keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Muiden ihmisten suhtautuminen laihduttamiseen

Jatketaan vielä toivepostausten parissa.
Tänään aiheena olis muiden ihmisten suhtautuminen mun laihdutukseen.

Tavallaan tuntuu, ettei mulla oo asiasta oikein paljoa kerrottavaa.

Oon saanu pelkästään positiivisia kommentteja ympärillä olevilta, mutta suurin osa ei oo kommentoinu asiaa mitenkään. Tietysti kynnys mainita ihmiselle kropan muuttumisesta suuntaan tai toiseenkin voi olla melko iso, varsinkin jos ei oo ihan läheisin ystävä.

Tähän väliin kuva mun "lökäreistä", jotka on vielä kaukana löysistä. Mutta alkaahan tossa takaapäin kuvassa jo vähän näkemään ettei enää ihan purista :)
Kuvat Heinäkuu -12 ---> Tammikuu -13,
eroa kuvissa 14,1 kg



Kivasti noi vielä tekee tollasen kamelinvarpaan.
Muta ihan kotihousuina oon pitäny, ei oo kaupungille näissä menemistä :D

Ensimmäinen kommentti tuli iskältä joskus kymmenen kilon pudotuksen paikkeilla. Sekään ei kyllä tullu suoraan, vaan äiti sanoi iskän kysyneen että mahtaakohan se likka ollu hieman laihtunu?
Sen jälkeen iskä on kyllä sanonu sen suoraankin, ja lisäks kommentteja on tullu ystäviltä, sukulaisilta ja muilta läheisiltä ihmisiltä.

Työkaverit ei sillon syksyllä sanonu mitään, vaikka olin laihtunu 10-15 kiloa siitä kun viimeks oli mut nähneet.
Tosin viimeks kun olin töissä, niin mulla oli maha pystyssä, ja sen jälkeen oon vaan satunnaisesti käyny töissä moikkaamassa työkavereita lasten kanssa, joten eivät ehkä sillon kesällä kiinnittäneet niin kauheesti mun kokoon huomiota.
Nyt syksystä lähteneet kuutisen kiloa näkyi sitten jo näköjään melko paljon paremmin, koska sain heti kommentteja laihtumisesta.

No, onhan se totta, että mitä hoikemmassa kunnossa on, sitä helpommin parinkin kilon pudotus näkyy.
Tästä voitte itse arvioida:




Varmaan suurin syy ettei kukaan oo sen kummemmin kiinnittäny mun laihdutukseen huomiota, on se, etten oo varsinaisesti tehny mitään eri tavalla kuin ennen. Varmasti ihmiset pyörittelis silmiään jos kantaisin mukanani eväsrasiassa omaa jauheliha-parsakaalisekoitusta (jota kyllä voisin tehdä jos vaan jaksaisin, en siis tuomitse niitä jotka niin tekee!).
Mä siis syön edelleen kahvitellessa pullaa, enkä raahaa mihinkään omia eväitä vaan syön sitä mitä tarjolla on, joten mun laihduttaminen ei oo herättäny huomiota.

Alkuun kyllä anoppi oli vähän ihmeissään, kun en enää ottanutkaan lisää ruokaa. Sillon oli pakko vakuuttaa ettei kyse oo siitä etten tykkää, vaan siitä etten enää jaksa niin isoja annoksia, kun oon totutellu syömään vähemmän.

Mummolle on sama asia ollu myös vähän outo, ja välillä oonkin mummolla tehny sellasen kikan, että otan aluks tosi tosi pienen annoksen, ja kun mummo pyytää ottamaan lisää niin otan hyvillä mielin. Saan kuitenkin samanlaisen annoksen kuin mitä oisin yhdellä kertaa ottanu, kun tiedän että joudun santsaamaan.

Mummolan herkkuruokaa! :D


Äiti on ollu mun saavutuksista tosi ylpee.
Äiti sano itsekin lihoneensa vasta lasten saannin jälkeen, ja sitten ei osannutkaan saada painoa enää alas. Tosin äiti ei oo koskaan painanu yli 80 kiloa, eli on suurimmillaan ollu sen kokoinen kuin minä nyt (sama pituus).

Nykyään äiti on pienempi, en ihan tarkkaan tiedä mitä painaa. Muistan vaan että aina ennen oli niin ihanaa kun pystyin käymään äitin vaatekaapilla lainailemassa vaatteita. Tuntukin aika ikävältä, kun viime talvena olin unohtanu ulkohousut kotiin, eikä yhdetkään äitin toppahousut menny mulle. Jouduinkin lainaamaan iskän housuja!! :D

Nyt kuitenkin aletaan olla jo siinä tilanteessa, että osa äitin vaatteista menee mulle. Farkut ei vielä oo ihan sopivat, mutta paitoja oon pystyny jo lainailemaan :) Ihan hyvä nyt kun ei itse vielä raaski kauheesti uutta vaatetta ostaa ;D

Nää farkut oli äitille sopivat, joten hän sai ne.
Kohta mä käyn lainaamassa niitä, eiks vaan? :D


Mutta laihtumisesta saatu palaute on siis ollut positiivista.

Moni on kyselly että mitä mä oikeen oon tehny että oon laihtunu näin paljon. Ja kun mun vastaus on ollu että oon alkanu syömään viis kertaa päivässä, niin jokainen on vaan hömähtäny ja lopettanu kyselemisen siihen! O_O

En tiedä, olisko ne odottanu että vastaan että löysin uuden ihmepillerin jolla laihtuu?
Että oon alkanu urheilemaan ihan hulluna?
Että oon jättäny herkut kokonaan pois?
Eiks ne usko että tää on onnistunu ihan sillä, että oon syöny tarpeeks ruokaa?

Mielellään kyllä kertoisin ihmisille lisää tästä, ja miten helppoa tää on. Mutta kai ne odottaa jotain paljon vaikeempaa ja monimutkaisempaa vastausta. Luulevat vissiin että naljailen? ;)
No, jos joku uudestaan kysyy, niin koitan kertoa asian toisella tapaa...

Tänäännkin söin porkkanamuffinssin.
Sekä omani, että kummankin lapsen jättämät puolikkaat.


Entäs sitten miehen asenne?

Mä oon ikäänkuin tehny tän koko homman itsekseni. En oo pyytäny tukea mieheltä, eikä sitä oo myöskään tyrkytetty.
Välillä on tuntunu, että mies koittaa tahallaan sabotoida mun laihduttamista, kun se kuskailee kotiin kaiken maailman herkkuja. Mutta sehän ostaa niitä itselleen eikä mulle. Sillon kun mun käsi käy sen sipsipussilla, niin kuuluu kyllä:
"Hei, et sä nyt niitä ota!".

Mies on myös välillä naljaillu mun projektista, pyöritelly silmiään mun raejuustopuurolle ja ihmetelly kun otan annoksista kuvia. Mutta kuitenkin hauskalla tavalla, ei oo koskaan litannu mun ajatuksia tai mielipiteitä.

Viikon tauon jälkeen vähän ulkoilemassa :)

Oon ollu välillä ihan fiiliksissä kun mies on ottanu itsekin iltapalaks rahkaa mustikoilla :) Vaikka se välillä niitä herkkuja syökin, niin hän tekee myös silloin tällöin niitä parempia valintoja. Ja niistähän se lähtee, pikkuhiljaa. Ei kaikkea tarvitse kerralla muuttaa, kuten oonkin jo sanonu :D

Mieheltä ei oo oikeestaan tullu mitään kommentteja mun laihtumisesta. Kun oon kysyny, niin oon saanu vaan vastauksen ettei sillä oo mitään väliä minkä kokoinen olen, vaan kelpaan sellasena kuin olen.

Mutta onko koolla väliä? Ja ihmisen koolla siis, nyt ei mietitä mitään kaksmielistä!! :D
En tiedä.
Välillä musta tuntuu, että saan nykyään asiallisempaa ja ystävällisempää palvelua kaupoissa. Tuntemattomat ihmiset juttelee enemmän ja herkemmin kuin ennen.
Ihmisten asenne mua kohtaan on ylipäätään erilainen kuin ennen.

Väliin kuva päivän lounaasta:
Jauhelihakeitto porkkanalla (ei ollu kaapissa perunaa) sekä ruisleipää.

Mutta toisaalta tiedän itsekin asiakaspalvelutyössä olevana, että se oma palveluasenne heijastuu siitä, millainen asiakas on. Ulkonäön perusteella harvemmin muokkaa palveluaan tietynlaiseksi, vaan jos asiakas itse on huonolla tuulella niin se vaikuttaa omaankin mielialaan.

Oliskohan se sittenkin vaan itsestä kinni? Ehkä lihavampana se oman huono olo vaikutti mielialaan, ja ehkä sitä kuvitteli että kaikki inhosi mua kun olin lihava?
Sillä jos oikein miettii, niin enhän mä oo yhtään eri ihminen kuin silloin. Ihan samat jutut, ihan yhtä "tyhmä", ihan sama huumori kuin aina ennen.
Jotkut ajatukset toki on muuttunu, varsinkin syömsiten suhteen. Mutta kyllä mä oon vieläkin se sama ihminen.
Mutta ehkä se ulosanti on erilainen. Taidan olla paljon iloisempi ja positiivisempi kuin ennen :)

(Kyllä mä vielä kotona oon kuin ahteriin ammuttu karhu, varsinkin sillon kun en oo nukkunu ;D Siinä on siis vielä parantamisen varaa.)




12 kommenttia:

  1. Kiva teksti! Sinä olet laihduttanut niin järkevästi, että kukaan ei tosiaan halua varmaan uskoa ja kuulla sitä. Kokeilepa kuntosalia joskus. Eihän sitä tiedä, mistä tykkää. Minä käyn noin kerran viikossa. En ole erityisen ihastunut siihen, mutta kerran viikossa se on mukavaa vaihtelua muuhun liikuntaan. Ja siinä määrässä se pysyy riittävän hauskana minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kyllä alkanu mielenkiinto heräämään tota saleilua kohtaan, mutta vielä ei oo mahista käydä :( Se on kuitenkin tossa mietintämyssyssä, että heti kun tulee sellanen elämäntilanne joka sallii kyseisen harrastuksen, niin meinaan kyllä kokeilla :)

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoinen aihe :) Pitää itsekin kertoa vähän kokemuksia samasta aiheesta.
    Olen just yhtä pitkä kuin sinä ja laihdutin pari vuotta sitten 25kg (90kg - 65kg) vuoden aikana. Ja myös ilman mitään ihme kikkailuja, ei nutraamista, ei karppaamista, eikä edes parsakaaleja käsilaukussa.
    Huomasin ihan saman pettymyksen ihmisten ilmeestä, kun he tulivat kysymään: "Miten sä oot tehnyt tuon?" Ja kun vastasin, että "Mä oon syönyt vähemmän mutta säännöllisesti ja liikkunut enemmän". Boring... Kaikki odottivat selvästi jotain "muodikkaampaa" taikakeinoa :D

    Eikä minunkaan kaikki tuttavani huomanneet vielä 10-15kg pudotusta. Muistan kun kerran eräs tuttava päivitteli suureen ääneen miten mieheni onkaan laihtunut (5kg) mutta ei kommentoinut mitenkään minua joka olin pudottanut siinä vaiheessa 15kg.
    Mutta kun paino oli tippunut sitten 20-25kg, alkoi tuttujen silmät "tippumaan päästä" kun he tulivat esim. kaupassa vastaan. Moni aloitti keskustelun, NO enpä ollut tuntea sinua..." Jossain vaiheessa puolituttujen päivittelyt alkoivat jopa nyppimään. Mä olin itse aina luottanut siihen, että kun saan lapset tehtyä, niin minäkin palaan "Back to being who I was". Se oli minulle niin päivänselvä asia, että omasta mielestäni mä en ollut tehnyt mitään kummallista, mä olin VAIN taas oma itseni!

    Ja sit vielä... Huomaan edelleen saavani toisenlaista palvelua hoikkana, kuin mitä sain 90kg painoisena. Minut otetaan esim. toisella tavoin vakavasti lasteni vanhempana, aivan kuin älykkyyteni olisi sitä mukaa lisääntynyt kun kilot karisivat.

    Tulis pitkä tarina, mutta kolahti niin sopivasti :)

    Tsemppiä sinulle jatkoon. Ja kuten tuo ensimmäinenkin kommentoija, niin minäkin suoittelen, että ota vain liikuntakin mukaan uuteen elämääsi. Usko pois, se on mukavaa ja palkitsevaa puuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista, ei ollu yhtään liian pitkä. Näitä on aina kiva lukea :)

      Oi, paljon onnea pudotuksesta!! :D Mä niin odotan että itsekin pääsen 65 kiloon!

      Ehkäpä se tosiaan sitten on niin, että ihmiset ajattelee lihavista ihmisistä eri tavalla. Onhan se aika surullista :(

      Kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  3. Lisäys vielä tuohon ^ siis nimenomaan kuntosaliliikuntaa suosittelen minäkin :)

    VastaaPoista
  4. Mä kanssa komppaan muita, kuntosali on mukavaa. Tai sitten kahvakuula. Kuulailuun löytyy hyvin ohjeita YouTubesta ja muutenkin netistä jos haluaa kokeilla. Mä välillä heiluttelen kotona, ihan liian harvoin tosin...

    Musta on hassua kanssa kun ihmiset ei huomaa, mut oon ajatellut että ehkä ne jotka ei ite paini saman asian kanssa. Mulla on syksystä lähtenyt 5-6 kg, niin ainoa kommentti on kotiseudulla.
    Musta sun muutos näkyy erittäin hyvin!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itse asiassa kävin eilen kattomassa vähän kahvakuula-videoita. Se on aika huvittavan näköstä, mutta aivan taatusti tehokasta.
      Se vois olla yks ihan hauska laji, kunhan sais ostettua jonkinmoisen kuulan ensin. Niitä oon nähny melkein joka kaupassa, joten se hankkiminen ei olis niin haastavaa, muistaminen onkin sitten asia erikseen! ;D

      Joo noi ekat kymmenen kiloa ei kauheesti vielä saanu aikaan mitään kommentointia, mutta sen jälkeen on kyllä tullu useammaltakin ihmiseltä :)

      Kiitos samoin! :)

      Poista
  5. Kyllä, me odotamme jotain muuta kommenttia, kuin että olet alkanut syömään viisi kertaa päivässä! :D Minä henkilökohtaisesti edelleen epäilen salaista sopimusta paholaisen kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no eipä tässä vedenjuonnin lisäks oo paljoa muuta tehty :)
      Oonhan mä saattanu unissani sitoa sellasen sopimuksen, mutten ainakaan muista ;D

      Poista
  6. Toi on tosi tärkeetä (ainakin mulle) että on tavallaan läheisten tuki prosessissa. Muistan kun pari vuotta sitten laihdutin tosi tiukalla ruokavaliolla ja suurella liikuntamäärällä niin osa sukulaisista aina kommentoi kun en kyläreissuilla ottanutkaan pullaa. Tuntui, että se otetaan loukkauksena leipojaa kohtaan vaikka miten yritin selittää, että kyse ei ole tosiaankaan siitä, etteikö heidän pullansa mulle maistuisi vaan siitä että nyt en vaan niitä syö kun minulla on tämä projekti. Joidenkin läheisten kanssa välit myös huononivat selvästi, kun itseäkin alkoi jossain vaiheessa rassata jatkuva syömisestä ja heidän mielestään liiasta liikkumisesta kommentointi. Tällä kerralla olen alkanut elämäntapamuutokseen hieman maltillisemmin enkä ainakaan vielä ole saanut negatiivisia kommentteja (tosin kilojakin on pudonnut vasta 2, eli ei vielä päällepäin näy). Päin vastoin, viimeksi mummolassa jälkiruokana oli hedelmasalaattia :) Toisaalta oma asennekin on ehkä muuttunut itsevarmemmaksi: tämä on mun kroppa ja mun tapa eikä se haittaa jos se ei muille sovi :)
    http://hedelmablogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja jos on reippaasti ylipainoa niin tuskinpa kukaan siihen kauheesti kehtaa mitään negatiivista sanoa, vaikka syökin omalla tyylillään.

      Mä oon edelleen ottanu kyläillessä pullaa tms, mutta koitan ottaa vaan vähän. Ja kotona tosi tosi harvoin meillä edes on mitään kakkuja/keksejä.

      Kiitos blogilinkistä, käyn kurkkaamassa.
      Niin, ja tsemppiä omaan projektiin!! :)

      Poista

Kaikkia kommentteja otetaan vastaan :D