sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Sinisiä haaveita ensi vuodelle :D

Monella tuntuu olleen nyt pari viimestä päivää blogeissaan summausta kuluneelta vuodelta.
Toivottavasti ne ei jo kyllästytä, koska ajattelin itsekin tehdä sellaisen ;)

Motivaatiomekko ens vuodelle!

En voi kun hymyillä kun miettii kulunutta vuotta, niin mahtava se on ollu! :D

Lasten syntymät tietysti on ollu mun elämän paras asia, mutta ne lukuun ottamatta tää on ollu mun elämäni paras vuosi!
Oon oppinu niin paljon uutta, ymmärtäny asioita, saanu elämään iloa ja sisältöä, ja muuttunu sekä ulkoisesti että sisäisesti!

Vuosi sitten, jouluna 2011.
Oli mamma hieman pulleassa kunnossa.

Meidän nuorempi lapsi siis syntyi viime vuoden (2011) lopulla.
Vuosi sitten uusi vuosi vastaanotetiin siis juuri synnyttäneenä, ja yli 20 kiloa painavampana kuin huomenna (ellei paino yhtäkkiä pompsahda ;D )

Raskauden aikana kävin painavimmillani 106 kilossa, ja raskauden jälkeen kevyimmilläni kävin jossain 91-92 kilon tietämillä.
Siitä sitten tyhmänä söin itseni pikkuhiljaa isommaks. Ajattelin koko ajan, että jos mä nyt tän viikon vielä syön herkkuja, ja sitten laihdutan. Tai jos vaikka tää kuukausi eletään vielä vähän näin herkutellen, niin sitten ens kuussa.
Huomenna, maanantaina, ens vuonna, kesäksi kuntoon...Joo, kaikki ne klassiset.

Sellaset 4-5 kuukautta kierin itsesäälissä ajatellen että ei tästä enää hoikemmaks tulla. Mun kohtalo on olla läski lopun elämäni!
Luokkakokoukset jäi välistä, koska en kehdannu mennä.
Facebookiin en kehdannu laittaa uusia kuvia, ettei kukaan sais "tietää" miten läski oon.
Baariinkin meno ahdisti, kun tiesin että oon kaks - ellen jopa kolme - kertaa ystäviäni isompi, se porukan laardikasa. Ja päälle jouduin pukemaan ne samat, peittävät säkkimäiset vaatteet.

Näillä (ja tämä tyylisillä) vaatteilla menin ennen kaikkialle, koska ne peitti läskit.

Mutta pikkuhiljaa alkaa baarivaatteet olla vähän enemmän baarivaatteen tyylisiä :)

Oon koko aikuisikäni haaveillu laihtumisesta. Mietin koko ajan, että kyllä mä sitten joskus oon hoikka ja nätti, ja haaveilen siitä millasia vaatteita laitan päälle. Mutta yleensä se haaveileminen on keskeytyny, kun oon napannu jotain hyvää kaapista...

Tässä on vielä kiloja pusotettavana, normaalipainoonkin vielä melkein kymmenen kiloa. Mutta kuten oon useinkin jo sanonu, niin en olis koskaan edes uskonu päässeeni tähänkään! Oon vaan niin ylpee itsestäni. Mä teen jatkuvasti vieläkin "virheitä", herkuttelen ja paino nousee, mutta jo se etten oo luovuttanu, on mulle suuri saavutus! :)

Edestä kesäkuussa (n.96 kg) ---> joulukuussa (n.80 kg)


Takaa muutos on suurin.
En voi uskoa että oon ollu noin iso kuin vasemmanpuoleisessa kuvassa!


Noita muutoskuvia oonkin jo aika paljon laittanu, mutta mun mielestä tää vuosi kiteytyy aika hyvin noihin kuviin.
Oon saanu oikeesti ihan mielettömän määrän painoa pois. Jotenki se tuntuu vieläkin niin oudolta. Kyllä mä muistan että vähän samoja fiiliksiä oli sillon kun joskus monta vuotta sitten laihduin myös melko paljon, mutta sillon lähtöpaino oli enemmänkin 72-73 kilon luokkaa, ja siitä se kymmenen kiloa ei ollu niin iso juttu.

Suurin muutos on siis tapahtunu ulkoisesti, mutta oon mä huomannu muitakin asioita itsessäni muuttuneen. En oo enää sellanen sohvaperuna kuin ennen, vaikka toki edelleen viihdyn tunnin-pari päivässä sohvalla.
Mutta esim. kotityöt, jotka ennen oli työhön verratavaa toimintaa (ilman palkkaa), ja jotka tuntu vastenmieliseltä, on nyt yhtä luonnollinen asia kuin esim. vessassa käyminen.
En oo siis enää laiska! :D

Kesäkuussa ostettu uimapuku.

Näyttää tällä hetkellä hyvältä päällä,
mutta tuntuu sen verran löysältä, etten tiedä miten käy kun se kastuu uidessa ;D

Oon tässä miettiny kaikkea mitä ens vuodelle vois itselleen luvata tekevänsä. Mutta en mä oikeesti halua suunnitella sellasta enkä tehdä mitään uudenvuodenlupauksia.
Haluan elää joka ikinen hetki sitä ihanaa elämää, jonka oon saanu itselleni aikaan. Mulla on niin paljon hyvää, ja nyt oon onnistunu tekemään myös itselleni mahtavan olon.
Näin haluan elää myös koko ens vuoden :)

Blogin suhteen varmasti teen jotain muutoksia. Uutta banneria ja ulkonäköä ainakin :)

Mutta kyllä mä ehkä teen yhden uuden vuoden lupauksen:
Tää mun uus ihastumisen kohde, sininen mekkoni (jossa vielä hintalappu), tulee olemaan ens vuonna jossain vaiheessa mulle hyvä päällä!
Haluaisin juhlia vuoden päästä vuodenvaihdetta tällaisissa vaatteissa:

Tällä hetkellä ei vielä ihan niin imarteleva...

Ehkä ens vuonna lähempänä tätä (vedän vatsaa sisään :D )

Tän postauksen myötä toivottelen teille jokaiselle oikein mukavaa vuodenvaihdetta, miten tahansa sitä vietättekin :) 

Tsemppiä kaikille laihduttajille ja aloittaville laihduttajille! You can do it!!

Ja oikein hyvää uutta vuotta!








14 kommenttia:

  1. iso urakka jo takana ja kuvista näkyy että paljon on kiloja lähtenyt, onnea.
    Varmana juhlit tuossa sinisessä mekossa ensi vuonna, se tiiän. Niin motivoitunut oot tähän hommaan.
    kaikkea hyvää vuoteen 2013!
    Meea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pidän peukut pystyssä että sovin ens vuonna paremmin tohon pukuun.

      Kiitos sitä samaa! :)

      Poista
  2. Kyllä on niin mahtava muutos. Hienoa ja onnea !
    Tavoitemekko ensi uudelle vuodelle näyttää ihan realistiselle tavoitteelle saavuttaa.
    Hyvää Uutta Vuotta sinullekin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Mä teen parhaani ton mekon eteen, tykkään siitä niin paljon!

      Poista
  3. Aivan mahtava muutos on kyllä tapahtunut! :) Ja hyvää uutta vuotta sinne myös :)

    Mä en tee uudenvuodenlupauksia ollenkaan. Mulla on niistä niin huonoja kokemuksia :D 2011 lupasin että laihdutan 25kg vuoden aikana, en päässy ees alkuun. Tänä vuonna en luvannut mitään niin tapahtukin paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)

      Niinpä, ehkä luvatessa jotain itselleen siitä tulee "pakkopullaa" ja samalla niitä asioita tekee vastentahtoisesti.
      Hienoa että oot saanu muutosta aikaan! :) Paljon onnea tulevallekin vuodelle! :)

      Poista
  4. ihanaa uutta vuotta 2013 sinullekkin! Olkoon ensi vuosi vielä antoisampi ja jatketaan tavotteiden saavuttamista! :)

    VastaaPoista
  5. Sattumalta eksyin blogiisi, kun pitkän tauon jälkeen päätin surffailla blogimaailmassa. Ja ihastuin! Siihen, miten mukaan tempaavasti kirjoitat ja siihen, miten iloisesti ja rohkeasti olet tämän blogin kautta kannustanut kanssasisariasi.

    Toivon Sinulle ihanaa uutta vuotta ja tuskin maltan odottaa, miltä näytät puvussasi vuoden päästä. Luultavasti olet joutunut joko pienentämään sitä tai ostamaan pienenmmän... <3

    Verna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun mukava on lukea kehuja :) Kiitos! :)

      Se oliskin mahtavaa kun mekko jäis isoks ja joutuisin ostamaan pienemmän. Ainakin tällä hetkellä se tuntuu tosi kaukaiselta, mutta ehkä niinkin voi käydä :)

      Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  6. Oli pakko tulla sanomaan, että ihailen asennettasi ja saavutuksiasi laihdutuksessa suuresti! Huomaa hyvin, että kun perusasiat ovat kunnossa, ei pienillä herkutteluilla ole mitään väliä :) Siksi hieman ihmettelenkin, miksi välillä tunnut itse ottavan paineita herkutteluista? Siis ymmärrän kyllä miksi, mutta näin lukijan silmään näyttää siltä, että nykyinen ruokavaliosi on oikein toimiva kaikkine pikkuherkkuineen ja silti paino putoaa kivasti. Tarkoitus ei siis ollut kritisoida, vaan antaa positiivista palautetta. Jatka samaan malliin :)

    - F

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista :)

      Mä luulen että se suurin morkkiksen syy on pelko. Pelko siitä että palaan takas vanhoihin tapoihin, kun huomaan miten hyvältä herkut maistuu.

      Melkein joka päivä syön jonkun "kielletyn" hekun, kuten palan kakkua, keksin, karkin tms...Ja määrä on aina juurikin tuo yksi.

      Mutta sitten kun syön isomman satsin niin tulee se morkkis.
      Ja varsinkin sillon kun huomaan että herkuttelupäiviä on ollu monta putkeen, niin oon pettyny itseeni.

      Mutta sitten ne päivät kun oon liikkunu ja syömiset on kunnossa, niin oon iloinen :D Tää on tällasta vuoristorataa ;)

      Poista
  7. Olet kyllä muuttunut ihan mielettömästi! :)

    Hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista

Kaikkia kommentteja otetaan vastaan :D