tiistai 16. huhtikuuta 2013

Mitä se syö?

Oon kertonutkin monesti, että mä syön ihan normaalia kotiruokaa. Tai mikä sitten kenellekin on normaalia, mutta mulle normaalia siis :)


Aamupalaa piti opetella syömään. Nykyään kroppa kaipaa joka aamu sitä ruokaa, mutta se ei aina oo sitä kuitenkaan saanu. Tää asia ei oo siis vieläkään ihan reilassa. Aamiainen tulee kyllä syötyä sillon kun on iltavuoro tai vapaa, mutta jotenkin en aamuvuoroon mennessä "ehdi" syödä mitään.

Oon koittanu nyt pitää kotona kaikkea pientä josta voi nopeesti fiksata itselleen vaikka eväät automatkalle. Ja tietysti termosmukiin kahvia myös! :)

Kiireisenä aamuna saatan napata tällaisia evääks.
Ruispaloja oivariinilla ja kalkkunaleikkeellä, sekä kahvia.

Kiireettömänä aamuna teen yleensä itselleni suolalla maustettua puuroa, ja sen sekaan laitan maitoa.

Joskus kokeilin puuroon myös raejuustoa, nyt se ei enää maistu :(

Työvuoron aikana pidän yleensä kaks taukoa, joista toisella syön ruoan ja toisella välipalan. Lounaaksi koitan aina syödä salaattia, mutta välipalalla saatan joskus lipsua ja syön "jotain hyvää". 

Töissä saatan syödä esim. tällaista...
Jääsalaattia, fetaa rypäleitä ja oliiveja. Laitan useesti myös esim. paprikaa ja tonnikalaa.
...tai tällaista.
Freshin kreikkalainen salaatti sillon kun ei jaksa itse pilkkoa.
Kotona laiskana päivänä tallaista...
Makaronia, tonnikalaa ja herne-maissi-paprikaa.
...ja ei-laiskana päivänä tällaista.
Jauheliha-bataatti-porkkanapataa ja erilaisia vihanneksia ja fetaa.

Useimmiten välipalana syön esim. proteiinipatukka ja kupillinen kahvia.
Jos oon ollu aamuvuorossa, niin syön vielä kotiin tultuani toisen välipalan.

Kahvi ja Leaderin salmiakkipatukka.

Valmiita pinaattilettuja, vähän lettuhilloa ja porkkanaa.

Reissari oivariinilla ja kalkkunaleikkeellä, sekä omena.

Kahvia, ruisleipää oivariinilla, juustolla, kinkulla ja paprikalla.

Muussa tapauksessa välipalan jälkeen syödään päivällistä
Päivällinen voi olla millon mitäkin, tänään syötiin paistettua haukea, porkkana-perunamuusia, paistettua sipulia ja salaattia. Siitä ei oo kuvaa, mutta tässä jotain tän vuoden puolella syötyjä päivällisiä:

Jauhelihaa, makaronia ja salaattia.

Pari nakkia, lohkoperunaa, raejuustoa, keitettyä kukkakaalia ja porkkanaa, sekä salaattia.
Kanacouscous ja salaattia sekä fetaa.
Kana-kookoskastiketta, riisiä ja salaattia.
Kalakeittoa.
Kermalla ja Koskenlaskijalla tietysti!!
Ja sitten lopuksi iltapalaa.

Rahkaa rypäleillä ja muromyslillä sekä pähkinäsekoitusta.

Rahkaa granaattiomenalla, rypäleitä ja pähkinäseoitusta.

Miehen syksyinen yllätys-iltapala (näitä tulee silloin tällöin <3 )
Itse tehtyä leipää, katkarapuja, majoneesia ja kuvasta puuttuu tomaattikeitto.

Ongelmaksi onkin muodostunu (tai ainahan se on ollu olemassa) toi iltapalan jälkeinen herkkuhetki. Aina sitä ei tuu, ja oon koittanu korvata herkut pakasterypäleillä, dippivihanneksilla tai muulla vähän fiksummalla.


Valintoja...

Melko ok leffaherkku.

Ei niin yhtään ok leffaherkku.

Ja tää ei oo mitään iltapalaa!

Vielä kun siitä iltanapostelusta pääsis eroon...






12 kommenttia:

  1. Mää en ite pärjäis ikinä ilman aamupalaa tai salaattilounaalla :o tai pärjäisin varmaan, mutta se kostautuis illalla herkkuhimona ja naposteluna. Kuvittelin jo olevani soleriaddikti, ja ikuisesti koukussa kaikkeen makeeseen. Pääsin näistä eroon vasta kun aloin syömään kunnon lounaan, aamupalan oon kyllä aina syönykki. Kaurapuuro mikrossa on niin helppo kiireisinäki aamuina :)

    Tietenkään kaikille ei toimi samat jutut, eikä oo tarkotus päteä, mutta jos toi iltasin napostelu on ongelma, niin voisit kokeilla syödä aamupäivästä kunnolla ja mielummin sitte keventää iltaa kohti. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan asiaa puhut, en ottanut pätemisenä :)
      Itsekin oon tietonen että pitäis syödä enemmän aamupäiväpainotteisesti, mutta se ei käytännön syistä meinaa onnistua.
      Toisin sanoen iltaisin on enemmän aikaa syödä, kun taas aamuvuorossa ehtii hädin tuskin jotain pientä haukata...

      Mun kohdalla se iltanapostelu on lähinnä sitä, että syön jotain hyvää vaan sika että "pystyn". Syön siis yleensä ihan fiksun iltapalan, mutta sen jälkeen on ikäänkuin pakko ottaa jotain hyvää kaapista, vaikkei edes tekis mieli.

      Ja tää on jännä, koska jossain vaiheessa olin jo päässy siitä kokonaan eroon, mutta nyt taas... :(

      Poista
    2. Hyvä ettet ottanu pahalla :) mua jäi itteä vähän vaivaamaan että toivottavasti et nyt loukkaannu, kun ei tosiaan oo tarkotus arvostella sun tapoja, en vaan osannu muotoilla tuota kommenttia ihan oikein. Ymmärrän käytännön syyt, on kurjaa jos työt tulee terveysjuttujen tielle :/ Toivottavasti löydät jonkun ratkasun! Ja hyviä tuloksia saat joka tapauksessa, joten ei hätää!:)

      Poista
    3. En oo ite pitäny iltanapostelua niin pahana työpäivän jälkeen, koska luulen että mun tulee työpäivän kulutukseen nähden syötyä muuten liian vähän. Paino sanalla luulen, tarkkaa kalorinkulutusta en oo koskaan mitannu.
      Mutta vapaapäivänä ja lyhyen, kevyen työpäivän jälkeen ei pitäis enää iltasin napostella mitään, ja siihen varmaan auttais toi kunnollinen syöminen aamulla ja päivällä. Mulla oli joskus valmiina jo hiutaleet lautasella ja vesi kannussa, että saan aamulla vaan nopeesti laitettua mikroon ja pestyä hampaat sillä välin kun puuro tekeytyy. Jotenki se on vaan jääny, mut pitää koittaa ottaa se tapa taas käyttöön :)

      Poista
  2. Ihania kuvia:) Näkee että oot käyttänyt mielikuvitusta, sain itekin monta ideaa sulta. Mun mittakaavassa näyttää et sä syöt aika paljon (tarkoittaa siis että mä syön liian vähän) joten siinäkin munmpitää skarpata, ei ihme että itellekin tulee noita iltanaposteluita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Mulla tulee se 5-6 ateriaa päivässä. (aamupalan väliin jäädessä 3-4 ;D )
      Liian vähäinenkin syöminen voi kostautua, se ois niin kiva kun olis joku kone joka laskee suoraan paljonko tarviit sapuskaa, ja sit se puskis naaman eteen valmiin annoksen ;)
      Nää on aina vähän tällasia, mikä on sit tapreeks paljon/vähän ruokaa :)

      Poista
  3. Painosi on kuitenkin pudonnut todella hyvin, joten ehkä sinun dieetti kestää hiukan herkkuja silloin tällöin. Älä soimaa itseäsi niistä niin kauan kuin suunta on alaspäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mähän pohdin sillon viime kesänä että varmaan ne herkuttelut on saanu mun kalorit pysymään sopivissa rajoissa ettei tuu liikaa vajetta, ja siks paino laskee. mutta kyllä mä ne kalorit mielellään keräisin jostain fiksummasta :)

      Poista
  4. Noi on just normiruokaa, mitä meidän huusshollissa muut Yö ja mä siinä määrin kuin voin :) hassua miten esim. makaroonilaatikko on joillekkin ihan outoa safkaa :D ehkä asiaan vaikuttaa miten lapsena on kotona syöty, siis siihen mitä pitää normaalina :) mulla vehnä rajottaa aika paljon ja sen kanssa on jatkuvaa opetteleua.
    Hienosti on paino pudonnu ja vielä syömällä normiruokaa :) ole siis ylpeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me puhuttiin just miehen kanssa että mitä niillä on lapsena syöty jouluna, ja se piti meidän ruokia outoina, kuten lipeäkala (jota en kyllä itse syö!), lihaton makaronilaatikko ja sillisalaatti vaaleenpunasella kermalla (heillä syötiin rosollia). Kaikilla on ne omat `normaalit´ ruokansa :)

      Harmi että vehnä tuottaa ongelmia :( Onneks nykyään on aika hyvin tuotteita ilman sitäkin.

      Kiitos, olen kyllä ylpeä vaikka vielä edessä oleva pudotuksen suuruus masentaa.

      Poista

Kaikkia kommentteja otetaan vastaan :D