keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Ajatuksia. Kirjaimellisesti.

Jääkaapin ovi aukeaa.
Käsi kurottelee homejuustoa, se maistuis varmaan näkkärin päällä.


"Ei, ei näkkäriä, homejuusto maistuu paremmalta suolakeksin päällä.
Joo, suolakeksiä sen olla pitää! Kun niitä nyt sattuu tossa olemaan, niin syödään pois.
Ei tässä nyt mikään kauhee nälkä ole, johan mä oon kaikki päivän ateriat syöny, mutta kun tekee mieli jotain hyvää."

Toinen käsi haparoi suolakeksipakettia leipälaatikosta.
Hetkessä suolakeksien päälle ilmestyy isot nokareet valkohomejuustoa.
Televisio aukeaa, ja olohuoneesta kuuluu pelottavia ääniä.
*Rousk, rousk*

"Olipa hyvää iltaherkkua noi suolakeksit. Nam!
Kylläpä tekis mieli jotain makeaa. 
Hmm..Kaapissa taitaa olla vielä salmiakkia..."



"Joo, salmiakkia!
Otetaan sitä tollanen sopiva kasa. Mitä tässä turhia sitä punnitsemaan, heitän ne suuhun niin kukaan ei tiedä."

Pussista tipahtaa pari karkkia kippoon. Pari lisää. Ja vielä vähän.
Käsi nappaa kipon, ja jälleen outoja ääniä.
*Mums, mums*

"Oonks mä syöny tänään jotain herkkuja jo muka? 
En, en vissiin. 
Eiku...Oonpas! Se joulutorttu ja pipari kahvin kanssa. 
Nooh, ei se varmaan mitään haittaa. Mähän söin niin pienen välipalan, että kaipa noi herkut vielä tähän päivään mahtuu."



Kädet vievät karkin toisensa jälkeen suuta kohti.

"Ja jos en kerro näistä blogissa, niin kukaan ei saa koskaan tietää!"

............................

Kädet kurottavat kaapista kaurahiutaleita.
Aamu on jo jonkin aikaa ollut muuttumassa päiväksi.

"Piti sitten eilenki taas vetää ne kaikki herkut. Miten mä en saa itsestäni mitään otetta! 
En mä kehtaa kohta enää pitää koko blogia, kun lihoan takas sellaseks plösöks. 
Plösöks pullataikinaks! Olet mitä syöt..."



*Pling*
Puuro on valmista.
Kädet kantavat puuron pöytään, ja vievät lusikalla puuroa suuhun.

"Ei hitto kun väsyttää. Pakko saada kahvia! 
Nyt en kyllä syö sitten mitään herkkuja tänään. Pelkkä kahvi, ei muuta! 
Piste."

Kädet valmistavat lounasta. Kanaa ja couscousta.



"No mitä hittoa noissa kanoissa nyt on?? Jotain mustaa raetta! 
Eikä, teflonpannun pinnotetta! 
Selvä se sitten!"

Kädet heittävät teflonpannun ja paketillisen kanaa roskiin, ja avaavat tonnikalapurkin.
Se maistuu varmaan ihan yhtä hyvältä.

...........................

Kello on kahdeksan. Viimeisin ruoka jonka kädet ovat suuhun laittaneet, on lounaaksi syöty tonnikalacouscous seitsemän tuntia aikaisemmin. Kaupasta nopeasti haetusta maksalaatikosta puolet on laitettu mikroon lämpiämään.
*Pling*
Maksalaatikko ja puolukkahilloa lapioidaan suuhun.


"Oli kyllä kiva olla lapsenvahtina. 
Kunpa vaan oisin muistanu syödä välipalaa ennen lähtöä. 
No, ehkä se pipari ei ollu niin huono vaihtoehto, pakkohan siinä oli jotain suuhunsa laittaa. Nyt saan onneks ruokaa, vaikka päivälliseksi aika myöhään syönkin.
Ja ei tää Saarioisten maksalaatikko pitäs olla niin paha, nehän mainostaa ettei näissä oo lisäaineita?"

................................

Kädet kirjottaa täristen tekstiä nettiin.
Kirjottaa. Pyyhkii pois.
Kirjottaa. Pyyhkii pois.

"Uskallanko taas kertoa kaikesta mitä oon suuhuni ahtanu? 
Jos kerron vaan kahdelta viimeseltä päivältä?
Eikä, mähän oon jo kertonu viikonlopustakin, kaikki kakkupalat jotka sunnuntain juhlien jälkeen naamaani ahtasin!"

"Vaikken paljastanu että lauantaista saakka oon joka ilta vetässy ison kourallisen salmiakkia, sekä ylimääräisen iltapalan, niin ketä se haittaa? En mä oo kellekkään tilivelvollinen. Se on mun oma asia. Ja ne ajattelee kuitenkin että haluan vaan sääliä itseäni"

Kädet jatkaa kirjoittamista. Tällä kertaa tekstiä ei pyyhitä pois.

"Tai entä jos mä vaan kirjotan kaikki? 
Oonhan mä ennenkin herkkuja syöny. Melkein päivittäin. Ja oon mä niistä ennenkin täällä kertonu. Silti ihmiset lukee tätä, ja siltikin mun paino putoaa."

"Ehkä mä kirjotan, ja annan muidenkin samanlaisten herkkuhamstereiden huomata, että näitä repsahduksia sattuu muillekin. 
Että se ei oo maailmanloppu. 
Että herkkujen syömisen keskellä täytyy kerta toisensa jälkeen kysyä itseltään mikä on tärkeää."

"Se tunne, jonka tänän kaupassa sain, kun näin että yksi ostoskavereistani osti perheenjäsenilleen karkkipussit, oli pelottava. 
Se ajatus, että miks mä en vaan lopeta tätä? 
Jos en enää laihduttais, niin mäkin voisin ostaa itselleni karkkia ja nauttia niinkuin aina ennenkin. 
Jos jatkan tätä, niin saanko vielä joskus syödä noin ison pussillisen karkkia?"
Pelottava ajatus. Todella pelottava. 
Ja sekunnin murto-osan jopa erittäin houkutteleva."

"Mutta mistä syystä se ajatus tuli? 
Siitä syystä, että en ollu seitsemään tuntiin syöny muuta kuin yhden ohuen piparin. 
Siitä syystä, että en ollu syöny niinkuin mun kuuluisi."

"Kuka tai mikä lie ton ajatuksen mun päähäni laittoi, saa köniinsä vielä!
Yhden nälän vuoksi en halua tätä lopettaa. Enkä edes sen takia, että todennäköisesti en mun uhosta huolimatta ollu niin hyvin varautunu joulukuun houkutuksiin kuin mitä luulin olleeni."



"Hyväksyn oman itseni, ja heikkouteni.
Jos syön liikaa joulutorttuja, niin syön. 
Jos juon liikaa glögiä, niin juon. 
Jos syön liikaa suklaata, niin syön. 
Mutta mun projekti ei siihen kaadu. Kaikki on korjattavissa." 

"Paras olis tietysti olla tekemättä ollenkaan virheitä, 
mutta hei, mäkin oon vaan ihminen. 
Huomenna on taas uus päivä, ja sen voi alottaa aamupuurolla suklaan sijasta!"










8 kommenttia:

  1. Pahemminkin olis tietty voinut käydä... :)

    Mä odotan jouluaattoa niin paljon, koska sitten aion syödä pipareita ja sinihomejuustoa sekä joulutorttuja niin paljon, että napa raikaa! Kolme viikkoa on pakko vetää todella tiukkaa linjaa tai muuten en ole tavoitepäivänäni kondiksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin suunnittelin pistäväni noi herkut ihan minimiin ennen jouluaattoa, mutta toisin kävi :(
      No, nää loput päivät ennen joulua on vielä mahdollisuus parantaa! :)

      Poista
  2. Mahtava kirjoitus! Ja aivan kuin suoraan meikäläisen pääkopasta. Ja ihana lopetus; "mutta hei, mäkin oon vaan ihminen."

    VastaaPoista
  3. Ens kerralla ku mietit että viittiikö tästä ny blogissa avautua - älä kiemurtele, me ollaan kaikki ihmisiä ja noi on varmasti kaikille tuttuja ajatuksia eikä niitä tarvitse hävetä.

    Tosi hyvä kirjoitus oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan tuo, että monella muullakin on samoja ajatuksia. Se on vaan niin ahdistavaa, kun tulee sellanen kausi että ei osaa pysyä erossa herkuista.

      Kiitos :)

      Poista
  4. Kiva kirjoitus jälleen kerran !"Se ajatus, että miks mä en vaan lopeta tätä?
    Jos en enää laihduttais, niin mäkin voisin ostaa itselleni karkkia ja nauttia niinkuin aina ennenkin. " < tuo ajatus on välillä käväissyt itsellänikin mielessä.. Että jos nyt vaan luovutan ja palaan tuohon herkutteluun. Mutta sitten tajuan, että ei se voi olla se joka tekee minut onnelliseksi. Ehkä hetkeksi, mutta tunnin päästä tuntee itsensä vaan entistä onnettomammaksi. Ja tosiaan jos yksi päivä menee herkuttelujen suhteen överiksi, tai vaikka viikkokin, niin ei ikinä ole liian myöhäistä korjata tilannetta. Kun miettii kokonaisvaltaisesti kaikkea mitä on jo saavuttanut, tajuaa ettei se kaikki voi valua hukkaan viikossa, tai edes kuukaudessa. "Sortuminen" on kuitenkin niin inhimillinen juttu, ettei sen kannata antaa päästä niskan päälle. Tosin mikä minä olen puhumaan, kun soimaan itseäni monta päivää herkuttelun jälkeen :D
    Ja jatka samaan malliin tämän blogin kirjoittamista ja ihan hyvä kirjoittaa myös juuri näistä ns."epäonnistumisista", jos niitä nyt edes sellaiseksi voi kutsua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Noin mäkin koitan aina ajatella, että se herkuttelu on vaan hetkellisesti hyvä ajatus, ja pian jo kaduttaa ja on entistä huonompi olo.

      Onneks tällaisten kausien jälkeen alkaa yleensä aina menemään paremmin, joten sitä odotellessa! :)

      Poista

Kaikkia kommentteja otetaan vastaan :D