sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Ihan sama(ko?)



!!Tää teksti sisältää kiroilua, joten sen suhteen herkkien ei kannata ehkä lukea...!!



Otsikon kaksi sanaa on pyöriny mun mielessä jo pidemmän aikaa.
Tässä on oikeestaan menty viimenen reilu kuukaus melkosella "hällä väliä"-asenteella.
Se näkyi torstaina vaa´alla, ja näkyy myös painon putoamisen hidastumisena ylipäätänsä.

Haluanko olla taas tällanen?

Kyllähän se vituttaa!
Vituttaa ettei pysty pitämään itseänsä erossa herkuista, että töissä on niin helvetin kiire ettei ehdi syömään, ja että töiden jälkeen kipasee kaupasta hakemassa karkkia kotimatkalle.

Ja tälläkin hetkellä tekee mieli mennä jatkamaan eilen avattua sipsipussia.
Jos nyt jotain hyvää tässä etsitään, niin ei niitä paljoa pystyny syömään. Tein dipin kreikkalaisesta jogurtista, joka on sen verran "tujakkaa" että siitä tulee täyteen.
Mutta silti.

Arkistokuva, mutta eilen sohvapöydällä oli melko samaa tavaraa.

Tällaset vähintään kehdeksan tunnin nonstop-työpäivät jotka vietän jatkuvasti jaloillani kuluttaa kyllä kaloreita. Mutta se, miten terveellistä tällanen elämäntapa on onkin sitten toinen asia.

En ymmärrä miten mä voin vaan antaa kaikki näiden 11 kuukauden aikana oppimani asiat valua pikkuhiljaa pois mielestä. Miks mä en enää kaupassa säntää sinne vihannesosastolle, vaan suoraan karkkihyllylle??

Oonks mä nyt muka onnistunu omasta mielestä tavoitteessani?
Vai mikä helvetti mua vaivaa?
Onks kellekkään muulle käyny näin?

Eikä kahvia ilman herkkuja. On se jännä!

Ei sillä, mä oon tänään haravoinu ja pomppinu trampoliinilla, ja tosiaan niitä töitä tullu tehtyä. Mutta ne ruokailut, ne ruokailut... :(
Syytän tästä kyllä nyt vähän töitä, koska mulle on kertyny paljon ylititöitä, ja mulla on useita projekteja ja tiukka deadline. Mutta eipä siellä toisaalta kukaan silti oo mun käskeny karkkia syömään. Ihan itse oon valintani tehny.

Joulukuussa pikkuset housut, nyt melko sopivat.
Tätä menoa on kuvat pian otisin päin.



Mites sitten sen lihaskunnon kanssa? No, ei sekään oo oikeen onnistunu. Se on lähinnä sillä asteella, että mietin aina liikkuessa miten voisin käyttää enemmän lihasvoimaa. Mutta kaipa sekin on jotain...?

Mä tarvitsen nyt ehkä vähän tietoa siitä, mitä mun kannattaa syödä työpäivän aikana. Mikä olis energiapitoista, muttei mulle pahaksi? Korvais kulutetut energiat sopivassa määrin?
Taas on uus asia opeteltavana...

Tää taas vähän autto vitutukseen, kun pääsi kirjottamaan asiat jotka mieltä painaa.
Vaikka melko suurella todennäköisyydellä menen nyt syömään muutaman sipsin, niin silti tapahtu jotain. Tiedän nyt mistä kiikastaa, ja meinaan ottaa selvää siitä mitä mun kannattaa töissä syödä. Ei se salaattilounas taidakkaan olla ihan paras...


28 kommenttia:

  1. Pähkinöitä!! Paljon energiaa, proteiinia ja hyvää rasvaa tiiviissä paketissa ja nopeaa rouskutella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mielettömän hyvä vinkki, en oo edes tajunnu pähkinöitä ottaa töihin evääks. Kiitos! :)

      Poista
  2. Mä sanoisin, että syö kunnollinen proteiinipitoinen aamupala ja tarpeeksi iso lounas sekä iltapäivällä välipala ennen kotiin lähtöä. Mulla tuo auttaa siihen, että kotiin tullessa ei oo kiljuva nälkä (kotimatkan kaupareissulla on paljon helpompi ohittaa se namuhylly) eikä muutenkaan illalla tee mieli napostella, kun päivän aikana on syönyt kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle vinkattiinkin aiemmin joskus että kannattas syödä töissä ennen kotiinlähtöä joku fiksu välipala. Oon vaan usein päästäny nälän jo siinä vaiheessa niin kovaks että tekee mieli herkkuja.

      Mutta tosiaan jos söis aamullakin jo fiksusti niin tilanne ois varmaan ihan toinen. Pitää koittaa keksiä jotain jota napata mukaan aamulla töihin, mulla kun ei meinaa edes puol tuntia riittää aamutoimiin, saatika että ehtisin aamupalaa syömään :D

      Poista
  3. Heippa, tuli tässä lukiessa mieleen (ja mageita muutoskuvia katsellessa), että olisi mukava lukea miten miehesi/lähimmäisesi ja muut ovat suhtautuneet muuttuneeseen olomuotoosi? Olet varmasti siitä jo kirjoitellutkin, ja olen luultavasti lukenut nekin postaukset mutta äkkiseltään ei muistunut mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideasta :)

      Oon kirjotellu tosiaan jo aiheesta, mutta ei mua haittaa tehdä uutta, "päivitettyä" tekstiä :)

      Poista
  4. Pähkinät on kyllä oikeesti hyvä. Samalla saa napostella ;) Ja tosiaan kannattaa varata joku välipala töihin lähtöön jollet oo muuten ehtinyt syödä niin jos sillä sais ohitettua sen karkkihyllyn. Tsemppiä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pähkinöitä tulee tästä lähtien olemaan mulla matkassa mukana! :)

      Poista
  5. Minä suosittelisin, että syö tukevampi lounas. Salaatin lisäksi vaikka broileria, voileipiä leikkeleellä yms. Minulla avain herkkujen hallintaan on säännöllinen ateriarytmi ja liian suuren nälän välttäminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kans aina kotona toimii hyvin toi ajatusmalli, ihan jo senkin takia että lapset ruokkiessa tulee itsekin syötyä fiksusti. Töissä se vaan aina tahtoo lipsua... :(

      Salaatin kaveriks vois tosiaan syödä vään leipää. Mulla on usein tonnikalaa tai broilerisuikaleita salaatissa :)

      Poista
  6. Täällä tuskaillaan saman asian kanssa :-) joku kumma herkkuhimo iskenyt.Ensin menee kuukausia hyvin ja yhtäkkiä joku repsahdus. . .Mutta,nyt on taas se kuuluisa Maanantai ja palataan ruotuun!Taas ne ekat päivät himottelee,mut kyl se ohi menee.Unohda siis väliaikainen mässy-kausi ja palaa takaisin ruotuun.Ja meillä naisilla kun tahtoo noi hormoni-jututkin sotkee kaikkee. . .Paista etukäteen valmiiks vaik munakas töihin mukaan,pitää nälkää ja voi kiireessä syödä kylmänäkin.Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakas! :)
      Toden totta, se olis hlppo syödä työmatkallakin, kiitti ideasta! :D

      Toivottavasti pääsit itsekin takas ruotuun, mullakin alkaa taas mennä parempaan suuntaan :)

      Poista
  7. Olen Sportti-Muijan kanssa samoilla linjoilla! Itsellä ainakin toimii tämä tapa ja jaksaa päivän kunnolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, enemmän vaan iis fiksua ruokaa ja isompia annoksia herkkujen mässäämisen sijaan :)

      Poista
  8. Se on kyllä syvältä, jos töissä on niin kiire, ettei ehdi syömään. Mulla nuo herkuttelut nimittäin lähtee juurikin siitä, että ne oikeat ruuat jää välistä ja kropan muistijälki karkkien energiaa antavasta voimasta on aika tiukassa. Mä en tosin voi syyttää yleensä töitä tässä asiassa :).

    Hienosti menee kuitenkin jo housut jalkaa, joten ei se iso työ hukkaan ole mennyt. Tsemppiä uuteen viikkoon!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta :( Tän "pitäis" olla väliaikasta, ja ehkä oon sit vähän liian kiltti ja joustan liikaa...Mutta koitan jatkossa pitää paremmin huolta itsestäni :)

      Juuri noinkin mulla menee, että kroppa oikeen huutaa sokeria työpäivän jälkeen, ja kun näkee kaupassa ne karkit niin ei voi vastustaa!

      Kiitos paljon! :)

      Poista
  9. Mulla auttaa se jos aamupalalla syön puuron raejuustolla. Pitää niin hyvin nälkää. Välipalan vois joskus korvata ateriankorvikkeella, se on toinen mikä ihan tosi huonossa tilanteessa on jelpannut koska sit oon miettiny että kun tuli ostettua se ateriankorvikeshake/-patukka niin nyt en todellakaan sit heitä sitä rahaa hukkaan mässäilemällä.
    Vedenjuonti,sen nyt toki tiesitkin että juomisesta kannattaa pitää huoli..Sokeritonta tiivistemehua vähän joukkoon niin uppoo ehkä enemmän ja paremmin?
    Lounaalla täysjyväriisi/-pasta? Iso kasa salaattia. Tässä mun keinoja. Toivottavasti menee ohi,toi on niin ärsyttävää :/ On ollu itelläkin toi tilanne eikä ihan paria kertaa. Täytyy taas muistuttaa itseään siitä että mitä haluaa ja miksi.
    Hurjasti tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä söin jossain vaiheessa puuroa raejuustolla, mutta mä en saa sitä enää uppoomaan :( Mutta tossa oli jo yllä aika hyvä vinkki munakkaasta, joten ajattelin sellasta kokeilla aamupalaksi. Puuroa syön kyllä aina vapaapäivänä, mutta työaamuina tuppaa tulemaan aina kiire... :S

      Vedenjuonti on mulla toden totta aika vähäistä työpäivän', vaikka nimenomaan sillon sitä tarvitsis entistä enemmän. Oon koittanu skarpata ja pitää vesipulloa mukana :)

      Vois tosiaan kotona keitellä riisiä tai pastaa mukaan, ja töissä lisätä siihen vaikka tonnikalaa :)
      Kiitos vinkistä! :)

      Toi on niin totta, luovutusfiiliksissä pitää miettiä mikä on itselle tärkeintä.
      Kiitos tsempeistä :)

      Poista
  10. Voi rakas ihminen! Tekstisi on täynnä samoja sanoja, joita en julkisesti ehkä kirjoita, mutta joita ajattelen. Tämä kevät on meidän perheen tässä yhteydessä kuvattuna "juhlakatastrofi". Natusen 8v. synttärit pitävät kaapit edelleen täynnä herkkuja ja minä olen sokerihiiri, kun mieli on syystä tai toisesta maassa tai muuten ketuttaa.

    Mä just tänään kerroin postauksessani jotain taustaa omasta ulkonäköhistoriastani ja itseinhosta/krittisyydestä. Ymmärrän sua todella. Mutta näen tämän postauksen kuvat omasta vinkkelistäni ja sanon, että vaikka takapakkitunne ja tapahtuma iskee aina joskus, olet tehnyt suuren työn, enkä halua, että lakkaat näkemästä päivä päivältä upeammaksi muuttuneen ulkomuotosi kauneutta. Esim. tuo toppikuva ei ole oikeasti niin "paha" kuin miten sinä ystävä rakas sen nyt näet.

    Älä anna periksi. Ajattele, että teet tätä viimeistä kertaa ja että sen vuoksi sinulla on luonnollisesti takapakkipäiviä ja hetkiä.

    Toivottavasti osasin sanoa tämän siten, että ymmärrät sen oikein. Sie olet tehnyt upean urakan ja ihmisenä meidän kaikkien on joskus vaikea antaa armoa itselleen.

    T: Verna, joka veti eilen ja tänään ihan silkasta ahneudesta ja herkuttelun tuomasta hetkellisestä mielihyvästä kinuskikermakakkua, keksiä ja rasvaista piirakkaa niin että napa paukkui... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista :)

      Mä tiedän hyvin sen, että sitä on aina itselleen kriittisempi, varsinkin ulkonäön suhteen. Miten kaikki muut näyttää niin hoikalta, ja mä oon aina vaan yhtä isomahainen vaikka kiloja onkin lähteny?

      Yhdessä vaiheessa osasin jo katsoa itseäni hoikempana, mutta nyt en oo pitkään aikaan osannu ajatella niin. Tai jos hetkittäin käy mielessä jotain kuvaa katsoessa että oon hoikka, niin mietin kuitenkin sitä minkä aamulla näin peilistä ja taas "tiedän totuuden".

      Tavallaan mukava kuulla että ei oo ainoa jolla tuleenäitä heikkoja hetkiä. Nyt tätä on vaan kestäny sen verran kauan, että alko jo tuntua että ei musta olekkaan tähän, enkä saa niitä viimesiä kiloja pois.

      Kiitos kaikkien kommenttien, oon saanu tänään taas vähän itseäni niskasta kiinni <3

      Poista
  11. Ällös huoli :) täällä toinen ku tuskailee samojen asioiden kanssa.
    En usko että kukaan omaa sellasen itsekurin, että vois sata lasissa painaa.. Tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä mulla on tosi hyvä itsekuri, mutta...noh, sanotaan vaikka että useimmiten ei. Siks mulla onkin ennen toiminu se että vähän voi herkutella, kunhan ei mee överiks. Nyt se vaan meni, ja mopo karkas käsistä.

      Kiitos tsempeistä ja samaa sulle! :)

      Poista
  12. Koita ny jaksaa vaan! Älä sorru loputtomaksi aikaa herkkujen tielle. Pähkinät on tosiaan hyvä välipala, mutta niissä on todella paljon kaloreita ja rasvaa. Eli niitäkään ei voi syödä koura tolkulla. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)

      Se on totta, pitää katsoa sellanen itselle sopiva määrä :)

      Poista
  13. Voi apua, mä tuun olemaan samojen asioiden parissa syksyllä, kun palaan töihin... Kunnon aamupala kantaa kyllä pitkälle. Meillä syödään usein munakasta aamupalaksikin ja esimerkiksi munakasrullanhan voi tehdä valmiiksi vaikka illalla, niin aamulla valmistamiseen ei kulu aikaa, siitä myös syö useamman päivän ku tekee riittävän ison.. Täytteitäkin voi vaihdella, niin ei kyllästy heti. Mulla tahtoo tulla hirveä nälkä melko aikaisin päivällä jos vedän aamusta paljon hiilareita, mutta proteiinit pitää nälän pitkään pois, eikä tuu sellaista nälkätärinää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää töihin paluu on ollu aika iso haaste mulle. Mutta tää on myös osa elämää, ja mun tarvi vaan opetella miten töissä ollessa on fiksua syödä :)

      Toi munakas on tosi hyvä idea, taidan sellasen itselleni aamuks paistaa :)

      Poista
  14. Aivan ihanan kannustava blogi!! Itsellä raskauden jäljiltä 165/77 eli -12kg olis tavoitteena, maanantaina vihdoin aloitin oikeasti tekemään vähän reippaammalla kädellä muutoksia kun olin kehonkoostumusmittauksessa ja sain rasvaprosentiksi 44, 6! HYI! Paino tullut sen jälkeen alas 1, 5kg eli muutokset kannattivat :) Oletkos miettinyt että söisit aamulla puuron lisäksi raejuustot eri kiposta? Pysyvät kylmänä ja esim miniloraus mustikkasoppaa ni maistuukin herkulliselta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ihanaa että oot päässy hyvään alkuun :)

      Tiedän ton tunteen kun huomaa rasvaprosentin olevan isompi kuin oletti. Mulla se oli lähtötilanteessa yli 50, enkä meinannut uskoa että oikeesti puolet minusta on pelkkää läskiä :(
      Mutta niin se vaan lähtee pienin askelin pienenemään.

      Noniin, enhän mä edes tollasta oo ajatellutkaan. Raejuusto tosiaan on hyvää kylmänä, eli tossa on kyllä ideaa. Mahtavaa, kiitos vinkistä! :)

      Paljon tsemppiä projektiin! :)

      Poista

Kaikkia kommentteja otetaan vastaan :D