perjantai 5. huhtikuuta 2013

Vuodatus, ja pitkä sellanen.

Niin, viime aikoina en oo tosiaan ollu ihan niin tehokas bloggaaja kun haluaisin olla.
Rupesin miettimään syitä siihen, miksen keksi mitään kirjotettavaa, ja mielessä kävi sellanen ajatus, että onkohan syy lähenevässä normaalipainon rajassa?

Ehkä musta tuntuu ettei mulla oo oikeen enää mitään "annettavaa", kun ei noi muutoskuvat enää tuu niin hämmästyttäviä olemaan. Eikä painostakaan oo paljoa kertomista, kun kuukaudessa putoaa sen kilon verran painoa, jos sitäkään.

Ei oo tänä vuonna paljoa muutosta tapahtunu...


Tavoitteena on päästä sinne 65 kiloon, mutta tää vauhti on vaan niin tuskallisen hidas, että musta tuntuu että motivaatio loppuu kesken.
Mä en oikeastaan enää "laihduta", mä vaan odottelen ja toivon (ja ehkä hölmänä jopa luotan) että työni tekee tehtävänsä ja paino putoaa itsellään.

Tänään vähän tällaista...

Niin, voin kai mä ihan rehellisesti kertoa, että ei se pääsiäinen mun kohdalla sillon maanantaina loppunu. Samaa suklaansöntiä jatkui koko tiistain ja eilisenkin päivän. Eilen kyllä alotin aamuni puurolla, mutta...

Tiitaina töissä menin melko reippaaseen tahtiin koko päivän, niin tottahan toki mä "sain" syödä sen jälkeen herkkuja.
Niinpä, ne hiilarit ois ollu parempi ottaa vaikka banaanista kun suklaasta. Mutta kun ei tehny mieli banaania!

Näistäkin oon jo tuhonnu ton "Lakrids figurer"-purkillisen.

Mietin että kun saavutan normaalipainon, niin saankohan mä enää painoa enempää alas kohti lopullista tavoitetta?
Vai tyydynkö saavutukseeni ja koitan pitää painon normaalin rajoissa?
No vaikka koittaisinkin pysytellä siinä painossa, niin näillä herkkumäärillä ei kauaa siinä pysytä, sen tiedän kokemuksesta.

Ei motivoi edessä oleva kesäkään. Ei niin tippaakaan. Lähinnä se vaan tuntuu pahalta, koska halusin olla sellasessa edes jonkinmoisessa rantakunnossa. Sekin ehkä sitten synkistää mun maailmaa, kun tajusin etten mä tuu olemaan siinä kunnossa missä haluaisin olla.

Kyllä viime kesänä ostettu uimapuku on jo tänä vuonna liian iso, kun toi viimenen kuva on otettu joulukuussa ja sillon jo oli löysä.
Mutta ei se silti riitä mulle!

Sellasiin sopiviin rantakeleihin on 2,5-3 kuukautta aikaa, ja tällä vauhdilla se tarkottais ainoastaan 2-3 kilon pudotusta. Olisinhan mä sillon nippa nappa normaalipainoinen, mutta tässä vaiheessa ei enää oo niin paljoa kyse niistä kiloista. Kilomäärään oisin sillon jo tyytyväinen.

Kyse onkin enemmän tästä kehon koostumuksesta, ja mahasta!
Eikä noi jenkkakahvat ja sisäreidetkään oo mun lemppareita.

Niin, kyllähän toi työnteko sitä rasvaa polttaa, mutta en usko että sen avulla saavutan sitä mitä haluan. Oonhan mä täällä vannonu etten mä kaipaa mitään näkyviä lihaksia, toisaalta mainitsin myös että ei ne kyllä haittaiskaan.
No, kyllä kai tässä täytyy pikkuhiljaa myöntää että ehkä sellanen vartalo sittenkin houkuttelis. Mutta sen eteen tehtävä työ ei houkuttele.

Jospa hommais vähän lihastakin?

Mä oon painon kanssa nyt siinä pisteessä, että vois olla aika keskittyä muuhunkin kun siihen laihduttamiseen, juurikin tän hitaan tahdin vuoksi.
Keksiä jotain uutta mihin vois saada motivaatiota.
Pitäiskö mun oikeesti ruveta ottamaan vähän kuvia lihaksista, ja alkaa tehdä niiden eteen jotain?
Tehdä itselleni uusia tavotteita, etten menetä mun draivia kokonaan?

Tässä kirjotellessakin jo keksin miljoona tekosytä miksen voi sitä tehdä, kuten se että töiden lisäks en jaksa mitään liikuntaa harrastaa. Ja se on kyllä ihan totta, koska vaikka mitä söisin työpäivän aikana, ja oli työvuoro mikä tahansa, niin se vie musta kyllä mehut täysin. Saatan jaksaa jotain pientä siivousta tehdä, mutta mikään painonnosto ei tulis kyseeseen.


Jos rupean tätä toteuttamaan, niin mun on pakko olla tekemättä itselleni liian tiukkoja tavoitteita. Paras olis ehkä vaan se, että pyrin lisäämään lihastreeniä.
Salilla en vieläkään rupea käymään käytännön järjestelyiden takia, mutta kotoa löytyy levytankoa, käsipainoja, jumppapalloa, jumppakuminauhaa jne...Ja jos ei niitä huvita käyttää, niin mulla on yks 15-kilonen ja yks 11-kilonen elävä paino, joita voin nostella.

Jostain siis kaivan nyt itselleni sitä motivaatiota ja tsemppiä. Ulkona on alkanu olemaan aurinkoisempia päiviä, ja aamun punnitustuloskin oli pääsiäisen huomioon ottaen hyvä. Ei loistava, mutta hyvä (-100g). Kyllä niistäkin pitäis jo vähän saada nostetta tähän hommaan.

Jeah, nyt siis pikkuhiljaa lihasta näkyviin! :D


16 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hemmetti. mitähän sekoilen. kirjoitin siis että mulla kävi juurikin niin, että kun olin turvallisesti normaalipainon puolella niin motivaatio katosi jonnekin taivaan tuuliin. kaikki edistyskuvat näytti samoilta, paino ei liikkunut enää suuntaan tai toiseen... ja samassa suvantovaiheessa ollaan edelleen.

      Poista
  2. Moikka! En oo nyt sun blogia lukenut paljoo kun kaks viimestä postausta, joten en tiedä missä oot töissä et kuinka rankkaa se on.. Mut omasta kokemusta voin kyl kertoo kun käyn salilla 3 kertaa viikossa ja aamulenkit vedän n.4-5 kertaa viikossa, niin liikunta todellakin virkistää ja vie väsymystä pois! Tottakai aina välillä on sellasii päiviä kun väsyttää niin paljon vaikka kuinka reenais, mut mua on ainakin liikunta auttanut mun väsymyksessä todella paljon!
    http://training--life.blogspot.fi/ <-- tossa mun blogiin linkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on melko liikunnallinen työ, melkeinpä koko työpäivä ollaan jaloillaan ja nostellaan tavaroita ja riennetään ympäriinsä.
      Ihanaa kuinka paljon jaksat liikkua. Mulla tulee liikuntaa varmaankin tarpeeks töiden puolesta, mutta kuinka ihanaa olis jos vielä sais tehdä työtään raittiissa ulkoilmassa! :D
      Mä en oo mikään lenkki-ihminen, mutta kesällä aion vähän lähteä kävelylenkkejä tekemään :)

      Kiitos linkistä, käyn kurkkaamassa :)

      Poista
  3. Oletko harkinnut pt:tä tai jotain esim. nettivalmennusta laihduttamisen ja uusien elämäntapojen opettelun tueksi? Voisi antaa uutta motivaatiota ja samalla saisi vertaistukea jne. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä oikeastaan. Joskus ennen tätä projektia ajattelin että olis kiva kun ois joku joka kertoo salilla miten laitteita käyttää, mutta jos se sisältäis myös jotain ruokavalion suunnittelua niin en varmasti haluaisi sitä.

      Varmasti jos (tai ehkä kun) alotan salilla käymisen, niin otan jonkun PT:n tsemppaamaan mua :)

      Kiitos :)

      Poista
  4. Mullakin alkaa olla tässä samanlaiset fiilikset, vaikka oma laihdutusprojekti onkin alkanu vasta tän vuoden alussa. 13 kiloa oon saanu karistettua ja neljä kiloa olis enää normaalipainoon jälellä, mutta se tapahtuu nyt niin tuskastuttavan hitaasti että motivaatio meinaa kärsiä. Oon myös miettiny että vaikka sen neljä kiloa saisinkin vielä pois (ja siitä haluaisin kyllä vielä kolme lisääkin pois..) niin tuskin olisin edelleenkään tyytyväinen kroppaani koska mulla tulis varmaan edelleen olemaan löllyvä keskivartalo ja siihen tarviis nimenomaan lihaskuntoharjottelua. Mutta toisaalta pelkään sit sitä että jos nyt alan tekee lihaskuntoa niin painonpudotus hidastuu ja tavotteen saavuttaminen kestää vielä kauemmin. Tiedän että se on tosi tyhmä tekosyy jättää lihaskunto tekemättä että haluais laihtuu nopeemmin mutta haluaisin saavuttaa sen normaalipainoni ekana ja sitten alkaa vielä muokata kroppaa sen verran kun haluan vielä kiinteytyä. Koko ajan on siis mielessä että jotain pitäs tehdä mutta kun haluaisin sen kilomäärätavotteen ekana valmiiks :P

    Ainoo lihaskunto mitä tässä viime viikkoina oon tehny että aloin tekee sellasta 100 punnerruksen haastetta, jossa tehdään kolmesti viikossa punnerruksia noin viis sarjaa. Alkutestissä sain just ja just 5 miestenpunnerrusta ja eilen meni jo 15! Eli on se lihaskuntokin toisaalta hirveän palkitsevaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sullahan on ollu huima vauhti, vau! :) Se taitaa vähän olla niin, että vauhdikkaan alun jälkeen tuntuu ne viimeset kilot niiin hitailta.

      Mä ajattelin myös että keskityn siihen lihaskuntoon enemmän sitten kun pääsen normaalipainoon, ja varmaan moni tekee niin. Jokainen tavallaan, kunhan on tyytyväinen :)

      Tolleen vois tosiaan tehdä, että haastaa itsensä! Kiitti vinkistä! :)

      Poista
  5. Niinhän se menee, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen, ja jos tavoite on jo melkeen saavutettu, niin vaikea löytää motivaatiota.. Mutta tosaalta, jos et vielä ole tyytyväinen peilikuvaan, ja haluat edelleen rasvaa pois, niin voisiko se motivaatio löytyä sieltä? Olet kuitenkin tehnyt jo hurjan hyvän työn, muista se! Ja muista se myös herkkujen äärellä; kannattaako sitä kovan työn tulosta vesittää nyt? Hurjan paljon tsemppiä, toivottavasti löydät sen hukkuneen innostuksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se täytyis tosiaan pitää mielessä, että ei kannata herkkujen syömisellä nollata tätä saavutusta.

      kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  6. Mä tiedän kyllä tuon tunteen todella hyvin! Siihen mulla on aina kaatunut projektit! Tosin nyt yritän jälleen kerran.. Itsellä auttaa sen ajatteleminen, kuinka perseestä on, jos nyt taas se paino hilautuukin ylös ja joutuu aloittamaan taas ihan alusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei onneks ihan sellasta luovuttajafiilistä ole, mutta tiedän kyllä että herkuttelun jatkamisella oon pian taas vaarallisilla vesillä painonnousun suhteen :(

      Rutkasti tsemppiä sulle! :)

      Poista
  7. Mulla oli kans motivaatio-ongelmaa mutta ny oon taas (turvallisesti?) ruodussa. Se vaatii sen jonkun tietyn jutun joka tuo sen motivaation niin voimakkaana että se pysyy yllä. Mikä se juttu on,vaikee sanoo :( . Yleensä mietin syitä miks haluan olla timmimpi.
    Joka tapauksessa,mitä jos tosiaan rupeisit tekeen enemmän lihaskuntoo? Esim.olkapäät ja haukkarit on semmoset missä yleensä kehityksen näkee suht nopeesti. Sekin voi lisätä motivaatioo kun huomaa kehittyvänsä! Nälkä kasvaa syödessä... :)
    Tsemppiä jatkoon! Mielelläni lukisin sun juttuja,vaikka ei päivittäin mitään uutta oliskaan.
    Mutta ehkä uutta treeniohjelmaa kotiin (netistä vinkkejä?), ruokapäiväkirjaa jne. Tai postaus joka olis "jotain ihan muuta" :) Jos nyt semmosta haluat ylipäätään kirjoittaa tänne.
    Mutta juu,aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi kuulostaa tosiaan hyvältä, että tekis jotain sellasta missä tuloksia olis todennäköisesti nopeasti näkyvissä. Sitten kun vielä sais sen asenteen uudelleen iskostettua päähänsä, ettei luovuta vaikkei heti mitään näkyiskään ;)

      Kiitos ehdotuksista ja tsempeistä :)

      Poista
  8. Mie toivotan sulle tsemppiä motivaation löytämiseen! Itselläkin on ollut tässä matkan varrella vaikeuksia ja liian suuret tavoitteet sai mut kokonaan luovuttamaan. Nyt kuitenkin kohta kolme viikkoa takana enemmän liikunnallista elämääni ja terveellisemmin syöntiä (tietenkin niitä lipsumisia on tullut liiaksikin), mutta tähän asti paino on kuitenkin joka viikkoisessa punnituksessa edes hieman tippunut, ja se odotus seuraavaa punnitusta varten saa mut ainakin tekeen lisää töitä. En halua pettyä, että viikossa ei olisi yhtään lähtenyt painoa, kun sitä kuitenkin on mistä lähteä :) Ja mä ainakin suosittelen sitä lihaskuntoa myös, lihas auttaa rasvaa palaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sä oot taas löytäny motivaation, ehkä mäkin kohta :)

      Lihaskunto saattaa hyvinkin olla seuraava askel tässä projektissa :)

      Poista

Kaikkia kommentteja otetaan vastaan :D