sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Lauantai-ilta, mutta eri tavalla kuin ennen.

Nyt mä nappasin pointsit kotiin! Kävin nimittäin lauantai-iltana kaupassa, ja mitä ostin? Salaattiaineksia, rypäleitä, nektariineja ja rahkaa! :D

Voi kuulkaas, kun olisin vielä elellyt entiseen tyyliin, niin mukaan olis tarttunu vähintään karkkeja, sipsejä ja dippiä. Ja koska on lauantai-ilta, ja ollaan äitillä yötä, niin luultavasti muutama siiderikin olis ollu poikaa äitin kanssa iltaa istuessa. Mutta noup, minäpä ostin terveellistä tavaraa! :)

Kauppaan lähdin ihan hitusen ennen ysiä, koska huomattiin vasta nyt illalla, ettei täällä äitin luona ollukkaan enää meidän vaavelille yhtään iltamaitoa :( Sitten ei auttanu kun pikasesti pukea vaatteet ja huristella kauppaan että saatiin pikkunen nukkumaan :)



No ei se ostamattomuus kuitenkaan hirveesti lohduta, sillä mässäilin mä tänäänkin :( Äitillä oli edelleen pakkasessa Ben&Jerrys-jäätelöitä. Ja oli käyny Lidlistä hakemassa feta-piirakoita ja juusto-sipulikierteitä, sellasia kreikkalaisia juttuja, ja on hyviä! Jäätelöä kaikkiaan desin verran, fetapiirakkaa yks (pasteijan kokoinen) ja sipulikirrettä puolikas.

Liikunnalla kulutin tänään: En niin yhtään mitään!

Serkkuni lapsineen sekä mummo kävivät myös täällä kylässä tänään.

En tiedä mikä motivoi muita enemmän: Se, että pysyn hyvin ruodussa ja oon mallina muille, vaiko se, että näytän että repsahduksista huolimatta voi laihtua? ;D Itselleni ainakin tulee välillä hyväkin fiilis siitä, kun joku muukin on kirjottanu herkutelleensa. Tulee tunne että en ehkä kuitenkaan niin pahasti kämmänny, enkä oo ainoa joka teki repsahduksen :) No, näin tää vaan menee, ylä- ja alamäkiä vuoronperään.

Iltapalaa...

Vastustin kiusausta vielä näin illalla, kun olin jo syöny mun rahkan ja äiti toi olkkarin pöydälle sipsejä ja dippiä. Osaan jo hienosti syödä mun omia ruokia miehen kanssa telkkaria katsellessa, mutta äitin kanssa ollaan aina iltaa istuessa juotu kaks siideriä/lonkeroa mieheen (naiseen) ja popsittu jotain hyvää ja juteltu. laatuaikaa äitin kanssa siis, ja siihen on aina kuulunu ne tietyt herkut. Täytyy sanoa että kyllä teki tiukkaa olla ottamatta sipsiä.

Äitin valkoviini, iskän "hömpsyt" ja mun vesi.
Niin ja kahvikupissa rypäleitä :)

Eilen join työviikon päätteeks yhden siiderin ilman katumusta, mutta se 300 ylimääräistä kaloria ei tänään houkuttanu yhtään. Vaikka tavallaan tuli tunne että petän äitini ja meidän vanhat tavat, niin kuitenkin järjellä ajatellen asia on niin, etä kyllä äiti ennemmin katselee mun syövän terveellisesti iltarahkan ja rypäleet :)

Tein muuten tänään pari havaintoa:



Mun lempparilegginsseihin on ilmestyny ryppyjä sinne tänne. Pepusta ja reisistä on vielä suhteellisen istuvat, mutta tartteis vissiin kohta hommata vähän uusia :D

Alin nappi on kuvassa auki, mutta mahtuu sekin kiinni ;)

Mun takki menee kiinni! Sama takki, jota oon käyttäny viisi vuotta keväät ja syksyt. Kolme niistä takki on ollu mulla auki. Ja nyt siitä menee napit kiinni vaikka paksu neule alla! Juu, napakka on, varsinkin neuleen kanssa. Mutta ihan sama, se menee kiinni!! :D

2 kommenttia:

  1. Mahtavia muutoksia! :) Minua taitaa motivoida enemmän se, että laihdut herkuttelemallakin, koska olen itse samanlainen herkkusuu ;) Tsempit meille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Ehkä sitten muutkin meidän tapaiset saa potkun takamukselle eikä luovuta ensimmäisen kakkupalan kohdalla! :D

      Poista

Kaikkia kommentteja otetaan vastaan :D