torstai 9. toukokuuta 2013

Ruoasta saa lohtua, niin se vaan taitaa olla... :(

Mulla tuntuu olevan aina ne samat tietyt asiat jotka toistuu mun teksteissä sillon, kun mulla on menny huonosti tän laihduttamisen suhteen.

Kommenteissa saadun vinkin perusteella tein munakasrullan aamupalaks :)

Jokus mulla tuntuu olevan miljoona tekosyytä miks homma on menny metsään.
Saatan sääliä itseäni, ja sallia itselleni herkut koska oon esim. kipeä.
Useimmiten myös jankutan sitä samaa "nyt pitää ottaa itseään niskasta kiinni"-höpötystä.

Ne on niin luettu jo, enkä mä silti tälläkään kertaa keksi muutakaan.
Mä jossain vaiheessa kerroin miten selvisin raskaasta viikosta ilman herkkuja. Sillon mä ajattelin että oon oppinu jotain.

Paneroitua kalaleikettä, ranskalaisia (otin oikeesti vaan muutaman)
sekä salaattia

Ja oonhan mä oppinu, ei se niinkään siitä oo kiinni. Mutta mä en vaan yksinkertaisesti oo tarpeeks vahva pysyäkseni erossa lohtusyömisestä sillon kun näin paljon asioita kaatuu kerrallaan niskaan.
Osa asioista on mun ihan itse aiheuttamia (t.s. oon ottanu liikaa hommia harteilleni) mutta suuri osa on sellasia joille ei vaan mahda mitään.

Iltapala: Rahkaa, appelsiinia, pähkinäsekoitusta ja muromysliä.
Oikeen kaloripommi!

Kun on tottunu koko elämänsä ajan syömään jotain hyvää kun suututtaa tai surettaa, niin eipä siitä sitten pääse niin helposti eroon. Hetkellisesti se saattaa onnistua, mutta ainakin oman kokemuksen perusteella se lohtusyöminen hiipii aina jostain sieltä nurkan takaa.

Oon hurahtanu iltapalaksi syömään dippiporkkanoita.
Toissa iltana kaverina oli tonnikala-munaleipää sekä suolattuja cashew-pähkinöitä

Koko ajan kuulee, ja toki itsekin miettii, että motivaatiopulan kynnyksellä täytyy kysyä itseltään mikä on tärkeintä.
Niin...
Tässä tapauksessa siihen olis monta vastausta.

Ja jos mä ihan oikeesti saan nollattua tän pään sisällä vallitsevan sekasorron ihan sillä että juon pullollisen siideriä ja syön vähän sipsejä dipillä, niin eikö se sillon ole ihan ok?
Mun mielestä se on ok, ainakin mikäli en seuraavana päivänä hakkaa päätäni seinään ja kysy "miks mä söin niitä?!?!".

Eilinen lounas: tonnikalasalaatti

Mä oon motivoitunu jatkamaan laihduttamista, ja koko ajan menee paremmin ja paremmin. Nää takaiskut on vähän hidastanu projektia, mutta ei saa mua luovuttamaan. Mä oon miettiny tätä viikkoa sellasena poikkeusviikkona, jolloin oon antanu itselleni luvan sellasiin syömisiin mitä en enää nykyään normaalisti söis.

Jos ajattelitte yllä olevien kuvien perusteella että miten niin mulla on menny syömiset pieleen, niin tässäpä tällainen:

Eikä tää oo ainoa pussi josta popsin karkkia viimesen viikon aikana...

Tälläkin kertaa se ratkaisee, että miten jatkan tästä eteenpäin. Jos oon "saanu anteeks" eikä paino oo kaikesta huolimatta noussu viikossa yhtään, niin ehken halua enää ensi viikolla ottaa riskiä?





17 kommenttia:

  1. Voi sua <3

    Kuulostaa ihan samalta mitä itsellä pyörii päässä noiden huonompien viikkojen aikana (esim koko tammi-maaliskuu..) Niinkuin itse sanoit, tärkeintä on miten tästä eteenpäin eikä mitä on tullut tehtyä. Tehtyä eivsaa tekemättömäksi mutta tuleviin ruokavalintoihin voi vaikuttaa - jos on tarpeeksi halua ja jaksamista.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on ollu aika surkee mieliala koko viikon. Jos nyt positiivisesti ajattelee niin luulis että ens viikko on taas parempi :)

      Tänäänkin jätin karkit syömättä, vaikka niitä oli tarjolla tossa olkkarin pöydällä. Pikkuhiljaa siis taas parempaa kohti.

      Mietin myös että ehkä se lohtusyöminenkin tavallaan "ruokkii" sitä pahaa mieltä, ja jotenkin alkaa rypemään huonossa olossa vaikkei siihen ehkä oliskaan syytä...? En tiedä, mutta eiköhän tää taas tästä.

      Poista
  2. Tsemppiä eteenpäin menoon! Älä vaan soimaa itseäsi. Se ei auta mitään. Nokka pystyyn ja eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ehkäpä jo viikonloppuna paistaa aurinko tähänkin risukasaan...

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Voi tiedän niin tuon tunteen, tai ainakin luulen tietäväni. Itse olen myös tottunut aina juhlimaan ja suremaan ruuan kanssa, ja on todellakin haaste opetella tyyliin 20-vuoden tavasta pois. Opin kotona siihen, että kun oli huono päivä tai paha mieli, syötiin piristykseksi jotain hyvää. Se sai aina hymyn kasvoille.

    Varmasti tuloilla oli tähän merkitystä: ei ollut varaa juhlia tyyliin kylpylälomalla ja huonon päivän koittaessa ei menty hierontaan - saman ilon ja tyydytyksen sai suklaalevystä tai vaikkapa letuista. En kuitenkaan ollut lapsena enkä teininäkään ylipainoinen tämän seikan takia. Ylipaino taisi alkaa nousta juuri siinä vaiheessa, kun muutti pois kotoa ja sai itse määrätä, mitä ruokaa söi ja kuinka usein herkkuja osti.

    Edelleen kun keljuttaa, toppuuttelen itseäni sillä, että päivän päätteeksi menen kauppaan ostamaan suklaata tai sipsejä, ja sen nojalla kestän koko päivän. Aika karua toisaalta, kai niitä tunteita voisi ilman ruokaakin käsitellä.

    Joka tapauksessa, yritän itse vaihtaa keljutuksen purkuun musiikin kuuntelun ja lenkkeilyn. Musiikkia olenkin useasti kuunnellut, kun olen surullinen tai vihainen. Ja toisaalta, kun olen iloinen :) Lenkkeilyä en ole koskaan osannut liitää tunteiden purkuun, joten siihen on vielä opettelemista. Juhlia voisi sitten herkuilla, mutta ei ehkä ihan niin suurilla määrillä, jotta laihis ei mene ihan rempalleen.

    Herkuttelu silloin tällöin laihiksella ei sinänsä vielä maata kaada. Itse olen ainakin huomannut aiempana laihduttamiskertana, että kun syö pieniä kaloreita, tekee elimistölle välillä oikein hyvää saada potkua jostakin epäterveellisestä ja ylipäänsä vähän suuremmasta määrästä ruokaa. Parhaimmillaan on voinut käydä niin, että sen sijaan, että painoa on tullut lisää, se onkin tippunut.

    Kannattaa olla armelias itselleen ja sallia välillä sitä syöpöttelyäkin pikkasen. Itse en ainakaan koko loppuelämääni aio kieltäytyä herkuista tai rajoittaa niiden syömistä - vain sen ajan, mikä menee painon pudottamiseen. Se että liikkuu säännöllisesti, antaa armoa syöpöttelylle.Kuullostaa kai hieman naiivilta, kilothan tulevat heti takaisin, kun jatkan entiseen tyyliin. Mutta eivät välttämättä, jos liikun tarpeeksi ja kulutan syömäni. Pointtinani on ns. kohtuus-ajattelun omaksuminen. Herkkuja saa syödä, mutta niitä tulee ottaa kohtuudella eikä lappaa niitä suuhunsa monena peräkkäisenä päivänä. Ja jos herkkuja syö, pitää myös vastapainoksi liikkua. No, sen näkee sitten miten onnistun, matkaa on vielä se -18kg ainakin, joten ohan tässä aikaa opetella uutta suhtautumista ruokaan :)

    Tsemppiä hirmusti laihikseesi ja elä anna sen lannistaa sua! :) Mee vaikka parina päivänä kunnon lenkille, niin mieli varmasti piristyy ja omatuntokin kevenee kun samalla saa niitä herkkujakin ulos kropasta :) Tuplahyöty :)
    Ja muista kuinka monta kiloa oot jo hienosti karistanu :) Se jos mikä motivoi jatkamaan!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut kyllä niin asiaa! :)

      Mä oon kans ollu koko ajan tolla linjalla, että herkkuja saa syödä, mutta kohtuudella. Se kohtuus on vaan tän vuoden puolella hävinny jonnekin, ja tilalle on tullu kaksin käsin suuhun lappaminen :(

      Jännä, toi sun teksti sai mut miettimään, että mitä jos tosiaan lähtis ketutuksen keskellä vähän vaikka vaunulenkille lasten kanssa! :) Nyt on hieno ilmakin ja kaikkea, joten se vois tosiaan piristää ihan eri tavalla kuin karkit.

      Kiitos :)

      Poista
    2. Hih, kiitos ja oleppa hyvä :) Kyllä varmasti pieni tai hieman isompikin vaunulenkki auttaa keljutukseen - siinä saa vielä oikein työntää olan takaa, etenkin jos tulee ylämäki vastaan :)Muutenkin rattaat on varmasti hyvä vastus lenkillä :)

      Ja mitä tulee herkkuihin, pitää vain pistää piste mässäilylle. Itsellä ainakin toimii se, että rankasti olen sen viikon tai kaksi ilman mitään herkkuja - kummasti vähän toppuuttaa jokapäiväisestä mässäämisestä. Sen jälkeen alkaa jo pienempikin määrä makeeta/suolaista riittää :) Herkut pitäisi vaan osata jättää kauppaan niin ne ei oo kotona kiusaamassa :)

      Itse huomasin, että on kätevä kutsua vieraita tai mennä kaverille herkuttelemaan nyyttärimeiningillä - silloin itse ei syö niin paljon. Ja mitä enempi syöjiä, sitä vähemmän sitä omaan suuhunsa ehtii lappaa :) Sitten jättää loput herkut kaverin luo tai vaihtoehtoisesti pistää ne vieraitten mukaan pois kodista kuleksimasta :) Kyllä sitä kummasti pienempikin määrä herkkua riittää silloin, kun sitä ei enempää saa :)- Joskus se pieni määrä maistuukin jopa vielä paremmalta kuin jos ahtaa itseensä kokonaisen pussin tai pakkauksen :)

      Tsemppiä herkkujen kanssa taisteluun!:)

      Poista
    3. Kiitos paljon tsempeistä, taistelua tää on ollutkin :S Ei auta kun ryhtyä tuumasta toimeen ja ottaa itteensä niskasta kiinni! :)

      Poista
  5. Ja sitten ruokasaarnan jälkeen: Mitenkäs muuten tuo munakasrulla tehdään? :) :D Onko paljon kaloreita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaloreista en tiedä... :(

      Tossa on kolme kananmunaa, jotka paistoin ihan pikkutilkassa oliiviöljyä, ja niiden sekaan pilkoin paprikaa.
      Rullan välissä on fetaa ja vähän aurinkokuivattua tomaattia.

      Tosta tuli melko iso, söin puolet aamupalaksi ja puolet välipalaksi :)

      Poista
    2. Oi, kuullostaa hyvältä ja sisältää aika kivasti proteiiniakin! :) Pitääkin kokeilla, kiitos :)

      Poista
  6. Kun katsoo tuota huikeaa saavutuslistaa, niin eikö tämä kuitenkin ole ollut vain pientä poikkeusta siihen verrattuna? Välillä pitää myös sallia itselleen jotakin poikkeusta, muodossa tai toisessa. Jos itse olisin saavuttanut vuodessa tuon saman mitä Sinä, niin olisin vain Ylpeä itsestäni! tuutikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TODELLAKIN!25 kiloa vuodessa on iso ja hieno pudotus!:)

      Poista
    2. Niin kai se on. Tää poikkeus on nyt vaan kestäny sen verran kauan, että kohta aletaan varmasti menemään tas ylöspäin :(

      Mutta kiitos, oon tottakai ylpeä ja iloinen saavutuksestani, vaikka tää jumitus ja huono itsekuri ahdistaakin :)

      Poista
  7. Ihanaa äitienpäivää Sinulle! <3

    Pia.

    VastaaPoista

Kaikkia kommentteja otetaan vastaan :D