tiistai 17. syyskuuta 2013

Entinen sohvaperuna kävi aamusalilla

Mitat on viimeks päivitetty kesäkuussa, joten ajattelin että päivitän vähän niitä. Olipas mukava huomata että kyllä joka kohdasta on lähtenyt sentti, joistain kohdista parikin! :) Että eipä se paino merkkaa kaikkea, vaikka toki sen parisen kiloa kesäkuusta on lähtenytkin.

Vietän tänään vapaapäivää, ja tein aamulla jotain jota en ois vielä pari kuukautta sitten uskonu tekeväni: Kävin aamusalilla! :)

Oon kokeillu sellasta vatsalihaslaitetta, mutta en saa sitä liikettä millään tuntumaan vatsalihaksissa, vaan jostain syystä tulee tehtyä se liike käsivarsien lihaksilla. Päätinkin kokeilla vatsalihaspenkkiä (onko oikea nimi?).

Pömppiksen poistamisen eteen saa tehdä vielä jonki verran töitä.

Totesin vielä ystävälleni että en taatusti saa yhtäkään tehtyä, kun oon aina ollu siinä niin huono. No, laitoin jalat paikoilleen ja kävin makuulle, ja ihan kevyesti sain itseni nostettua ylös! Olin hieman yllättyny että se olikin niin kevyttä. En tullu laskeneeksi kuinka monta liikettä tein, mutta kyllä niitä olis melkosen määrän kyennyt tekemään. Joten ens kerralla teen liikkeeni siinä penkissä enkä laitteessa.


Ja penkkipunerrus on kans mulle haastava, koska mua pelottaa että onnistun tiputtamaan sen tangon lattialle kun se menee aina ihan vinoon. Rintalihaksille löysin sellasen laitteen joka vähän imitoi penkkinpunnerrusta, joten sillä kokeilin tänään, ja se tuntu helpommalta. Kai näitä voi sitten soveltaa sen mukaan mikä tuntuu parhaalle?

Rintalihaksista ja senteistä puheen ollen, niin niitä senttejä on viime aikoina tainnu eniten lähteä tisseistä :( Tähän asti on suhteessa kaikkialta lähteny samaa tahtia, mutta nyt oon joutunu ostamaan koko ajan pienempiä liivejä.

Ei voi sanoa kun nyyh, mutta näin se vaan menee :(

Elän vaan toivossa että rintalihaksia treenaamalla saa noi viimeset rippeet pidettyä jotenkuten kunnossa, eikä jää pelkkää tyhjää nahkaa jäljelle.

2 kommenttia:

  1. Vau aamusali! Hienoa. Kyllä naisilla luonnostaan väistämättä rinnoista lähtee rasvaa. Ei sille oikein mitään voi. Sali auttaa kuitenkin kropan muokkaamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että saan salilla jotain sellasta aikaan että rintojen häviäminen ei haittaa :)

      Poista

Kaikkia kommentteja otetaan vastaan :D