tuntuu siltä, että nostaa sen lukeman liian suureen arvoon, joka määrittää sen tuleeko hyvä päivä vai huono päivä, ja mitä uskaltaa suuhunsa laittaa, tai jos tuntee tarvetta punnita itsensä useamman kerran päivässä, sitten kannattaa viedä vaaka vaikkapa varastoon vähäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon samaa mieltä kun sinä :) En älynny tohon kirjottaa sitä syytä miks mun mielestä on parempi käydä harvemmin vaa´alla, eli just kuten kirjotit että jos tulos onkin plussa niin se saattaa pilata koko päivän fiilikset.

      Poista
  4. Ihana kirjoitus! Paljon asiaa ja antaa realistisen kuvan pysyvien muutosten tärkeydestä.

    VastaaPoista
  5. Laihduttamisen ei tosiaankaan tarvi olla tiukkapipoilua. Mä oon ite kanssa sellanen, että en voi kieltää itseltäni mitään, koska silloin himoitsen jatkuvalla syötöllä niitä kiellettyjä juttuja ja jossain vaiheessa repsahdan vetämään hirveet överit. Kun kaikki on sallittua, herkkuja tulee loppujen lopuks syötyä suht vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :)
      Toivottavasti useampi ihminen tietäis sen, että ei tarvii elää niin kurinalaista elämää jos haluaa laihtua.

      Poista
  6. Kiva kirjotus! Multa on nyt lähtenyt 4 kiloa 6 viikossa...nyt tuntuu että oon jämähtäny....mutta eiköhän se motivaatio sieltä taas tule kun käy vaalla ja otta niskavilloista kiinni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on tosi hyvä tahti, onnea pudotuksesta! :)

      Niitä jumeja tulee kaikille jossin vaiheessa, sillon on tärkeintä ettei luovuta, vaan ennemmin miettii syitä siihen miks jumittaa. Joskus voi olla siitäkin kiinni että syö liian vähän.

      Tsemppiä jumituksesta yli pääsyyn! :D

      Poista
  7. Kiitos paljon tästä postauksesta! Todella kattava ja juuri se mitä tarvitsen evääksi laihduttamisen aloittamiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla :)
      Oikein paljon tsemppiä sulle omaan projektiin! :D

      Poista
  8. Tosi hienoo työtä! Ja ihana kirjoitus. <3 Itsekin aloitin nyt vuodenvaihteessa painonpudotus urakan. Kirjoituksesi antoi minulle voimaa jatkaa omaa urakkaani! :)

    VastaaPoista

Kaikkia kommentteja otetaan vastaan :D